tiistai 24. kesäkuuta 2014

Janne Viljamaa: Kuka täällä oikein määrää. Lapsiperheen kasvatuskirja



Luin Janne Viljamaan kirjan Kuka täällä oikein määrää. Lapsiperheen kasvatuskirja. Viljamaa on sosiopsykologi ja hän on kirjoittanut muitakin kasvatusoppaita esim. kirjan Mitä minä teen tämän lapsen kanssa - haastavan lapsen kasvatus.

Myönnän, että minulle oli herne molemmissa sieraimissa siinä vaiheessa kun olin lukenut kirjaa 45 sivua. Minulle tuli olo, että Viljamaa laukoo teksteissä karkeita yleistyksiä. Välillä hymyilytti, mutta itse en kyllä menisi sanomaan, että downshiftaajat ovat yhteiskunnan systeemin varaan jääviä ihmisiä, jotka eivät kanna vastuuta."Kun yksi downshiftaa, muut painavat duunia niska limassa". Itse olen downshiftannut vuosia, mutta pikemminkin tehnyt lyhyemmässä työajassa saman työmäärän kuin täyttä työaikaa tekevät. En ole kertaakaan kokenut itseäni yhteiskunnan loiseksi. Toisaalta Janne Viljamaa kuuluttaa kiireettömyyttä ja ajan antamista lapsille. Sitä juuri koen tehneeni downshiftaamisen kautta.

Kirjan alussa pohditaan mihin katosi kuri. Viljamaa kuvailee sukupolvien erilaista arvomaailmaa ja sukupolvikokemuksia. Nyökyttelin kuvauksille y-sukupolvesta tai PlayStation-sukupolvesta, pitää varmaan osittain paikkansa. Mutta vain ääripäissä. On varmaan aikuisia ja lapsia, jotka toimivat kuten Viljamaa kirjoittaa, mutta on paljon myös erittäin fiksuja aikuisia ja lapsia, joihin kuvaukset eivät päde pätkän vertaa. Kuvaukset sukupolvista eivät ole ainoita totuuksia.

Kirjassa kerrotaan kurista, vallasta, vanhemman roolista, perheen valtatyhjiöstä, lapsiperheen arjesta nyky-Suomessa, kiusaamisesta ja itsetunnosta. Siitä huolimatta, että minulle oli välillä kirjaa lukiessa herne nenässä, oli kirjassa paljon hyvääkin. Viljamaa kuvaa esim. sitä, miten asiat voi nähdä monella eri tavalla. Kielteinen tulkinta voi olla esim. "Olet sähläri". Myönteinen tulkinta samanlaisesta käytöksestä voisi olla "Sinulla on energiaa". Ja tästä myönteisestä tulkinnasta lapselle tulee olo, että häntä arvostetaan, hän haluaa näyttää taitonsa. Ei ole yhdentekevää näkeekö lapsensa hitaana kuhnurina vai älykkäänä pohdiskelijana.

Olen viimeiset vuodet työskennellyt pikkulapsiperheiden parissa. Viljamaa tuo esille minullekin tuttuja ilmiöitä. Kuinka lapset ovat monelle vanhemmalle projekteja. Lapsille halutaan parasta mahdollista, hankitaan turvaistuimet ja vaunut, jotka ovat testivoittajia. Lasten kanssa halutaan tehdä kaikki oikein. Ja välillä tässä oikein tekemisessä meinaa kadota maalaisjärki. Uskotaan enemmän ulkoisia auktoriteetteja kuin omaa sisäistä tunnetta vanhemmuudesta. Toinen minulle tuttu ilmiö (sekä työstäni että ihan vain lapsiperheitä seuraamalla) on lasten jatkuva viihdyttäminen. Pelätään lasten tylsistymistä ja viihtymättömyyttä. Kaiken pitää olla kivaa. Arki on elämyslandiaa ja aikataulutettua aamusta iltaan. Elämässä tarvitaan kuitenkin paljon yksin olemisen taitoa ja ärsykkeettömän ympäristön sietämistä. Arjen pitkäveteisyys kunniaan!

Kirjassa oli hyvää tietoa myös temperamenteista, introverteista ja ekstroverteista. Tunnistin heti meidän introvertin esikon ja ekstrovertin kuopuksen. Tästä kirjoitan vielä ihan oman blogipostauksen.

Kirjan helmi on ihan viimeisillä sivuilla."On hyvä kehua lapsi ainakin kerran päivässä, halata tätä ja kertoa, miten suunnaton onni on ollut, kun on kaikista mahdollisista lapsista saanut niin kauniin ja osaavan lapsen". Ihana ajatus ja sitä yritän omille lapsilleni toitottaa koko ajan. Olette ihania, miten olenkaan onnekas, kun olen saanut juuri teidät lapsikseni.

Kirja olisi voinut olla vähän jäsennellympi ja tiiviimpi paketti. Samaan kirjaan oli laitettu aika paljon asiaa vallasta, kurista, lapsiperheen arjesta Suomessa, syömishäiriöistä, kiusaamisesta, itsetunnosta, temperamenteista. Kirjassa osa aiheista menee ehkä vähän otsikon ohi. Muutaman ajatuksen kirjasin ylös, mutta aika perushuttua kirja oli. Kaikesta en ole Viljamaan kanssa samaa mieltä (esim. downshiftaaminen ja jäähyn käyttö), mutta paljon oli myös sellaista, jolle pystyin nyökyttelemään. Kyllähän lapsiperheen arki tätä(kin) on, monissa perheissä. On curling-vanhemmuutta ja rajattomuutta, mutta toisaalta on myös paljon vanhempia, jotka ovat aiempaa tiedostavampia ja osaavat tunnekasvattaa lapsia aivan eri tavoin kuin aiemmat sukupolvet.

Kirjassa on 192 sivua ja tämä kappale oli kirjaston.

5 kommenttia:

  1. Kiitos tästä, hyvä teksti. Täytyypä selailla kirjastossa tämä opus. Olen lukenut jonkin verran kasvatuskirjoja, vaikkain eniten luotan tähän maalaisjärkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luen aika paljon kasvatuskirjoja. Ihan työni puolesta olen halunnut pysyä ajan tasalla, mitä kirjoitetaan. Aikaisemmin olen täällä blogissa esitellyt Janna Rantalan kirjan "Äiti, älä tottele" ja se on tosi hyvä kirja, viihdyttävää luettavaa ja paljon myös tietoa.

      Poista
  2. Argh! Kuulostaa juuri sellaiselta kirjalta, joka minun kannattaa jättää lukematta.

    Mutta tuon lapsen projektina tunnistan kyllä. Onneksi minulle on annettu erityislapsi, jonka kanssa ei tekeminen kesken lopu. Nyt on työn alla uimaan opettaminen ja luonnollisesti sitä varten hankittii märkäpuku. Ei sitä lasta muuten näillä keleillä rantauimakouluun muuten voi viedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on kiva lukea erilaisia kirjoja ja miettiä omia ajatuksiaan suhteessa kirjaan.

      Tsemppiä teidän uimaan opetteluun!

      Poista
  3. Olen sivulla 64 ja minulla on jo nyt lähes täysin sama käsitys, jonka sinä olet saanut kirjasta.

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina!