keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kuukausi lomaa takana


Olen ollut nyt kuukauden kesälomalla. Mietin, miten kuvaisin mennyttä kuukautta.  Alussa olin aika väsynyt. Itse asiassa aika pitkäänkin. Tuntui helpottavalta lopettaa työt, mutta omat yöuneni eivät heti palautuneet hyviksi. Varhain herääminen jäi päälle. Se oli kamalaa. Olin aika pettynytkin. Oletin, että kun lopetan työt, alan saman tien nukkua paremmin. Näin ei heti käynytkään. Nyt olen nukkunut hyvin ja se on ihanaa. Tällä hetkellä tunnen itseni voimaantuneeksi ja energiseksi.

On olo etten ole tehnyt oikein mitään kuukauden aikana, mutta kun katson kalenteria näen että olen tehnyt paljonkin. Valokuvat ja akkarit eivät ole edelleenkään kansioissaan enkä ole siivonnut vaatehuonetta enkä keittiön astiakaappeja. Suorittaja minussa sanoo, että niiden kyllä pitäisi olla jo tehtynä. On ollut monta sadepäivää aikaa.

Sen sijaan olemme nähneet paljon ystäviä. Olen käynyt poikien kanssa kummityttöni ja kummipoikani perheiden luona. Olemme viettäneet hellepäiviä puistossa, uimarannalla ja pyöräretkellä. Olen käynyt voimauttavan valokuvan seminaarissa ja tavannut ratkaisukeskeinen valmentaja opintoihini liittyvää pienryhmää. Olen aloittanut ko. opintoihin kuuluvat harjoitusvalmennukset. Olen ollut kaksi jatkopäivää aarrekarttaohjaajakoulutuksessa ja valmistunut aarrekarttaohjaajaksi. Ja olen pitänyt kotona minikurssin aarrekarttaan liittyen. Olen käynyt työhaastattelussa, saanut tuntitöitä, käynyt allekirjoittamassa työsopimuksen ja olen käynyt katsomassa salit, joissa ohjaan ensi syksynä vauva- ja taaperojumppatunteja. Olen tehnyt ko. yritykseen ehdotuksia hankittaviksi jumppamusiikeiksi ja välineiksi. Olen aloittanut liiketoimintasuunnitelman tekemistä omaa yritystäni varten.

Olen käynyt poikien kanssa Kotkassa entisten naapureidemme luona. Perheenä olemme käyneet Linnanmäellä ja Heurekassa. Poikien pikkuserkut ovat käyneet meillä kylässä äitinsä kanssa. Olemme koko perheen voimin käyneet Amerikka-juhlissa.


Olen myös ottanut aikaa itselleni. Käynyt sauvakävelylenkeillä. Olen käynyt Rosen-terapiassa ja tehnyt siellä ison oivalluksen itseeni liittyen. Rosen-terapian jälkeen alkoi minun voimaantuminen, paremmat yöunet, tyhjyyden tunne poistui. Tunteet palasivat elämään.

Kesäkuussa harmittelin koleaa sateista säätä, nyt nautin lämmöstä ja auringosta. Olen polttanut yläselkäni. Olen tehnyt pihahommia ja ihastellut pihakukkiamme. Olen napsinut mansikoita.


Tästä päivästä alkaa koko perheemme yhteinen loma. Mies on lomalla neljä viikkoa. Suunnitelmissa on pari reissua kotimaassa ja Viron matka myös. Blogissa en kerro, milloin matkustamme missäkin. Matkojen jälkeen toki tulee matkaraportteja ja fiilistelyä.

Mukavan helteisiä kesäpäiviä kaikille blogini lukijoille!

6 kommenttia:

  1. Oletpa kuitenkin saanut paljon aikaan! Mukavaa lomaa koko perheelle (matkaraportteja odotellessa) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun listasin noita asioita, niin tajusin että olenhan minä tosiaan tehnyt paljonkin. Vaikka itsellä liian usein pyörii mielessä juuri ne tekemättömät jutut.

      Matkaraportteja seuraa aikanaan. Mukavaa kesää teidän koko perheelle!

      Poista
  2. Voi kuinka paljon merkityksellistä oletkaan saanut aikaan <3
    Todella mielenkiintoisia juttuja, heitähän sähköpostia joskus kun pidät kurssia :)
    Oikein ihanaa, onnistunutta ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luultavasti tiedottelen kursseistani täällä blogissani myös ja luulen, että kunhan yritykselläni on nettisivut, sen linkki tulee tuohon sivuun.

      Poista
  3. Nauttikaa lomapäivistä! Sinun kurssisi kiinnostavat kovasti, etenkin jos pidät jumppia hieman isommille lapsille.

    Olen samaa mieltä siitä, etten kerro reissuista ennakkoon blogissani. Nyt, kun palasimme, laitoin tietenkin fiilistelykuvia, mutta etukäteen tai reissun aikana en. :)

    Mukavia tulevia lomareissuja, hyvää mieltä ja aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kaikki jumpparyhmäni ovat alle 5-vuotiaille lapsille. Pari vauvajumppaa, pari taaperoryhmää, yksi perheliikunta 2-5 v ja sitten tanssiliikunta 4-5 v. Sitten on tulossa aarrekarttakursseja ja vanhemmuuteen liittyviä kursseja. Ja katson mitä muuta keksin ja millaista inspistä saan.

      Minä en ole koskaan facebookissa enkä muuallakaan netissä hehkutellut etukäteen, että huomennapa lähdetään lomalle. Tai laittanut matkalta kuvia. Jälkikäteen sitten fiilistellään kyllä.

      Mukavaa lomaa teillekin, käynpä lukemassa teidän lomakuulumiset.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!