perjantai 11. elokuuta 2017

Miten suunnata katsetta hyvään ja vahvuuksiin?


Huomaatko sinä hyvän lapsessasi? Entä itsessäsi? Kääntyykö katseesi hyviin vain huonoihin puoliin? Olin alkuvuodesta Kaisa Vuorisen luennolla "Kannusta lapsesi vahvaksi". Kaisa puhui luennolla voimavarojen ja vahvuuksien löytämisestä. Hän kysyi luennolla pysäyttävän kysymyksen: Miten paljon opit omista vahvuuksistasi kouluaikana? Itse en oppinut mitään omista vahvuuksistani enkä ylipäänsä mitään hyvää itsestäni ja tunteistani. Parhaiten jäivät mieleen ne asiat, mitä en osannut ja missä olisin voinut olla parempi. Erityisesti jäi mieleeni, kuinka huono olin musiikissa ja kuviksessa.

Jokaisen ihmisen elämän perustarve on tulla hyväksytyksi, saada läheisyyttä ja tuntea kyvykkyyttä. Sen sijaan, että huomaa toisessa aina ne huonot piirteet ja sanoittaa niitä, on parempi napata toinen kiinni hyvän teossa ja sanoittaa niitä. Missä lapsi on hyvä, mitkä ovat hänen vahvuuksiaan. Tavoitteena on, että lapselle muodostuu myönteinen käsitys itsestä ja luotto omaan itseen ja omiin mahdollisuuksiin. Huomaan, että omien lasteni koulussa ja arvioinneissa on jonkin verran siirrytty kohti vahvuusajattelua ja tämä on hyvä asia.


Kuuntelemani luennon pitäjä Kaisa Vuorinen on kirjoittanut yhdessä Lotta Uusitalo-Malmivaaran kanssa kaksi kirjaa hyvän huomaamisesta ja vahvuuksien bongaamisesta. Lisäksi he ovat tehneet Huomaa hyvä - toimintakortit, joissa esitellään tiivistetysti, mitä 26 luonteenvahvuutta ovat, miten ne voi havaita ja kuinka niitä voi vahvistaa itsessä ja muissa.

Kirja "Huomaa hyvä! Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteenvahvuutensa" ilmestyi 2016  ja siitä on nyt juuri tullut toinen painos. Kirja antaa välineitä vahvuusopetuksen toteuttamiseen. Kirjassa esitellään tärkeimmät luonteenvahvuudet ja kerrotaan, missä niiden käyttöä voi havaita ja miten niitä voi harjoitusten avulla vahvistaa. Kirjassa on sekä teoriaa että harjoituksia. Itse olen viime vuosina pohtinut paljon kiitollisuuteen liittyviä asioita ja siksi nostan esille kirjasta muutaman kiitollisuuteen liittyvän harjoituksen: "Tehkää kiitollisuuskukka tai - kukko. Kukassa terälehdet edustavat kiitollisuuden aiheita. Voitte tehdä myös kukon, jossa kiitollisuuden aiheita ovat pyrstösulat". "Tehkää Mistä olen kiitollinen perheessäni?- tehtävä. Pohtikaa asioita, joista lapset voivat olla kiitollisia omassa perheessään. Jokaiselle perheenjäsenelle on oma kuva, jonka alle voi kirjata näitä aiheita". Miten mahtavaa, kun lapsia aletaan jo pienestä pitäen ohjata kohti kiitollisuutta! Itse olen vasta aikuisena opetellut kiitollisuutta ja on ollut aika pitkä tie negatiivisista ajatusmalleista kohti myönteisyyttä ja kiitollisuutta.


Olen omien lasteni kanssa käyttänyt Huomaa hyvä - toimintakortteja. Perheemme esikoinen valitsi minun vahvuuksikseni innostuksen, oppimisen ilon, ystävällisyyden, rohkeuden, ryhmätyötaidot ja sinnikkyyden. Nuo ovat aika lailla minua kuvaavat valinnat. Valitsin myös lapsilleni heitä kuvaavat kortit ja molemmat nauttivat kuulla omista hyvistä puolistaan ja vahvuuksistaan.

Tiedän, että näitä Huomaa hyvä - toimintakortteja on käytetty lasten lisäksi myös työyhteisöissä. Miten ihana ajatus olisikaan saada kuulla työtovereiltaan omia vahvuuksiaan ja saada myös antaa työkaverille lahja ja valita hänelle omat vahvuuskortit.


Viime keväänä ilmestyi "Huomaa hyvä! Vahvuusvariksen bongausopas", joka täydentää Huomaa hyvä - kirjaa ja toimintakortteja. Kirja antaa lisää evästä vahvuusopetuksen toteuttamiseen käytännössä. Opas toimii myös itsenäisenä teoksena, jonka avulla kuka tahansa voi alkaa harjoittelemaan vahvuuksien bongausta ja hyvän huomaamista.

Vahvuusvariksen bongausoppaassa on valtavasti tehtäviä, joiden avulla voi esimerkiksi kerätä onnistumisia, taltioida perheen vahvuuksia, miettiä asioita, jotka saivat nauramaan/hyvälle tuulelle/hihittämään ja miettiä kiitollisuuden asioita omassa perheessä. Minun oma suosikkini on itsearvostus-tehtävä: Mitä asioita arvostat itsessäsi? Mikä sinussa on parasta? Mitä hyvää voit sanoa itsellesi? Mitä rakastat itsessäsi? Tärkeitä asioita kenen tahansa mietittäväksi.

Voin lämpimästi suositella näitä Huomaa hyvä - kirjoja ja kortteja kaikille sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisille ja myös vanhemmille, jotka haluavat suunnata katsettaan kohti vahvuuksia ja hyvää!

Mitä sinä opit itsestäsi lapsena? Opitko sinä enemmän vahvuuksistasi vai heikkouksistasi?

* kirjat ja kortit saatu arvostelukappaleeksi PS-kustannukselta

lauantai 5. elokuuta 2017

Hyvien rutiinien luominen arkeen


Omenatuorepuuroa - olen kokeillut uusia aamupaloja
Loman päättyessä on hyvä miettiä, millaista arkea haluan elää töiden ja arjen alkaessa? Mitä ajatuksia tai toimintatapoja haluan napata mukaan lomalta? Moni elää odottaen lomaa. Mielestäni tärkeämpää olisi miettiä, millaista on hyvä ja palauttava arki. Itsellekin tämä on tärkeä kysymys, sillä huomasin viime keväänä pudonneeni työ- ja remppasuppiloon niin, että suppilo koko ajan kaventui ja kaikki virkistävä ja hyvä meinasi jäädä pois elämästä.

Meidän perheessä on monta toimivaa asiaa, jotka ovat arjessa hyvin. Luin reilu viikko sitten Hesarista mielenkiintoisen artikkelin kodeista, arjesta ja onnellisuudesta. Artikkelissa todettiin, että rutiineja kotonaan noudattavat ovat kaikkein tyytyväisimpiä sekä elämäänsä että koteihinsa. "Ne, joilla on säännölliset siivous- sekä pyykkipäivät ja jotka tekevät ruokaa yhdessä ja saavat vielä viikonloppuisin väkeä kylään, ovat tyytyväisimpiä", toteaa asiantuntija artikkelissa. Rutiinit siis kunniaan! Meillä on käytössä viikkoruokalista, siivouspäivä ja pyykkipäivä. Olen joskus ajatellut, että arkemme on liiankin rutinoitua. Mutta artikkelin luettuani aloin arvostaa noita rutiineja ihan uudella tavalla. Ne eivät ole tylsyyttä, vaan askel tyytyväiseen, toimivaan ja onnelliseen arkeen!

Banaanilettuja ja vaniljaskyriä - myös uusia iltapaloja on tullut kokeiltua
Minun omassa elämässäni on muutama viilattava asia. Itse haluan tulevana syksynä kiinnittää erityistä huomiota seuraaviin asioihin: tehokas työnteko ja jooga ja mindfulness osana arkea. Tehokkaalla työnteolla tarkoitan sitä, että silloin kun teen töitä, teen töitä enkä selaile somea, vaihda tekemisestä toiseen enkä lopulta saa mitään aikaiseksi.

Joogan ja mindfulnessin haluaisin saada osaksi normaalia arkea, niin että ne voisivat toimia virkistävinä asioina vaikka keskellä työpäivää tai sitten rauhoittajina illalla. Käyn joogatunneilla, mutta toivoisin motivoituvani joogaamaan myös kotona.

Huomaan, että minä aloitan monia asioita innolla, mutta minulla on haasteena, että siitä muodostuisi tapa elämääni. Olin esimerkiksi reilu vuosi sitten hortakurssilla ja sinä kesänä käytin muutaman kerran nokkosta ja vuohenputkea ruuanlaitossa. Olenko tänä kesänä tehnyt niin? En ole. Näitä esimerkkejä olisi aika monta vuosien varrelta.


Minulla on blogiyhteistyönä mahdollisuus osallistua Vapauta oma voimasi - verkkovalmennukseen.  Valmennus on alkamassa maanantaina. Valmennusesittelyssä kysytään: "Kaipaatko keinoja pysähtyä, hiljentyä, rentoutua, päästää irti kaikesta ympärillä olevasta edes hetkeksi, ja keskittyä vain itseesi?" Kaipaan. Juuri tätä kaipaan. Ja tästä toivoisin itselleni rutiinia. Valmennus sisältää joogavideoita, kirjoittamisharjoituksia, meditointia, visualisointiharjoituksia ja mikä ihanaa - myös resepteja ja vinkkejä kasvisruokiin. Ihan huippua! Toivon valmennuksen kautta saavani itselleni hyvän olon rutiineja arkeeni. Sellaisia, joista tulisi tapoja.

Mitkä ovat oman arkesi peruspilareita? Millaisia hyviä rutiineja sinulla on arjessasi? Mitä toivoisit lisää arkeesi?


torstai 3. elokuuta 2017

Meille tuli kissanpentu


Blogiani facebookissa (heh, ja yritystäni instagrammissa) seuraavat tietävätkin jo, että meille tuli viime viikon tiistaina kissanpentu. Kuopukselle oli kissakuume jo pitkän aikaa ja vähitellen me muutkin lämpenimme ajatukselle kissasta. Minulla oli kissa koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan ja kyllä Misse oli minulle hurjan tärkeä ja rakas.

Kävimme pääsiäisenä aikaan katsomassa kissoja Mikkelin löytöeläintalossa ja kesäkuun alussa kuopus kävi siellä uudelleen äitini kanssa. Heinäkuun alussa kävimme siellä tekemässä varauksen kissanpennusta. Sieltä luvattiin soitella minulle. Soittoa ei kuitenkaan tullut missään vaiheessa....Aloin etsiä kissaa nettipalstojen kautta. Löysinkin aika läheltä kotiamme myynnissä olevan kissanpennun. Kävimme ensin katsomassa pentua ja jo seuraavana iltana menimme kuljetuslaatikon kanssa hakemaan pentua kotiin.



Hän on Misse, ikää hänellä on n. 14 viikkoa. Eikö olekin mielikuvitusrikasta? Minulla oli pienenä kissa nimeltä Misse, kuopus halusi nimetä kissanpentumme myös Misseksi. Kaiken lisäksi tämä meidän pentumme on tosi samannäköinen kuin minun Misseni oli.

Ensimmäisenä iltana Misse lähinnä istui kuljetuslaatikossa. Hän ei uskaltanut liikahtaa sieltä juuri mihinkään. Yöllä hän miukui monta tuntia. Ymmärrän, hänellä oli ikävä emoa, siskoa, vanhaa perhettä. Seuraavana päivänä Misse uskalsi vähän jo liikkua, mutta lähinnä hän liikkui seinän vieriä pitkin ja säpsähti jokaista ääntä. Hän myös miukui paljon. Ensimmäisen kerran hän söi oltuaan meillä noin vuorokauden ja siitä alkaen ruoka onkin maistunut hyvin. 


Misse on koko ajan enemmän tottunut meihin ja nyt hän jo istuu sylissä, kellittelee lattialla ja on vähän ehkä liiankin villi. Eli pomppii pöydälle, roikkuisi verhoissa jne. Koko ajan pitää vahtia, missä hän menee ja mitä puuhaa.

Ensimmäinen kehrääminen tapahtui viikko sittten torstai-iltana. Misse oli kuopuksen huoneessa ja silittelimme häntä ja kysyin: "Milloin sinä kehräät ekan kerran?". Ja sitten se kehrääminen alkoi. Se kuulosti ihanalta.

Nyt Misse on jo rohkea ja kehrää paljon ja meille on tullut tutuksi myös käsite iltavilli, jolloin Misse juoksentelee ja sekoilee pitkin yläkertaa.



Mietin, ovatko kissat jotenkin muuttuneet siitä, kun minun Misseni oli pieni. Silloin hänelle syötettiin ihan tavallista kotiruokaa. Nyt on penturuokaa, kuivaruokaa, märkäruokaa, senioriruokaa ja ties mitä. Vai onko tässä sama kuin lastenkin kanssa, että ennen sama kaurapuuro kävi kaikkiin ikävaiheisiin, nyt on erilaisia puuroja eri suutuntumalla ja optimaalisilla ravinteilla eri ikävaiheisiin. Misseä kiinnostaa kovasti, mitä me syömme ja olenkin tässä googlaillut viime päivinä: saako kissalle syöttää juustoa / perunaa / paistettua kananmunaa / pastaa.

Ja myönnän, olen vähän höpsähtänyt kissan myötä. Huomasin lässyttäväni hänelle ja eläinkaupassa käydessäni mietin kissojen saippuakuplien ostamista. Vielä en niitä ostanut. Mutta oikeesti, onko ne kivoja?

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Miten säilyttää hyvä yhteys teini-ikäisen kanssa?


Teini-ikä nostaa vanhemmuuden uudelle tasolle, sen olen saanut jo nyt huomata 14 v ja kohta 12 v lasten äitinä. Huomaan, että omassa perheessäni konfliktialttius on lisääntynyt paljon. Erityisesti perheemme kuopus kuohahtelee ihan uudella tavalla verrattuna vaikkapa vuoden takaiseen tilanteeseen.

Sain arvostelukappaleeksi hyvin omaan elämäntilanteeseen sopivan kirjan. Kirja "Peace! - selviytymisopas nuorten vanhemmille" auttaa vanhempaa tunnistamaan omia ja vastapuolen tarpeita sekä ilmaisemaan niitä ymmärrettävällä tavalla. Kirjan luvut ovat sujuvampaa vanhemmuutta, tunteiden säätelyn ja läsnäolon taidot, ilmaise tarkasti, ymmärrä ja validoi, kuuntele ja neuvottele ja muuta konflikti läheisyydeksi.

Itse olen kokenut tärkeimmäksi vanhemmuustaidokseni empatian. Sen, että pystyn löytämään lapsen/nuoren näkökulman tilanteeseen ja suhtautumaan siihen empaattisesti. Kirjassa tästä käytetään termiä validointi. Validoimalla vastapuolta viestität, että hänen ajatuksensa ja tunteensa ovat ymmärrettäviä ja loogisia kyseisessä tilanteessa. Hyviä lauseenaloituksia ovat esimerkiksi: "Tiedän, että susta tuntuu nyt..." tai "Huomaan, että haluat....". Tärkeää on miettiä konfliktin hetkellä, mitä teinini tarvitsee minulta eniten juuri nyt? Tarvitseeko hän läsnäoloa ja aktiivista kuuntelemista? Myötätuntoisia sanoja?

Esimerkkinä validoinnista kirjassa on tilanne, jossa Kaisa jääkin kotiin piirtelemään, kun kaveri Nea on kutsunut hänet syntymäpäiväjuhliinsa. Ei-empaattinen tapa olisi näin: "Yritä nyt ryhdistäytyä! ihme, että joku vielä kutsuu sinut juhliinsa, kun et koskaan niihin lähde. Tuota menoa sinulla ei pian ole enää yhtään ystävää. Nuoren kannalta empaattinen ja validoiva tapa olisi esim. näin: "Sinua varmaan jännittää lähteä juhliin. Et ehkä tunne kaikkia vieraita ja on aina jännittävää tutustua uusiin ihmisiin. Älä vaadi itseäsi olemaan rohkeampi kuin oikeasti olet. Nea tietää ja tuntee sinut hyvin ja toivoo sinut juhliinsa sellaisena kuin olet. Luulen, että sinulla voisi olla hauska ilta, jos lähdet tsekkaamaan millaiset juhlat ovat, vaikka vain hetkeksi. Mutta sinähän sen päätät".


Nostan esille muutaman itseäni puhutelleen ajatuksen kirjasta: Muista omat yksilölliset ja ainutlaatuiset päämääräsi. Mikä sinulle on tärkeää tässä ihmissuhteessa? Se ei varmaankaan ole väittelyiden voittaminen taikka sen osoittaminen, että toinen on väärässä tai syyllinen teidän elämäänne vaikuttavaan ongelmaan. Millaisena sinä haluaisit tämän ihmissuhteen? Ainoastaan rakastava ja ystävällinen suhtautuminen saa aikaan rakastavaa ja ystävällistä suhtautumista. Viestitkö toiselle sellaisia asioita, joita haluat jatkossa saada itse osaksesi?

Kirjassa oli kiva idea myös henkilökohtaiseen kriisikorttiin. Siihen voi koota asioita, jotka saavat itsen rauhoittumaan. Vain rauhallisena pystyy tietoiseen ja järkevään toimintaan, ärtymyksen ja vihan vallassa tulee sanottua sellaisia asioita, jotka eivät edistä suhdetta lapsen kanssa. Keinoja rauhoittumiseen ovat esimerkiksi keskittyminen hengitykseen: Jokaisella sisäänhengityksellä voi keskittyä sanaan "hengitän" ja jokaisella uloshengityksellä sanaan "rentoudun". Tai voi siirtää tarkkaavuuden omaan kehoon: mitä tuntemuksia siellä on? Kiristystä hartioissa, ontto tunne vatsan seudulla tai kylmyyden tunnetta sormissa? Kun saa siirrettyä ajatukset kiukkua kihisevästä päästä omaan kehoon, keho alkaa rauhoittua ja rentoutua.

Teini-ikäisen vanhemman on tärkeä pitää huolta itsestään (tämä sama pätee minkä tahansa ikäisen lapsen vanhempaan). Oma kyky rauhoittua on parempi, mitä paremmin itse voi. Konfliktit syntyvät helpommin kuormituksen ja väsymyksen hetkellä. Kirjassa korostui paljon myös itsemyötätunnon merkitys itsekriittisyyden sijaan.

On myös hyvä muistaa, että nuorten konfliktit ovat tapa irtautua vanhemmasta ja itsenäistyä. Kirjan kirjoittaja Katja Myllyviita muistuttaa, että vanhemmalle on hyvin lohdullinen ajatus: minun kanssani riidellään, koska olen lapselleni tärkeä.

Mutta jotta teini-iästä selviytyisi mahdollisimman vähän riidoin ja hyvän suhteen teiniin säilyttäen, suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille teinien vanhemmille! Olen aiemmin esitellyt blogissani saman kirjailijan teoksen "Tunne tunteesi", josta pidin myös paljon.

Aikaisemmin olen esitellyt myös kirjan Mitä sä rageet. Tunteita sikanolosta sairaan siistiin, joka on esiteineille ja teineille suunnattu kirja (ja myös vanhemmille ja kasvattajille).

* kirja saatu arvostelukappaleeksi kustantajalta (Duodecim)

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Pysäytys



Olen viimeisen parin vuoden aikana ollut useamman kerran tilanteessa, jossa suunnilleen ikäiseni (vähän yli nelikymppinen) tuntemani henkilö on kuollut. Liikenneonnettomuudessa, syöpään tai sairauskohtaukseen. Tänä aamuna mieheni sai tekstiviestin ystävältään. Tämän ystävän veli oli kuollut torstaina sydänkohtaukseen. Minulle tämä veli ei ollut tuttu, mieheni oli nähnyt hänet muutaman kerran, viimeksi alkukesästä, jolloin hän kävi esikoisen kanssa kylässä veljen perheessä. Siellä on suunnilleen samanikäinen lapsi kuin meidän pojat ovat. Tätä tuttavaamme näimme viimeksi juhannuksena, kun olimme grillaamassa hänen luonaan ja hän puhui useaan kertaan veljestään. Mitä kaikkea he tekevät yhdessä ja mitä suunnitelmia heillä oli.

Nämä kuolemantapaukset ovat olleet isoja pysäytyksiä myös itselle, vaikka ihan lähituttavapiiriin näistä kuolleista kukaan ei ole kuulunut. Tänään mietin erityisesti, onhan oma elämäntapamme sellainen, että ei ole riskiä esimerkiksi sydänkohtaukseen. Onko syömämme ruoka terveellistä, onhan elämäntapamme hyvinvoiva. Miten stressin saisi pidettyä minimissä, jotta liika stressi ei altista sairastumiseen.

Ollessani ruokakaupassa aloin itkeä tämän torstaina kuolleen miehen perheen tilannetta. Miltä mahtaa tuntua vaimosta? Entä pojasta, jolla on pian taas alkamassa koulu? Luokkakaverit kertovat matkoistaan kesälomalla, mitä hän kertoo? Isä kuoli. Samalla ajatukset kiisivät jo siihen, että entä jos minun mieheni kuolee ja jäisin yksin poikien kanssa. Varsinkin kun tukiverkkomme on olematon, tämä ajatus on aika musertava. Siinä tuli varmasti myös itkettyä surematonta surua, jota on vielä(kin) jäljellä isäni kuoleman jäljiltä. Siellä kaupassa, hyllyjen välissä. Lopulta hengitin muutaman kerran syvään ja menin kassalle silmät punaisina.

Kyllä se vaan hemmetin pahalta tuntuu, että nelikymppinen ihminen kuolee. Elämässä pitäisi olla vielä paljon vuosia jäljellä ja yht'äkkiä kaikki loppuukin kesken. Olen ihan mielettömän surullinen näiden kaikkien kuolleiden perheiden puolesta. Miten perheen elämä jatkuu, kun isä tai äiti on täysin yllättäen poissa. Vanhan ihmisen kuolema on paljon helpompi ymmärtää, kuin nuoren tai keski-ikäisen.

Pysäytys. Elämäni on hyvää, juuri näin. Minulla on mies, minulla on lapset. Meillä on kissanpentu. Meillä on kaikki hyvin. Tämän kun muistaisi aina, joka päivä, jokaisena hetkenä. Omassa arjessa. Elämä on lahja.

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Toinen vuosi hetkiä


Aloitin reilut kaksi vuotta sitten postaussarjan Hetkessä. Postaussarjaan innoitti Pikku Kepponen - blogin Rva Kepponen, joka kirjoittaa vastaavaa postaussarjaa. Hetki on arkeen voimaa tuova asia. Hetki on sellainen asia, joka on minua itseäni varten ja josta saan arkeen iloa ja hyvinvointia ja buustia jaksamiseen.

Millaisia hetkiä postaussarjan toiseen vuoteen sisältyi? Olen käynyt katsomassa useamman teatteriesityksen, esimerkiksi Kom-teatterin hienon Pasi was here, Lahdessa Housut pois-musikaalin ja kesäteatterissa Metsolat. Myös joistakin elokuvista, kirjoitin, esimerkiksi elokuvasta Satayksivuotias, joka jätti laskun maksamatta ja katosi.


Olen käynyt kokeilemassa useampaa hoitomuotoa, postaukset on kirjoitettu tiibetiläisestä äänimaljahoidosta, rumpurentoutuksesta ja thaimaalaisesta hieronnasta. Lisäksi kävin koko vuoden ajan säännöllisesti hierojalla.

Olen tehnyt retkiä esimerkiksi Alppiruusupuistoon ja Kissakahvila Helkattiin. Olen käynyt TRE-kurssilla ja yinjoogassa. Ja pari näyttelypostausta löytyi myös, Keravan taidemuseon Näkyväksi neulottu- näyttelystä ja voimauttavan valokuvan Lempeä katse - näyttelystä. Haaveissani on ollut ostaa Museokortti, mutta se on edelleenkin hankkimatta.



Mikä on merkittävää huomata, on se, ettei Hetkessä-postauksia ole kirjoitettu ollenkaan huhti-toukokuussa. Ei ihme, että silloin oli kehon ja mielen jumeja. 
Meillä oli tuolloin keittiöremontti ja työkiireitä sekä minulla että miehellä. Juuri silloin olisin kaivannut hetkiä, mutta en saanut niitä mahtumaan kalenteriini. Jatkossa pitää huolehtia siitä, että kiireisiin ajanjaksoihin sisältyy myös virkistäviä asioita.


Tätä postausta oli kiva koota ja samalla muistella, mitä kaikkea vuoteen on sisältynyt. Huomasin myös, etten ole ihan kaikista kivoista kursseista ja esityksistä ehtinyt blogiini kirjoitella. Mutta suurin osa vuoden hetkistä on dokumentoitu.

Nyt alkaa Hetkessä-postaussarjan kolmas vuosi ja tunnisteena on Hetkessä_vol3. Toivon kolmannen vuoden hetkissäni kokeilevani jotain uutta kuten vaikkapa ilmajoogaa ja metamorfista hoitoa.

Ensimmäisen vuoden Hetkessä-koosteen voi lukea täältä.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Ummikko asuntomessuilla


Ensinnä varoitus: Jos etsit upeita kuvia asuntomessukodeista ja analyyseja sisustustrendeistä, mene johonkin toiseen blogiin. Tässä postauksessa asuntomessu-ummikko esittelee omia havaintojaan ja ihmetyksen kohteitaan. Ajattelen itseni kohderyhmään kuulumattomaksi messuilijaksi. Meillä on kyllä remontoitu viime vuosina, mutta emme ole hakeneet remonteissa uusimpia trendejä. Emme havittele pihalle porea-allasta tai kotiimme mustaa saunaa. Minun sisustustyylini on enemmänkin kierrätyshenkinen ja värikäs "mummolatyyli"  eikä niin moderni ja pelkistetty kuin asuntomessukodeissa on.

Messuilla kuitenkin kävin, koska ne ovat tänä vuonna minun synnyinkaupungissani (ja nykyisessä mummilakaupungissamme) eli miun Mikkelissä. Satuin saamaan ilmaisliput messuille, joten pitihän minun käydä äitini kanssa vilkaisemassa messualue ja kodit.


Asuntomessualue on Saimaan rannalla hulppealla näköalalla eli onhan se upeinta Mikkeliä. Siksi minua ihmetyttikin, miksi ihmeessä niin monen kodin pihalla tai terassilla on poreallas tai uima-allas, kun Saimaa on ihan vieressä. Ymmärrän, että Saimaa on eri asia kuin poreallas, mutta mietin kyllä, kuinka usein siellä porealtaassa tulee lojuttua. Mieleeni tulee ne muutamassa tuttavaperheessä olevat kuntopyörät ja muut kuntoilulaitteet, joilla on kuntoiltu pari-kolme kertaa ja sen jälkeen ne toimivat lähinnä vaateripustimina. Poreallas ei toimi edes vaateripustimena.

Monissa taloissa oli tosi isot ikkunat ihan lattiasta kattoon. Näytti upealta, mutta mietin ikkunanpesun hankaluutta ja myös lapsiperheitä. Kivoja sormenjälkiä jää ikkunoihin kyllä, kun pikkulapsiperhe tupsahtaa kylään. Jotain ehkä minusta kuvaa sekin, että minusta kaikkein kivoimpia olivat ne ihan tavalliset talot ilman mitään ulokkeita tai erikoisia ratkaisuja.


Talojen sisustuksessa vallitsevat värit olivat joko musta tai valkoinen. Väriä oli  vähän lastenhuoneissa ja joidenkin kotien tekstiileissä ja verhoissa. Monissa kodeissa sisustukset olivat ainakin nyt messuaikaan aika pelkistettyjä ja selkeitä. Näin jo mielessäni kaikki ne lehti- ja vaatekasat kotien nurkissa ja likaiset astiat keittiön tasoilla, mikä on arkirealiteettia sitten kunhan asukkaat pääsevät muuttamaan koteihin. Lastenhuoneetkin tulevat aika lailla muuttumaan niistä harmonisista parin lelun huoneista kunhan oikeat lapset pääsevät tositoimiin. Makuuhuoneet olivat pieniä ja varsinkin aikuisten makkareissa oli lähinnä vain pelkkä sänky.

En tiedä, jäikö minulta näkemättä vai oliko tuulikaapit piilotettu jonnekin tai kuljettiinko taloihin jotenkin eri kautta kuin normaalisti, mutta suurimmassa osassa messukodeista astuttiin suoraan käytävään tai halliin. Itse koen, että tuulikaappi on ainakin lapsiperheessä aika oiva ratkaisu.


Piha-alueilla näytettiin suosivan kunttaa eli metsänpohjamattoa, siirtovarvikkoa. Kuntta sopikin hyvin alueelle, jossa muutenkin on jo puita ja kalliomaastoa. Perinteistä nurmikkoaluetta kukkapenkkeineen näkyi aika vähän. Istutukset olivat monissa kodeissa laatikoissa. Muutama kukkapenkki kotien pihoilla näkyi ja niissä oli kekseliäästi esim. kukkia, persiljaa ja mansikkaa samassa kukkapenkissä. Terassit olivat isoja ja ne kiersivät koko talon.


Muutama vinkki: Messualueelle pääsee kätevästi bussilla, joka menee sekä parkkeerausalueelta että Mikkelin keskustasta (torin vierestä) non-stoppina. Asuntomessuille pääsee myös laivakyydillä Mikkelin satamasta.

Me lähdimme kiertämään messualuetta viimeisestä talosta käsin ja näin säästyimme suurilta ruuhkilta, kun suurin osa näytti aloittavan kierroksen toisin päin.



Lapsiperheille: Mikkelissä on nyt tivoli Kirkkopuistossa. Torilla on Gastroviikot ja niihin liittyen torilta löytyy myös pomppulinna ja trampoliini, jossa pystyy pomppimaan valjaissa jättipomppuja ja voltteja. Ja vielä yksi vinkki Mikkeliin mänijöille: Kesäteatterissa menee mainio Metsolat - Urjanlinna esitys. 

Näin asuntomessu-ummikolle messut olivat ihan myönteinen kokemus. Järjestelyt toimivat ja vaikka asuntomessuilla on käynyt paljon ihmisiä, ruuhkan tunnetta ei ollut ainakaan sinä päivänä, jolloin minä messuilla kävin. Joihinkin taloihin piti jonottaa ja kulkea jonossa talon läpi, mutta suurimpaan osaan taloista olisi pystynyt tutustumaan ihan rauhassa, jos niin olisi halunnut tehdä. Minulla ei vertailukohteita ole muista asuntomessuista, mutta luulen, että Mikkelin asuntomessualue on sijainniltaan aika ainutlaatuinen ja siksi upea alueena.