maanantai 30. kesäkuuta 2014

Anna lapsen leikkiä vauhdikkaasti!

Sain eiliseen blogikirjoitukseeni ihania kommentteja, kiitos niistä! Sitä tekstiä on käyty lukemassa paljon, tuntuu kivalta. Eiliseen kirjoitukseen viitaten, törmäsin netissä Jari Sinkkosen ajatuksiin. Jos lapsen toimintatarmo tukahdutetaan, riski aggressiivisuuteen ja häiriköintiin kasvaa. Tarvitaan vauhdikkaita leikkejä, hippasta, säntäilyä.

Tarvitaan aikuista ottamaan vastaan lapsen tunteita ja sietämään niitä. Kun lapsen malja on piripinnassa, kun hän on lujilla, räjähdyksiä tulee herkästi. Ärtyneeseen tilaan lapsen saa ylikuormittuminen, esim. digipelit, väkivaltaviihde, liian paljon ääniä ja muutoksia lapsen elämässä. Yksi keino aggression purkamiselle ovat motoriset leikit, rosvot ja pollat, kiipeily, sellainen toiminta, missä aikuinen ei koko ajan ylisuojele lasta.

Haastattelussa oli myös hyviä pointteja ein sanomiseen liittyen. Itse kannatan selkeitä rajoja, ein sanomista, mutta uskon myös hyvään vuorovaikutussuhteeseen. Silloin kun hyvää vuorovaikutusta on paljon, silloin myös rajoittamista tarvitaan vähemmän.

Ja tästä pääset lukemaan ja kuuntelemaan Jari Sinkkosen ajatuksia:

Anna lapsen leikkiä vauhdikkaasti

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Hirveä riiviö vai energinen ja kekseliäs poika?

Olen taas muutaman viime viikon aikana ollut tilanteessa, jossa meidän kuopus on joutunut katseiden alle. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa yhdet juhlat. Oletuksena ilmeisesti oli että siellä sekä aikuiset että lapset istuvat kahvipöydässä juoden kahvia ja syöden pullaa ja keskustellen sivistyneesti taiteesta ja jos ei siitä osaa keskustella niin sitten vaikka säätiloista. Kuopus (8 v) on lapsi ja hän käyttäytyy kuten ikäisensä poika. Ei jaksa olla pitkiä aikoja paikallaan, kaipaa toimintaa. Energiaa riittää. Juhlavieraiden mielestä ongelmaksi asti. Heidän katseistaan ja myös puheistaan kävi ilmi, että kuopuksemme herätti pahennusta sillä, että hän juoksenteli pihalla tai tutki synttärisankarin leluja. Oli huoli ettei hän vaan villitse muita lapsivieraita juoksuun tai riko sankarin leluja. Näin kuinka vieraat pyörittelivät silmiään. Minun olisi tehnyt mieli pyöritellä silmiä takaisin. Oli olo, että meidän perhe on kuin norsu posliinikaupassa. Se, mikä omasta mielestäni on ihan normaalia aktiivisen lapsen käytöstä, on joidenkin mielestä ihan järkyttävää riiviöintiä ja tottelemattomuutta.

Voin myöntää, että välillä itseäkin mietityttää, että meneekö kuopuksen käytös jo yli. Esimerkiksi silloin kun kuopus kovaan ääneen ilmoittaa vierailulla ruokapöydässä, että hän haluaisi juoda viskiä. Ja mitä enemmän muut lapset nauravat, sitä enemmän kuopus keksii hassuja juttuja ja hauskuuttaa muita. Ja sitä enemmän minä alan tuntea että kohta kuopuksen kekseliäät sanailut ja pikku toilailut alkavat mennä  joidenkin mielestä yli.

Kuopus itsekin huomaa, että kaikki eivät pidä hänestä. Hän kysyy, että rakastatko sinä äiti minua, rakastatko sinä isä minua. Rakastaako kukaan muu häntä. Ja me vannomme, että kyllä me sinua rakastamme. Olet ihana energinen ja kekseliäs poika. Vaikka moni muu ajattelee, että toi on kyllä maailman rasittavin riiviö eivätkä nuo vanhemmat kyllä osaa yhtään kasvattaa lastaan. Kuopus, meidän Karhunpentu, rakastaa täydellä sydämellä ja hän kokee myös pettymykset täydesti.

Itse(kin) huomaan välillä ärsyyntyväni kuopuksen kanssa. En ihmettele, että joissain perheissä joudutaan negatiivisen vuorovaikutuksen kierteeseen. Unohdetaan kaikki se hyvä, mikä lapsessa on. Nähdään vain huono käytös, tottelemattomuus. Nähdään toisten ihmisten katseet. Ja tunnetaan itsemme huonoiksi vanhemmiksi. Niin minäkin välillä tunnen. Ja koska itse olen sosiaali/terveysalan ammattilainen, niin toki välillä mielessäni käy, että enkä osaa omaa lastani kasvattaa. Mikä minä olen muille neuvomaan, kuinka sitä pitää lasten kanssa olla. Kuopus on tuonut minulle paljon paljon nöyryyttä. Sekä ihmisenä että ammattilaisena.

Meille kuopus on rakastettu ja aktiivinen poika, mutta tuntuu että monissa kyläpaikoissa hän on väärässä paikassa väärään aikaan. Liian kovaääninen, liian nopea. Minusta on ihanaa ettei kuopus ihan taivu samanlaiseen muottiin kuin kaikki muut. Toki toivon, että hän osaa käyttäytyä hyvin toisten seurassa (eikä esimerkiksi kiusaa muita) ja että hän osaa olla  kohtelias. Koulussa hän onkin oikein mallioppilas. Kotona hänen on lupa olla muutakin kuin muottiin tungettu sivistynyt lapsi, jolla on jakaus ojennuksessa. Hänellä on aina pilke silmäkulmassa ja jo syntymästään alkaen hän on tehnyt monet asiat hieman eri tavoin kuin muut. Uskon, että hän tulee pärjäämään elämässään hyvin!

Onko teillä aktiivisia ja vilkkaita lapsia? Miten ympäristö suhtautuu heihin?

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Verrokkitarinoita



Viime jaksolla ratkaisukeskeinen valmentaja -koulutuksen narratiivisuuspäivässä mainittiin sana verrokkitarina. Ihmiset tarvitsevat tarinoita, joihin suhteuttaa omaa elämäänsä. Että on muitakin, joiden lapsilla on ollut korvatulehduskierre, ADHD tai astma. Tai muitakin joilla on itsellään ollut vaikka masennus tai syöpä. Ihmiset tarvitsevat tarinoita, joihin voivat verrata itseään. Verrokkitarinat antavat tukea ja uskoa. Mistä meille tulee ne tarinat, joihin suhteutamme itsemme, perheemme, elämämme, työntekomme? Mistä tulee se tarina, johon vertaat omaa äitiyttäsi tai vanhemmuuttasi? Omalta äidiltäsi, isältäsi, mummoltasi vai ehkä toisesta blogista?

Mietin, kuinka monelle nämä blogit ovat  verrokkitarinoita? Tarinoita ja kuvia, joihin omaa arkea verrataan? Vitsit miten tuolla on nätit lapset ja kiva koti, mieskin on aika komea. Niillä ei varmaan ikinä riidellä, kun ei se koskaan mitään sellaista kirjoita. Koti kiiltää aina. Ja itse bloggaaja on aina kaunis ja kivoissa vaatteissa. Kaikki se, mikä itseltä puuttuu voi näkyä virheenä. Meillä ei ole niin ihanaa kotia, söpöjä lapsia, kaunista elämää. Onko tuon ihmisen elämä noin särötöntä? Eikö heillä koskaan vilise villakoirat nurkissa, huudeta lapsille tai mökötetä miehelle?


Tiedän, että moni haluaa kuvata blogiinsa vain kauniita asioita, koska "sotkujen kuvaaminen ei inspiroi ketään". Tai että halutaan kirjoittaa blogeissa vain positiivisia asioita, koska "ketään ei kiinnosta valittaminen tai arki". Silti minusta on kiva nähdä blogeissa myös reality - kuvia ja tekstejä. Kun on lehtikasat pöydillä, tiskipöytä täynnä tiskejä  ja pyykit pesun jäljiltä pitkin sohvaa. Se on arkea. Myös se on arkea, että välillä piereskellään, röyhtäillään, kaivetaan nenää ja sanotaan tiukkaan ääneen lapsille, että "nyt jos ette mene ulos meuhkaamaan, niin minulta menee kohta hermot". Myös se on arkea, että sitä arkea on paljon. Ettei elämä ole yhtä huippuelämystä päivästä toiseen.

Blogit näyttävät vain osan ihmisen elämästä. Pienen palan. Silti minusta olisi hyvä, että siihen pieneen palaan kirjoitettaisiin ja kuvattaisiin koko elämän kirjoa. Edes joskus. Ei vain niitä huippuhetkiä ja ihania kuvia, joista lukijalle jää olo että minun olo ja elämä on niin tavallista ja tympeetä tuohon bloggaajaan verrattuna.

Minulla on ainakin usein bad hair day, kotona kamalat lökövaatteet päällä (enkä minä julkisillakaan paikoilla missään trendikkäissä vaatteissa ikinä kulje), ruokapöydällemme kerääntyy kummallisia kasoja. Pojat eivät istu vain slipoverit päällä sohvalla ja näytä suloisilta vaan myös ovat välillä kovaäänisiä, puhuvat sopimattomia, huutavat, raivoavat. Minulta menee hermot, väsyn helposti. Mies saa minut välillä ärsyyntymään. Eikä hän vain istu pianon ääressä ja soittaa pimputtele ihania lauluja perheellemme. Kun tarkemmin ajattelee eihän meillä edes ole sitä pianoa.


Haastankin nyt jokaista bloggaajaa kertomaan ja kuvaamaan myös ihan sitä tavallista arkea. Jotta lukijoille tulee myös verrokkitarinoita siitä, että ei se arki aina yhtä edustuskuvaa, slipoverilapsia tai suloisia mekkoja vain ole. Arki on arkea, välillä tosi tympeää ja pitkäveteistä. Mutta arki on kuitenkin normitila, se mitä elämässä on eniten.

Se on kyllä totta, että nämä tähän postaukseen laittamani kaaoskuvat tuskin inspiroivat ketään sisustuksen suhteen. Taulu on odottanut lattialla monta päivää, että se laitettaisiin seinälle. Mariskoolit ovat tiskipöydällä esikoisen synttäreitten jäljillä. Olohuoneen pöytä on täynnä esikon akkareita ja synttärilahjaksi saatuja kirjoja. Mutta ehkä joku saa näistä kuvista vertaistukea, että on sitä muillakin joskus vähemmän edustuskelpoista.

Tähän tekstiin innoitti ratkaisukeskeinen valmentaja -koulutuksen narratiivisuuspäivä, verrokkitarinat ja tämä loistava kirjoitus On aivan ok, ettei kaikki ole aina ok.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Haaste: 20 asiaa minusta



Sain haasteen Löytöjen taika - blogista. 20 asiaa minusta. Ajattelin kertoa sellaisia asioita, joita en ole täällä blogissa aikaisemmin paljastanut itsestäni. Kuvina on satunnaisia räpsyjä kotoamme.

1. Olen asunut lapsuuteni Mikkelissä ihan Visulahden matkailukeskuksen vieressä. Silloin pompimme sinne aitojen yli katsomaan dinosauruksia. Mietimme, miten jotkut ihmiset tulevat toiselta puolelta Suomea Visulahteen. Silloin se ei ollut kovin kummoinen paikka. Olemme käyneet siellä nyt kaksi kertaa lasten kanssa eikä se edelleenkään nouse kesäpaikkojen aateliin, mutta Mikkelin seudulla pyöriville varmasti ihan kiva kesäkohde.

2. Olen pelannut joukkuelajia nimeltä maahockey SM-tasolla ja nuorten maajoukkueessa. Lopetin sinä päivänä kun sain ajokortin. Lopettaminen tosin ei liittynyt millään tavoin ajokorttiin vaan siihen että tajusin, että elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin juosta mailan kanssa pallon perässä. Isäni oli silloin ohitusleikkauksessa ja se pisti omia arvoja ja tärkeitä asioita elämässä mietintään.

3. Mustat lesket - sarjan näyttelijä Wanda Dubiel oli lukioaikainen luokkakaverini. Rinnakkaisluokallani oli Kati Lepistö.


4. Olen ollut televisiossa kolme kertaa. Esikoisen vauvavuonna olin myös  useammassa eri lehdessä esillä. Esikoisen vauvakirjan välissä on aika monta lehtijuttua, joissa hän on esiintynyt.

5. Olen ollut perustamassa kolmea eri yhdistystä.

6. Olen käynyt Ben Furmanin kotona. Kävin tapaamassa hänen (silloista) vaimoaan, mutta myös Ben moikkasi minua ja jutteli hetken kanssani.

7. En pidä vaaleanpunaisesta väristä. En voisi kuvitellakaan laittavani päälleni mitään vaaleanpunaista tai pinkkiä.

8. En erityisemmin pidä kauppakeskuksista. Jumbo on mielestäni lähes vihoviimeinen paikka, käyn siellä suunnilleen kaksi kertaa vuodessa. Ahdistun ihmismassojen keskellä ja tykkään enemmän pienistä putiikeista ja kannatan mieluusti lähipalveluja.


9. Olen ollut kesätöissä ja keikkalaisena siinä kehitysvammaisten asuntolassa, jossa on kuvattu Toisenlaiset frendit - sarjaa. Tuo sarja on yksi lempparisarjoistani telkkarissa. Mun kesätyö/keikkailuaikaan asuntolassa asuivat sarjan henkilöistä Mikko ja Timo.

10. Hankin kännykän vasta vuonna 2004. Siinä vaiheessa vain 5 % suomalaisista oli ilman kännykkää. Kännykän hankkiminen tuli ajankohtaiseksi, kun muutimme nykyiseen kotiin ja päätimme ettemme enää ota lankapuhelinta tänne. Minulla oli vanha Nokian kännykkä (käytettynä ostettu) 10 vuotta, helmikuussa sain älypuhelimen. Tosin käytän sitä vain puhelimena eli soittamiseen ja tekstiviestittelyyn eli edelleenkin pärjäisin sillä vanhalla Nokiallani.

10. Pelkään koiria. Ollessani 5-vuotias hullu koira hyppäsi päälleni ja minulla on edelleenkin nenänpielessäni arpi muistona tästä. Se koira lopetettiin vähän tuon ikävän tapahtuman jälkeen.


11. Minulla on aika hyvä tuuri arvonnoissa. Olen voittanut kolmena vuonna peräkkäin liput Lapsimessuille koko perheellemme. Viime syksynä voitin liput Habitare -messuille. Olen myös voittanut esim. kirjoja ja kastehelmi tuikkukipon.

12. Keräilen mariskooleja. Minulta puuttui pitkään keltainen mariskooli, koska en raaskinut ostaa sitä itselleni. Sain sen entisiltä työkavereiltani läksiäislahjaksi. Nyt en enää hanki lisää mariskooleja. Isoja on 12 ja pieniä 6.

13. Olen ainut lapsi. Minulla ei ole sisaruksia. En ole samaa mieltä niistä kliseistä, mitä ainoista lapsista kerrotaan. Kuten se, etteivät ainokaiset opi jakamaan asioita tai olemaan sosiaalisia. Puppua.

14. Minulla on tosi usein kylmät kädet.

15. Rusketun helposti. Minulle tulee myös maksaläiskiä helposti. Ei kiva.

16. En ole koskaan polttanut tupakkaa. En edes kokeillut.


17. Tykkään kuunnella Iskelmäradiota. Yksi lempilauluni on Juha Tapion "Kaksi puuta". Biisin sanat ovat koskettavat. (heh, tämä kuulosti tosi keski-ikäiseltä....)

18. Alakouluikäisenä olin tosi hyvä liikunnassa. Voitin juoksu- ja hiihtokisoja. Minut valittiin aina edustamaan omaa kouluani koulujen välisiin kisoihin. En yhtään tykännyt näistä kisoista. Yritin sairastuttaa itseni aina ennen kilpailuja. Muistan kävelleeni lumihangessa paljain jaloin, jotta vilustuisin eikä tarvitsisi mennä hiihtämään kilpaa. En uskaltanut kertoa opettajille tai edes vanhemmilleni etten haluaisi kilpailla.

19. Vaikka minulla on urheilutaustaa en harrasta penkkiurheilua ollenkaan. En katso jääkiekkoa tai jalkapalloa tai yleisurheilukisoja. Joskus olen jotkut hiihtokisat saattanut katsoa, jos on ollut odotettavissa suomalaismenestystä.

20. Kun tapasin mieheni ekaa kertaa muistan ajatelleeni, että nyt taisin tavata elämäni miehen. Näin taisin todeta ystävällenikin. Vuosien varrella on ollut epäilyksen hetkiä, jolloin mielessä on käynyt että onko tuo todellakin elämäni mies, mutta ne ovat olleet niitä väsyneitä ruuhkavuosihetkiä. Edelleenkin olen sitä mieltä, että rinnallani on elämäni mies, juuri se, jonka kuuluukin olla lasteni isä ja jakamassa tätä arkea kanssani.

Haaste kuuluu jatkaa eteenpäin kahteen blogiin. Nyt en ole seurannut miten monessa blogissa tämä haaste on jo kiertänyt. Mites Pikku Kepponen blogin Rva Kepponen, ottaisitko haasteen vastaan? Entäpä Pihi nainen, ehtisitkö sinä vastailla haasteeseen?

ps. kun luin tän läpi, minulle tuli olo että olen melkein sukua julkkikselle kaikkine wandadubielbenfurman-mainintoineen. Voisin vielä lisätä sen, että Marjo Matikainen-Kallströmin lapset kävivät vuosia ohjaamissani jumpissa. Myös Marjo oli ainakin yhden vuoden mukana perheliikuntaryhmässäni, sitten hän taisi lähteä eurokansanedustajaksi ja jumppahommat jäivät hänen miehensä vastuulle.

toinen peeässä: varasin tänään ajan yritysneuvontaan elokuun alkuun. Pääni on aika jumissa tällä hetkellä. Toivon että heinäkuun lomailun aikana ideat ja ajatukset lähtevät lentoon esim. yrityksen nimen suhteen. Mutta vihdoinkin jotain konkreettia alkaa tapahtua unelmieni suhteen!

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Hidasta elämää - kortit



Tilasin muutama viikko sitten  Hidasta elämää - kortit.

Ne ovat voimakortit, jotka auttavat luomaan myönteisiä ajatuksia tähän päivään ja tulevaisuuteen. Ne voimauttavat ja luovat uskoa.

Hengitän ja rauhoitun.
Olen ainutlaatuinen.
Hyväksyn itseni sellaisena kuin olen.

Tällä hetkellä ajankohtaisilta tuntuvat kortit, joissa lukee

Unelmani toteutuvat.
Saan sen mitä haluan.
Uskon huomiseen.

Erityisen paljon kuluneen kevään ja kesän aikana olen tarvinnut luottamusta itseeni. Siihen, että tulevaisuus kantaa. Että

Kaikki on mahdollista.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Janne Viljamaa: Kuka täällä oikein määrää. Lapsiperheen kasvatuskirja



Luin Janne Viljamaan kirjan Kuka täällä oikein määrää. Lapsiperheen kasvatuskirja. Viljamaa on sosiopsykologi ja hän on kirjoittanut muitakin kasvatusoppaita esim. kirjan Mitä minä teen tämän lapsen kanssa - haastavan lapsen kasvatus.

Myönnän, että minulle oli herne molemmissa sieraimissa siinä vaiheessa kun olin lukenut kirjaa 45 sivua. Minulle tuli olo, että Viljamaa laukoo teksteissä karkeita yleistyksiä. Välillä hymyilytti, mutta itse en kyllä menisi sanomaan, että downshiftaajat ovat yhteiskunnan systeemin varaan jääviä ihmisiä, jotka eivät kanna vastuuta."Kun yksi downshiftaa, muut painavat duunia niska limassa". Itse olen downshiftannut vuosia, mutta pikemminkin tehnyt lyhyemmässä työajassa saman työmäärän kuin täyttä työaikaa tekevät. En ole kertaakaan kokenut itseäni yhteiskunnan loiseksi. Toisaalta Janne Viljamaa kuuluttaa kiireettömyyttä ja ajan antamista lapsille. Sitä juuri koen tehneeni downshiftaamisen kautta.

Kirjan alussa pohditaan mihin katosi kuri. Viljamaa kuvailee sukupolvien erilaista arvomaailmaa ja sukupolvikokemuksia. Nyökyttelin kuvauksille y-sukupolvesta tai PlayStation-sukupolvesta, pitää varmaan osittain paikkansa. Mutta vain ääripäissä. On varmaan aikuisia ja lapsia, jotka toimivat kuten Viljamaa kirjoittaa, mutta on paljon myös erittäin fiksuja aikuisia ja lapsia, joihin kuvaukset eivät päde pätkän vertaa. Kuvaukset sukupolvista eivät ole ainoita totuuksia.

Kirjassa kerrotaan kurista, vallasta, vanhemman roolista, perheen valtatyhjiöstä, lapsiperheen arjesta nyky-Suomessa, kiusaamisesta ja itsetunnosta. Siitä huolimatta, että minulle oli välillä kirjaa lukiessa herne nenässä, oli kirjassa paljon hyvääkin. Viljamaa kuvaa esim. sitä, miten asiat voi nähdä monella eri tavalla. Kielteinen tulkinta voi olla esim. "Olet sähläri". Myönteinen tulkinta samanlaisesta käytöksestä voisi olla "Sinulla on energiaa". Ja tästä myönteisestä tulkinnasta lapselle tulee olo, että häntä arvostetaan, hän haluaa näyttää taitonsa. Ei ole yhdentekevää näkeekö lapsensa hitaana kuhnurina vai älykkäänä pohdiskelijana.

Olen viimeiset vuodet työskennellyt pikkulapsiperheiden parissa. Viljamaa tuo esille minullekin tuttuja ilmiöitä. Kuinka lapset ovat monelle vanhemmalle projekteja. Lapsille halutaan parasta mahdollista, hankitaan turvaistuimet ja vaunut, jotka ovat testivoittajia. Lasten kanssa halutaan tehdä kaikki oikein. Ja välillä tässä oikein tekemisessä meinaa kadota maalaisjärki. Uskotaan enemmän ulkoisia auktoriteetteja kuin omaa sisäistä tunnetta vanhemmuudesta. Toinen minulle tuttu ilmiö (sekä työstäni että ihan vain lapsiperheitä seuraamalla) on lasten jatkuva viihdyttäminen. Pelätään lasten tylsistymistä ja viihtymättömyyttä. Kaiken pitää olla kivaa. Arki on elämyslandiaa ja aikataulutettua aamusta iltaan. Elämässä tarvitaan kuitenkin paljon yksin olemisen taitoa ja ärsykkeettömän ympäristön sietämistä. Arjen pitkäveteisyys kunniaan!

Kirjassa oli hyvää tietoa myös temperamenteista, introverteista ja ekstroverteista. Tunnistin heti meidän introvertin esikon ja ekstrovertin kuopuksen. Tästä kirjoitan vielä ihan oman blogipostauksen.

Kirjan helmi on ihan viimeisillä sivuilla."On hyvä kehua lapsi ainakin kerran päivässä, halata tätä ja kertoa, miten suunnaton onni on ollut, kun on kaikista mahdollisista lapsista saanut niin kauniin ja osaavan lapsen". Ihana ajatus ja sitä yritän omille lapsilleni toitottaa koko ajan. Olette ihania, miten olenkaan onnekas, kun olen saanut juuri teidät lapsikseni.

Kirja olisi voinut olla vähän jäsennellympi ja tiiviimpi paketti. Samaan kirjaan oli laitettu aika paljon asiaa vallasta, kurista, lapsiperheen arjesta Suomessa, syömishäiriöistä, kiusaamisesta, itsetunnosta, temperamenteista. Kirjassa osa aiheista menee ehkä vähän otsikon ohi. Muutaman ajatuksen kirjasin ylös, mutta aika perushuttua kirja oli. Kaikesta en ole Viljamaan kanssa samaa mieltä (esim. downshiftaaminen ja jäähyn käyttö), mutta paljon oli myös sellaista, jolle pystyin nyökyttelemään. Kyllähän lapsiperheen arki tätä(kin) on, monissa perheissä. On curling-vanhemmuutta ja rajattomuutta, mutta toisaalta on myös paljon vanhempia, jotka ovat aiempaa tiedostavampia ja osaavat tunnekasvattaa lapsia aivan eri tavoin kuin aiemmat sukupolvet.

Kirjassa on 192 sivua ja tämä kappale oli kirjaston.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Keskikesän poika 11 v




Keskikesän poikamme täyttää tänään 11 vuotta. Minusta tuli äiti 23.6.2003 klo 22.02. Laskettu aika oli ylitetty jo reilusti, se oli 14.6. Sinäkin vuonna syntymäpäivä oli juhannuksen jälkeinen maanantai. Se oli toooosi pitkä juhannus, pää meinasi hajota siihen odotukseen. Käynnistyykö synnytys, miksi mitään ei tapahdu. Puhelin pirisee, sukulaiset kysyvät, "eikö se ole vieläkään syntynyt". No ei ole. Sitten aamuyöllä viiden pintaan heräsin unesta, jotakin napsahti. Loikkasin ylös sängystä (vai voiko loikasta puhua, jos ollaan menossa rv 41+) ja lapsivesi holahti lattialle. Vihdoinkin synnytys oli käynnissä, pääsimme lähtemään Jorviin (asuimme silloin Espoossa). Siitä meni vielä tosi monta tuntia ennen kuin poika lopulta oli rinnallani. Haaveilin luomusynnytyksestä, mutta loppupeleissä käytössä oli oksitosiinia ja epiduraalia. Pääsin sitten kuopuksen kanssa kokemaan toisenlaisen synnytyksen, erittäin nopean ja takuulla luomun (mutta siitä lisää sitten hänen syntymäpäivänään eli 4.8.)

Esikoisen synnyttyä alkoi yöttömät yöt, "tuhannen yötä kanssasi valvon", soi mielessäni, kun hänen kanssaan valvoin milloin vatsakipujen, milloin allergiaoireiden ja milloin korvatulehduskierteen takia. Viime vuodet hän on ollut tosi terve poika. Vähäuninen tosin. Heräilee siinä kuuden pintaan joka ainut aamu, oli sitten arki, viikonloppu tai loma.

Esikoinen syntyi 10 kuukautta häidemme jälkeen. Hän oli todella toivottu lapsi. Olin vielä opiskelija esikoisen syntyessä, palasin elokuun lopulla opintojeni pariin ja Kirppunen oli myös jonkin verran luennoilla mukana. Onneksi opintoja oli enää tosi vähän jäljellä, valmistuin toimintaterapeutiksi jouluna esikoisen ollessa puolivuotias. Sitä ennen oltiin ehditty juhlia jo miehen väitöstilaisuutta, hän väitteli esikoisen ollessa viisikuinen. Pikku frakki päällä oli Kirppunen mukana kuuntelemassa väitöstilaisuutta ja myöhemmin myös iltajuhlassa. Myönnän olleeni aika helpottunut, kun opintoni olivat ohi ja pääsimme viettämään ihan normaalia vauva-arkea äiti -vauvakerhoineen ja jumppineen. Nykyiseen kotiimme muutimme esikoisen ollessa kymmenkuinen, joten hänen vauvavuoteensa mahtui paljon merkittäviä tapahtumia.

Nyt 11-vuotiaana esikoinen on matikkanero ja lukutoukka. Hänen vahvuutenaan on looginen päättelykyky. Hän on uskomattoman taitava matematiikassa. Ja ohjelmoinnissa. Hän on pienikokoinen, kirppu. Ketterä ja nopea. Esikko on pedantti ja säntillinen. Hän haluaa että asiat tehdään sääntöjen mukaan. Hän tykkää siitä, että aikuinen on vain hänen kanssaan. Juttelee, pelaa lautapelejä, tekee yhdessä ruokaa. Hän nauttii siitä, että hänen selkäänsä tehdään hierontasatuja. Siinä missä akateemiset taidot ovat hänen vahvuutensa, sosiaaliset taidot eivät sitä ole. Hän viihtyy mieluummin yksin kuin porukoissa. Hän on pikemminkin juro kuin seuramies. Hän on aivan ihana poika, joka on opettanut minulle paljon. Onhan hän meidän esikoinen, jonka kanssa ollaan käyty läpi myös vanhempana olon harjoittelua.

Tänään on esikoisen Toivontai. Hän saa päättää mitä syödään ja mitä tänään teemme. Tähän mennessä esitettyjä toiveita ovat aamukahvi, päiväkahvi (meillä ei juoda yleensä kahvia ollenkaan), suklaakeksit, jäätelökakku ja Cluedo - lautapelin pelaaminen hänen kanssaan. Nämä kaikki toiveet toteutuvat.

Ja ajatelkaapa, puolen vuoden päästä on jouluaatonaatto.



Synnyit tähdenlennosta,
horsman nukasta hennosta,
taivaan sateenkaaresta,
isän ja äidin haaveesta.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Treffit itseni kanssa



Minä järjestän säännöllisesti treffejä. Treffejä itseni kanssa. Silloin olen itsekseni. Istun nojatuolissa, makaan sohvalla tai viltin päällä ulkona. Kuuntelen itseäni. Omaa kehoani. Mietin, missä olen, mistä tulen, minne menen. Annan aikaa ajatuksille. Ja hiljaisuudelle. Sisäiselle äänelleni.

Kaipaan hiljaisuutta ja rauhaa. Olen aiemmin ollut ihminen, joka on täyttänyt kalenterinsa tupaten täyteen. Aina on ollut tuhat rautaa tulessa. Nytkin elämässä on monta asiaa menossa. Mutta nyt ymmärrän panostaa myös itseeni ja kiireestä palautumiseen. On tärkeää, että on aikaa myös kuulostella itseään. En ole aina ymmärtänyt sen tärkeyttä. Minulla on ollut elämässä ajanjakso, jossa ajattelin, että mitä täydempi kalenteri on, sitä parempi. Sitä tärkeämmäksi tunsin itseni. Ehkä en myöskään uskaltanut pysähtyä ja kuunnella ja kuulla itseäni. Oli helpompaa olla vain koko ajan menossa.


Joskus on pelottavaakin pysähtyä ja huomata, kuinka väsynyt keho on. Miten minulla ei ole ollut aikaa huomata näitä kehoni viestejä. Kuinka olen ohittanut itseni ja vaan painanut tukka putkella eteenpäin. Kuinka olen vain napannut särkylääkkeen päänsärkyyn pysähtymättä sen tarkemmin miettimään että mistähän päänsärky johtuu. Tai olen yskinyt läpi kevään ja ollut voimaton, mutta olen vain härkäpäisesti mennyt eteenpäin kunnes on ollut pakko pysähtyä kun kuumetta on lähes 40 astetta. Keuhkokuume teki pakkopysäytyksen muutama vuosi sitten ja vei minut kolmeksi viikoksi sängyn pohjalle. Voi kuinka paljon minulla onkaan esimerkkejä tilanteista, joissa olen täysin jättänyt huomiotta itseni ja kehoni viestit.


Treffit itseni kanssa voivat liittyä myös siihen, että teen jotain, mikä on minusta kivaa ja voimaannuttavaa. Menen Rosen-terapiaan, metsään kävelylle, teen mindfulness -harjoituksia. Syön kirsikoita ja mietin elämää. Teen asioita, joissa olen kontaktissa itseeni, omaan mieleeni ja kehooni.

Nyt juhannuksen aikaan on ollut aikaa treffeille itseni kanssa. Olen kuunnellut cd-levyltä mindfulness harjoituksia. Olen maannut sängyllä ja miettinyt asioita. Olen istunut ulkona (ja palellut) ja katsellut ihanaa pihaamme. Olen pysähtynyt ja nauttinut. Järjestätkö sinä treffejä itsesi kanssa?

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Juhannustervehdys


Meidän perheen juhannukseen kuuluu grillaamista, ekat uudet perunat, lukemista, löhöilyä, Heurekan reissu  ja puutarhapuuhia. Kaupunkijuhannusta siis vietetään, tänäkin vuonna.


Muumipeikon juhannusruno

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.
Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.
Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.
Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.
- Tove Jansson -


Hyvää keskikesän juhlaa!

torstai 19. kesäkuuta 2014

Pärekoreja


Syvältä- blogin Pärekiintiö täynnä? -postauksen tiimoilta innostuin minäkin kuvailemaan meidän pärekoreja. Niitä on meillä aika paljon. Eteisessä kenkäkoreina. Kodinhoitohuoneessa puhtaan (ja silitettävän) pyykin koreina. Lankakoreina. Lehtikoreina. Nämä kaikki pärekorit ovat kirppareilta haalittuja.



Tämän korin pohjaan on kirjoitettu koukeroisesti 17/11 1920 TM

Pärekoreja on meillä vielä lisääkin. Kodinhoitohuoneessa, olkkarissa, esikoisen huoneessa, eteisessä on vielä toinenkin kenkäkorina. Minusta tuntuu ettei meidän pärekiintiö ole täynnä. Jos kirpparille tulee sopuhintaan vastaan, ostan vielä lisää. Rakastan pärekoreja!

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kesälukemista

Vihdoinkin on ollut aikaa lukea muutakin kuin vain opintoihin liittyviä kirjoja. Täksi kesäksi on kirjastosta varattuna monen monta kirjaa. Varauksessa ovat ainakin kirjat Tee työtä ja rakasta, Neljäntienristeys, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä, Lukutaidoton, joka osasi laskea, Kultarinta, Äitikirja... Tosin osassa näistä olen varaussijalla 850, joten voi olla, että kirja on käsissäni vasta vuoden pimeimpään aikaan.


Sari Luhtasen chick lit - kirjat ovat olleet minulle mukavaa kesälukemista aiemminkin. Tämän vuoden uutuus on kirja Linssit huurussa, joka kertoo Rikistä, joka niittää mainetta maailmalla valokuvaajana. Riki on erikoistunut dramaattisiin hääkuviin. Hän asuu Pariisissa, mutta kiertelee kuvaamassa pitkin maailmaa. Eräällä kuvauskeikalla Riki viettää kiihkeän yön naimisissa olevan miehen kanssa ja ajattelee ettei tapaa tätä enää koskaan. Kohtalo päättää kuitenkin toisin.

Kirja on kevyt ja huumorilla höystetty. Sopii hyvin viihdyttäväksi kesälukemiseksi! Kirjassa on 292 sivua ja se on nopealukuinen. Lukemani kappale on kirjaston.



Paten aikakirjat on Timo Parvelan kirjauutuus. Pate on Ella-kirjoista tuttu hahmo ja hän on nyt saanut oman kirjasarjansa. Luin pojille kirjan iltasaduksi. Kirja on nopealukuinen ja sen ehti lukea parissa -kolmessa illassa loppuun. Kirjassa on Ella-kirjoista tuttua huumoria ja väärinkäsityksiä, jotka naurattavat sekä lapsia että aikuista lukijaa.

Pate on saanut kesätehtäväksi päiväkirjan pitämisen. Pate aloittaa blogin, johon kirjoittaa päivityksiä. Päivityksiä kommentoivat Ella ja muut kaverit. Blogiin tuo potkua Paten eno, joka tulee käymään pitkästä aikaa. Tosin Pate luulee enon olevan lintu. "Minä muistelen, että opettaja on puhunut jollain tunnilla enoista. Ne ovat suuria lintuja, jotka elävät jossain kuumassa paikassa. Ne eivät osaa lentää. Se on hyvä, sillä minun huoneeni on aika matala. Olisi kamalaa, jos se eno räpistelisi siellä ympäriinsä ja kakkisi kaikki paikat niin kuin se varpunen, joka lensi meidän olohuoneeseemme. Lentämisen sijaan enot ovat kovia juoksemaan ja ne voivat potkaista leijonan tajuttomaksi. Onneksi minä olin tarkkana sillä enotunnilla." Tarina rakentuu Paten, enon, uimakoulun ja uimakoulun opettajan ympärille.

Kirjassa on keskustelunpätkiä, sarjakuvamaista kerronta ja kuvia, joissa on paljon yksityiskohtia. Ja koska kirjan päähenkilönä on Pate, kirja on yhtä väärinymmärrysten juhlaa. Naurua siis riittää.

Lukemamme kappale oli kirjaston ja tässä kirjaston kappaleessa oli käynyt pieni kömmähdys ja viimeinen sivu oli kontaktoitu kiinni takakanteen. Näin meiltä jäi kirjan loppuhuipennus lukematta. Poikia harmitti suuresti. Pojat pitivät kirjasta ja ovat sitä mieltä että "se Pate ei kyl tajuu mistään mitään". Ja siitä se kirjan hauskuus tuleekin.


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kesäinen haaste


Nappasin Kotomo - blogista kesäisen haasteen.

Kysymykset olivat seuraavanlaiset:

1. Kaunein kesäkukka?

Pidän pionista tosi paljon. Muita suosikkikukkiani ovat neilikat, pelargonit ja syysleimut.


2. Mieluisin paikka kuumana kesäpäivänä?

Oma piha, siellä viltin päällä kirjaa lukien varjoisessa paikassa.  Riippukeinu olisi ihana, mutta sellaista meillä ei (vielä) ole.

3. Lempijuomasi helteellä?

Vesi. Joskus juon jääteetä. 



4. Jos pihassasi olisi tilaa vain toiselle, kumpi: kasvimaa vai kukkapenkki?

Pihallamme on sekä kukkapenkkejä että kasvimaa, mutta ehkä priorisoisin kukkapenkin. Rakastan kukkia ja niiden väriloistoa. Ehkä sekin kertoo jotain, että tein pihallemme kukkapenkit ennen kasvimaata.


5. Viikon loma kaksin miehen kanssa Venetsiassa vai koko perheen kanssa kanarialla? 

Tämä on täysin teoreettinen kysymys. Loma kaksin onnistuisi ehkä vasta kahdeksan vuoden päästä (meillä ei ole saatavilla lapsenvahtia edes yhden yön yli reissuihin). Perheloma ehdottomasti, mutta ei Kanarialle. Me ei olla rantalomailijoita. Perheloma Venetsiaan kuulostaisi hyvältä.

Haasteeseen kuuluisi keksiä tähän viisi uutta kysymystä ja jatkaa haaste eteenpäin viiteen blogiin. Voit jatkaa halutessasi haastetta näillä kysymyksillä. Ja jos joku nappaa haasteen mukaansa, laittakaa kommenttiboxiin viestiä niin tiedän käydä lukemassa vastaukset.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kohti parasta! (ja muita kirjalöytöjä)



Muutama kirjalöytö Oliverin kirppikseltä.

Kristiina Harjun Kohti parasta! Muutoksen kirja varovaisille, epäilijöille ja turhautuneille osui eteeni hyvään saumaan. Kirjan takakannessa todetaan, että "hyvä elämä ei ole paikka, jonne mennään, vaan tapa elää". Unelma hyvästä, nautittavasta elämästä kiehtoo meitä kaikkia. Mutta unelma voi olla myös uhka: uskallanko muuttua, kykenenkö muutokseen, kannattaako sitä edes tavoitella? Kirja vie muutosmatkalle kohti uskallusta, luottamusta ja innostusta. Kirjassa on neljä lukua: Saatteeksi muutosmatkalle, Ihminen kokokuvassa, Matkalla muutokseen ja Matkalla muutoksessa. Kirjassa näyttää olevan sekä teoriaa että erilaisia pohdinnallisia harjoituksia. Luulen, että tästä kirjasta tulen kirjoittamaan blogitekstin, kunhan saan kirjan luettua. Kirjalla oli hintaa 5 euroa, joka on minun makuuni aika kova hinta kirppiskirjalle, mutta koska aihe kolahtaa nyt täysillä, niin siksi raaskin ostaa tämän.


Lisäksi pojille (erityisesti esikoiselle) löytyi muutama kirja. Aku Ankan juhlasarjat 4 , Opi englantia Akun ja Mikin kanssa ja Opi ranskaa Akun ja Mikin kanssa. Esikoinen on lukenut englantia kaksi vuotta ja ranskaa vuoden. Kuopuksella alkaa englannin opiskelu ensi syksynä. Kuvasanakirjat maksoivat euron kappale ja Aku Ankan juhlasarjat maksoi 2 euroa. Eli erittäin sopuhintaisia kirjoja.

Oliverin kirppiksellä on itsepalvelukirppiksen lisäksi Olivian pieni putiikki, josta löytyy maalaisromanttista sisustustavaraa: tekstiilejä, Mailegin tuotteita, astioita, lahjatavaroita.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Loma!


Nyt on yksi ovi suljettu, jotta monta uutta voi avautua. Yksi ajanjakso elämässäni on ohi. Haikeana, mutta samalla onnellisen iloisena suljin vanhan työpaikkani oven. Nyt olen lomalainen.


Pojat nauttivat siitä, että olen kotona. Voidaan lukea päivällä, jutella niitä näitä. Olla yhdessä pihalla. Tehdä ruokaa. Ja vain olla.


Ehditään nähdä kavereita. Tavata ihmisiä, joita ei ole arjen kiireessä ehtinyt ikuisuuksiin nähdä. Ehdin kitkeä puutarhassa, tehdä käsitöitä, haaveilla ja miettiä tulevaa. Ehdin lukea muitakin kirjoja kuin opiskeluihin liittyviä.


Välillä nähdään kavereita, käydään retkillä. Välillä ollaan vaan kotona. Ja tylsistytäänkin. 

Tästä pitkästä kesälomasta aion nauttia ihan täysillä! Wuhuu! 


torstai 12. kesäkuuta 2014

Haikeutta


Olen viime päivinä käynyt läpi paljon haikeita tunnelmia. Vaikka tiedän, että lähteminen kohti uutta työtä on oikea ratkaisu, on tuntunut haikealta jättää vanha työ ja työkaverit. Kun menin vähän yli kuusi vuotta sitten töihin Keravalle, menin uuteen toimeen. Minulla oli upea mahdollisuus luoda ihan uusi toimenkuva. Olin aivan innoissani. Minulle annettiin lähes vapaat kädet ja suurella innolla olin rakentamassa ihan uutta. Neljä vuotta tein töitä yksin, sitten sain työparin, joka helpotti kovasti omaa työtaakkaani. Koska loin toimenkuvan, se on kuin minun lempilapseni. Ja nyt tämä lempilapseni on jätetty uusiin (mutta osaaviin) käsiin.

Viimeinen työpäivä sujui haikeissa merkeissä. Vähän väliä purskahdin itkuun. Ja samalla tunsin myös iloa ja onnellisuutta. Ja helpotusta. On ihmisiä, jotka itkevät sivistyneesti. Tiedättekö, heiltä tulee muutama kyynel ja sitten he tupsauttavat kyyneleen pois nenäliinalla. Minä kuulun siihen joukkoon, jolla valuu vuolaat kyyneleet, naama muuttuu ihan punaiseksi ja lopuksi niistän nenääni ja siitä kuuluu kuin joku norsuntöräytys konsanaan.

Vielä en ole sisäistänyt sitä, etten palaa enää siihen työhön. Minulla ei ole vain pitkä kesäloma vaan elokuussa elämässäni alkaa uudet kuviot. Uudet kuviot ovat vieläkin vähän auki. Mutta luotan että elämä menee juuri kuten sen pitääkin. Tiedän että "vanha Heli" olisi ollut tosi huolestunut, kun kaikki ei ole omassa kontrollissa eikä kaikki asiat ole toteutuneet kuten etukäteen ajattelin. Kevään aikana olen saavuttanut aika lailla rennomman ja luottavaisemman otteen elämään. Ja elämä on avannut myös paljon sellaisia ovia, joista en tammikuussa tiennyt mitään. Minulla on iso luotto siihen, että asiat menevät juuri kuten niiden kuuluukin mennä. Ensi syksynä minulla on töitä minulle sopiva määrä. Mutta sitä ennen on aivan ihanan pitkä kesäloma!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Tapetointipuuhia


Vihdoinkin pääsimme alkuun takkahuoneen tapetointiprojektissa. Aivan ihanat tapetit ovat odottaneet elokuusta alkaen aikaa ja inspiraatiota. Tapettina on Boråstapeterin Falsterbo (1435). Tuota tapettia mietimme jo pari vuotta sitten ruokailuhuoneeseen, mutta silloin päädyimme toiseen tapettiin.

Takkahuone on ollut meillä todellinen murheenkryyni alusta alkaen. Siellä on ollut aivan järkyttävä tapetti, kuin säkkikangasta seinällä. Tadaa, katso ja hämmästy!


Viime vuonna loppukesästä saimme revittyä tuon säkkikangastapetin pois seinältä. Mies on sen jälkeen vähitellen tasoitellut seiniä. Nyt vihdoinkin pääsimme tapetointipuuhissa alkuun. Tapetti on kohdistettavaa, joten ihan hurjaa vauhtia ei homma etene. Mutta joka tapauksessa nyt homma vihdoinkin etenee.

Huoneen ilme tulee muuttumaan radikaalisti! Minä rakastan tuota lintutapettia!

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Pikku Piipero Keravalla


Käväisin Pikku Piiperossa Keravalla. Pikku Piipero on second hand-puoti, joka myy hyväkuntoisia lasten vaatteita (koot 50 cm - 170 cm), leluja, kirjoja, vaunuja, kenkiä ja kaikkea muutakin lapsille sopivia tavaroita. Vaatteet on järjestetty kokojen mukaan ja esim. shortsit, pyjamat, housut paidat ja mekot ovat kätevästi vierekkäin. Näin ei tarvitse kiertää koko kirpparia läpi löytääkseen etsimänsä vaan voi suoraan kävellä tutkimaan sitä hyllyä, mihin tietyt vaatteet on laitettu.




Piiperon omistaa Eve, jolta kirppiskäyntien lomassa saa hyväntuulista keskusteluseuraa. Pikku Piiperolla on myös pieni fb-shop, Eve postittelee vaatteita ihan pitkin Suomea. Fb-puotia pääsee kurkkimaan vaikka ei itse olisikaan facebookissa.


Tähän olen koonnut minun viime aikaisia löytöjäni Piiperosta. Piiperossa tuotteiden hinnat ovat ehkä vähän kalliimmat kuin itsepalvelukirppareilla, mutta tuotteet ovat aina siistejä ja ne tosiaan on lajiteltu koon ja "tuotelajin" mukaan. Esille panosta maksaa ihan mielellään.


Kummitytölle vaatteita. Me&I geishapaita 98/104 cm 8 euroa, H&M raitamekko 98/104 cm 3 euroa ja tuo hempeä kukkamekko on ilmeisesti jonkun itse tekemä, 4 euroa.


Småfolkin karhupaita 122/128 on vilahtanut blogissa jo aiemminkin, 4.5 euroa. Karhupaidan alla on pari pyjamaa 134/140 cm, hintaa 3-4 euroa / pyjama. Isompien lasten pyjamia on tosi vaikea löytää itsepalvelukirppareilta, joten tosi tyytyväisenä ostin nämä pyjamat Piiperosta.

Pikku Piiperossa on ollut myös esim. Me&I ja Nosh Organics vaate-esittelyjä. Lähellä asuville suosittelen Piiperossa piipahtamista ja kauempana asuvien kannattaa kurkata fb-shoppiin!

ps. yritän tässä kesän aikana piipahtaa muillakin kirppareilla vastaavien kirppariesittelyjen tekemisen muodossa 

Lisätty 11.7.2015. Tähän postaukseen tullaan edelleenkin googlella. Laitan tiedoksi, että Pikku Piiperon toiminta on loppunut kesäkuussa 2015.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Urpot.fi

Lapsen Maailma - lehdessä näin pienen maininnan Urpot.fi -sivustosta. Urpot.fi - sivusto on tarkoitettu teini-ikäisten lasten vanhemmille (jotka ovat kuulleet olevansa urpoja tai tuntevat itsensä urpoiksi).

Urpot.fi on Väestöliiton koordinoima uudenlainen yhteistyöhanke. Sivuilta löytyy tietoa nuoren fyysisen, henkisen ja tunne-elämän kasvusta. Lisäksi sivuilla on vinkkejä vanhemmuuteen. Sivusto sisältää asiantuntijoiden puheenvuoroja ja nettivastaanoton, ja siellä voi kuunnella nettiluentoja.

Kuuntelin nettisivuilta yhden asiantuntijapuheenvuoron, Raisa Cacciatore puhui muutaman minuutin aiheesta Kolme vinkkiä vanhemmille: miten pärjään murrosikäisen kanssa?

Tässä lyhyt yhteenveto Raisan vinkeistä. Vinkki 1:  Vanhemmille on monesti haaste jaksaa murrosikäisen tunnevuoristorataa. Miten siitä selvitä? Älä raivostu itse. Vahvista omaa mielenrauhaa ja tyyneyttä. Nuori on murrosikäinen, hänellä on tunneaivoalueiden kasvupyrähdys. Koita itse pysyä ulkopuolella siitä tunteesta. Nuori provosoi ja etsii mallia, miten tunteita voi hallita. Anna aikuinen malli, ei ivaamista, dramatiikkaa tai karjumista. Helposti sanottu, vaikeampi toteuttaa.

Raisan vinkki 2: Arvioi riidanaiheet ja uhot ja jaottele ne kolmeen koppaan:
A, B ja C-koppa. C-koppa: ei viitsi välittää, nämä voi katsoa joskus sormien läpi (syököön nyt pullaa ennen ruokaa tai valvokoot vielä vähän tai olkoot huone vielä siivoamatta, nyt en jaksa ottaa tästä asiasta mittaa). Kaikesta ei voi ottaa koko aikaa mittaa. Koppa B: näistä otetaan aina kiinni. Nämä ovat asioita, jotka meidän perheessämme on tärkeitä. Ei tupakoida, astmalääke on otettava, kotiintuloaika on tärkeä. Mikä on se aikuisen päätös, että tästä en jousta meidän perheessämme. Näistä ei jousteta, vaikka olisi kuinka väsynyt itse. Niistä aina pidetään perustellusti kiinni.  Arvoja puolustetaan ja selitetään. Koppa A: Vakavat, elintärkeät asiat. Kun on huoli turvallisuudesta ja terveydestä. Tämä on fyysisen puuttumisen koppa. Jos on pelko, että nuori tuhoaa oman terveytensä vaikkapa huumejengissä, aikuinen menee ja hakee hänet pois.

Raisan vinkki 3: Pidä huolta omasta jaksamisestasi. Mikään ei ole nuorelle niin arvokasta kuin oman elämänsä hallitseva, tyyni, rauhallinen ja tasapainoinen tunnetaitoja omaava aikuinen. Luja turvallinen kallio, jota vasten voi hioa sarvia. Kun olet pulassa, älä heittäydy itse murrosikäiseksi. Lue kirja, käy kävelyllä, usko itseesi ja luota että olet rakastava ja hyvä vanhempi, vaikka et saa aina positiivista palautetta murrosikäiseltä.

Meillä esikoinen täyttää pian 11v, eli esimurrosikä lähestyy. Vielä en ole saanut kuulla olevani urpo. Meillä ehkä enemmänkin tuo kuopus  (kohta 9 v) viljelee puheessaan "urpo"-tyylisiä juttuja. Tiedän että tulen palaamaan monesti Urpot.fi-sivustolle. Sivusto vaikuttaa laadukkaalle vinkkeineen, luentoineen ja nettivastaanottoineen. Suosittelut kaikille murrosikäisen (tai murrosikää lähestyvien) vanhemmille. Kaikille urpoille.


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Elina Tanskanen: Hyvän mielen reseptejä



Kirjassa Hyvän mielen reseptejä tarjotaan 38 reseptiä henkisen hyvinvoinnin ravinnoksi.  Kirjan alussa kerrotaan lyhyesti ihmisen henkisestä ulottuvuudesta, henkisen ravitsemuksen perusteista ja ravintokolmiosta. Sen jälkeen alkaa varsinainen reseptiosuus eli 38 reseptiä hyvään mieleen. Joukossa on reseptejä seksin harrastamisesta lapsen kanssa leikkimiseen ja digi-detoxista toisten auttamiseen.

Elina Tanskanen on logoterapeutti ja parissa reseptissä oli hyödynnetty logoterapian ajatuksia. Esimerkkinä tästä Logo-T. Logo-T on monikäyttöinen, mutta yksinkertainen harjoitus, jonka avulla pystyy hahmottamaan uusia näkökulmia ja ratkaisuja niin isoihin kuin pieniin pulmiin. Ohje on yksinkertainen: Tee paperille iso T-kirjain. Kirjoita T:n vasemmalle puolelle mahdollisimman neutraali kuvaus ongelmasta tai tilanteesta. T:n oikealle puolelle listataan mikä kaikki on yhä mahdollista ja mihin voit vaikuttaa. Lopuksi valitaan tästä oikean puoleisesta listasta yksi ja toteutetaan se. Esimerkkinä kirjassa oli monen lapsiperheen arjesta tuttu tilanne: "Meillä ei ole riittävästi parisuhdeaikaa, koska elämme ruuhkavuosia". Tähän oli mietitty erilaisia vaihtoehtoja, esim. "Kysyn kumppaniltani ratkaisuehdotuksia ongelmaan", "Hyväksyn sen, että kysymyksessä on väliaikainen elämäntilanne", "Rekrytoin lapsenvahdin hoitamaan lapsia säännöllisesti joka toinen lauantai-ilta" tai vaikkapa "Ulkoistamme kotitöitä esimerkiksi palkkaamalla siivoojan" jne. Näistä eri vaihtoehdoista valitaan sitten yksi, jota aletaan toteuttaa.


Mitä jäi käteen? Jääkö joku resepti käyttööni? Logo-T:n lisäksi kirjasin muistiin reseptistä "Toivoa on aina" seuraavaa: " Kun seuraavan kerran petyt johonkin elämässäsi, kokeile ajatella vähän tarkoituksenmukaisemmin seuraavien kysymysten avulla: Mikä on vielä mahdollista? Mihin voit vaikuttaa? Mitä voit tästedes tehdä toisin vastaavassa tilanteessa? Miten voit toimia niin, että hyvä lisääntyy maailmassa?" Kysymysten avulla pyritään löytämään huonosta jotain hyvää.

Hyviä kysymyksiä oli myös reseptissä "Päiväunelmoi". Tiedätkö mistä haaveilet? Mitä toivot tältä vuodelta? Mitä toivot ensi vuodelta? Missä haluat olla parempi? Mitä haluat enemmän elämääsi? Millaiset jäljet haluat jättää maailmaan? Haaveista voi tehdä myös aarrekartan.

Kirjassa olisi voinut olla enemmänkin logoterapeuttista, ns. ammattinäkökulmaa. Luen aika paljon erilaisia elämäntaito-oppaita ja tämä tuntuu ehkä hieman heppoiselta monen lukemani rinnalla. En saanut oikein mitään uutta ja tämä vähän turhautti. Oli kliseitä ja latteuksia. Olisin kaivannut syvällisempää otetta ja vähän omaperäisempiä reseptejä. Jotain uutta ja yllättävää.

Kirjassa on 182 sivua ja se on nopealukuinen. Tämä lukemani kappale on kirjaston.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Pihalla


Aurinko paistaa, sää hellii, nyt voisi olla pihalla ihan koko ajan. Kävellä paljain jaloin, laittaa sormet multaan.  

Tallensin tämän hetken kukkaloistoa kuviksi.





Etupihalla vanhat rhodot kukkivat upeasti kolmessa eri värissä. Niistä pitää nauttia juuri nyt, kukinta-aika on kovin lyhyt.


Rakastan kesää, rakastan meidän pihaa!

ps. laitetaanpas yksi reality-kuva. Tässä on todellisuus, mikä on rajautunut edellisistä kuvista pois. Koska meillä on lapsia, niin toki terassilla on myös tunneleita, palloja, tötteröitä, vesipyssyjä ja ties mitä