keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Blogijumi


Myönnän. Minulla on nyt blogijumi. Pää on niin täynnä ettei synny hyviä tekstejä. Sitä paitsi en tiedä mistä kirjoitan. Aiheita olisi paljonkin, silti en tiedä, mistä tänne bloggaan. Tuntuu, ettei ole aikaa kirjoittaa valmiiksi niitä syvällisempiä pohdintoja. Kaiken lisäksi mietin, mistä ylipäänsä kirjoitan täällä blogissa. Nyt kun mulla on yritys, niin toki siitä olisi kirjoitettavaa paljon. Miten on välillä pää pyörällä, miten ollaan menty monen asian suhteen takapuoli edellä puuhun (mutta silti selvitty hienosti) ja millaisia ajatuksia minulla on tulevaisuudesta yritykseni suhteen. Luulen, että joku yrityksen perustava lukisi niitä tekstejä ihan mielellään. Mutta kun en tiedä, voinko kirjoittaa niitä asioita tänne. Ettei joku ajattele, että taas se mainostaa yritystään. Eikö sillä ole enää muuta kirjoitettavaa.

Käsitöitä ei nyt synny, joulun alla luultavasti enemmän. En ole käynyt kirppareilla, joten kirppisostoksista en voi postata. Mitään en ole ostanut (paitsi ruokaa ja kiinnostaako ketään jos kuvaan ruokakassini sisällön tänne blogiin?). Kirjoja luen, mutta kiinnostaako ihmisiä lukea ajatuksia lukemistani kirjoista? Tai teatteriesityksistä, joissa käyn? Pihapostaukset saavat vähän klikkauksia suhteessa muihin teksteihin. Edelleenkään mulla ei ole tarjota alekoodia Crocseihin, poikamme eivät ole olleet lapsimalleina minkään vaatemalliston kuvauksissa enkä minä ole saanut meikkipakkauksia, joita voisin suositella muillekin. Telkkaria en katso (paitsi perjantaina alkaa Vain elämää, jee!).

Mietin, perustanko yritykseni nettisivuille (jotka ovat edelleenkin vaiheessa) oman blogin, jossa kirjoitan yritykseeni liittyvistä asioista. Kasvatuskeinoista, vanhemmuuden voimavaroista, unikoulumenetelmistä, ratkaisukeskeisyydestä, aarrekarttamenetelmästä jne vai säilyvätkö nuo tekstit osana tätä blogia.


Minä olen nyt aika pihalla, mistä kirjoitan ja mitä teen. Tän blogin vakkarilukijat ovat pikku hiljaa lisääntyneet, mutta olen myös menettänyt pari lukijaa. Ilmeisesti blogini ei enää vastannut heidän kiinnostuksen kohteitaan. Saan palautetta, että blogini on ihana ja että lukijani saavat voimaa teksteistäni ja kuvistani. Silti päivittäiset klikkaukset ovat lähes samaa kuin kesällä, jolloin lukijoita oli vähemmän. Merkillistä. Ja vähän myös turhauttavaa.


Huomaan myös olevani varovaisempi kuin blogini alussa. Silloin olin anonyymi, nyt mun henkilöllisyys on helposti selvitettävissä, kun googlettaa yritykseni nimen. Mietin, että tuleeko minusta kohta siloiteltu ja pullantuoksuinen bloggaaja, joka kuvaa vain elämänsä hyviä hetkiä ja esittää, että tätähän se meidän elämä on koko ajan. Että itse olen iloinen, jaksava ja energinen ja handlaan tän kaiken ihan superisti. Että meillä on kilttejä lapsia, jotka istuvat sohvalla slipoverit päällä ja syövät minun leipomaani pullaa. Paitsi enhän minä leivo pullaa. Joskus kyllä olen paistanut niitä valmisversioita. Ja joskus myös ottanut pakastimesta sulamaan äitini leipomia pullia.

Sanokaa nyt, mitä minä teen? Mistä kirjoitan ja miten saan tämän jumin pois? Pliis, rohkaiskaa tai antakaa minulle suuntaviivaa! Nyt olen vähän hukassa.

terveisin Heli, jolla pää on lähes sementtiä tällä hetkellä

20 kommenttia:

  1. En kyllä osaa yhtään sanoa, mutta itseäni kiinnostaa eniten blogissasi nuo "lapsijutut" ja ekojutut, joten itse olen sitä mieltä että ei olisi hassumpi ajatus että blogi olisi jollain tapaa yhteydessä yritykseesi. Postausaiheita en kyllä tähän hätään keksi... Eikös joskus ollut "puhetta" tantraseksistä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, sitä tantraseksiä ei kyllä olla kokeiltu. Se kuuluu tällä hetkellä sarjaan "ei koskaan". Silloin taisin googlailla aiheesta, mutta nyt aihe on painunut täysin unohduksiin.

      Poista
  2. Minä olen aika huono antamaan neuvoja, että mistä kannattaa kirjoittaa. Itse nimittäin kirjoitan ihan siitä, mitä mieleen tulee :) Yksi pitkäaikaisten lukijoiden suosikkipostaus on muuten ollut Kurkkaa mun ostoskassiin (niitä taisi olla parikin osaa) :D
    Itse tykkään lueskella ihan tavallisestakin elämästä ja minusta yritykseesi liittyneet postaukset ovat olleet mielenkiintoisia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidanpa minäkin kirjoittaa postauksen ruokaostoksistani. Mietin, että koska olemme kasvissyöjiä, niin luultavasti ostoskassin sisältö on jonkin verran erilainen kuin "sekasyöjillä" ja näin postausaihe voisi olla ihan kiinnostavakin.

      Poista
  3. Jumi on tuttu juttu tällaiselle pitkän linjan bloggaajallekin. Kerran minulla oli puolen vuoden mittainen jumitus, mutta jotenkin se meni ohi. Luulen, että kannattaa olla muutama päivä bloggaamatta ja siinä erilaiset blogimietteet kehittyvät kuin itsestään. :)

    Minua muuten kiinnostaisi ruokajutut ja kauppakassiin kurkkaaminen. Se olisi ihan hyvä aihe! Ja kirjat, teatteri, piha... Nekin kaikki kiinnostavat. Myös yrityksestäsi voit mielestäni kirjoittaa hyvin blogiinkin, teet töitä sellaisten asioiden kanssa, joita useimmat meistä pohtivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolen vuoden jumi kuulostaa tosi pahalta jumilta...toivottavasti mun jumi jää lyhyemmäksi.

      Kauppakassijutun sitten varmaan kirjoitan, jos se kiinnostaisi. Olen perjantaina menossa teatteriin katsomaan esityksen "Stars Show" ja ehkä siitäkin pätkän kirjoitan. Ehkä kirjoitan myös yrittäjän työpäivästä. Kiitos vinkeistä!

      Poista
  4. Mullakin on vaikeuksia kirjoittaa, koska ajatuksia on aivan liikaa.. Kun luin alun, ajattelin, että ei ole totta, ihan sama ongelma:)

    Yritystoiminnan ympärille bloggaaminen kuulostaisi musta hyvältä idealta! Näin potentiaaliset asiakkaat voisivat tutustua sun ajatuksiin etukäteen ja alallasi siitä voisi olla ihan kilpailuetuakin. Olet hyvä kirjoittamaan ja osaat kirjoittaa mielenkiintoisesti. Miksi et käyttäisi sitä hyödyksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minä sitten kirjoitan ihan rohkeasti myös yritysasioista. Olen ajatellut, että koska tämä on oma blogini ja aloitettu kuukausia ennen yritystä, niin en tänne hirveästi yritysjuttuja kirjoita. Mutta kun ne jutut vaan tällä hetkellä täyttävät pitkälti koko elämäni.

      Poista
  5. Minä ainakin mielellöni lukisin arjesta töineen ja yritykseen littyvinejuttuineen. :) Ja kun itsekin nykyään kirjoitan nimellä (ja kertoen senkin että haluaisin joskus päästä päättämään asioista ja painamaan sitä.nappia itse) en silti koe että minun pitäisi kirkoittaa siloitellusti tai muita varten vaan nimenomaan itseäni varten. Eli unohda meidät ja klikkaukaet ja kirjoita mitä haluat ja mikä sinusta tuntuu hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että kirjoitan joku päivä postauksen yrittäjän työpäivästä.

      Tajusin sun kommentin myötä, että olen nyt mennyt juuri siihen, mihin en elämässäni halua. Olen blogini suhteen elänyt liikaa ulkoisen mukaan eli sen mukaan, mitä tekstejä klikataan ja mistä ajattelen lukijoideni pitävän. Ylipäänsä haluan elää elämääni sisäisesti eli omasta itsestäni käsin - en toisten ajatuksista käsin. Ja nyt bloggaamisessa ajatukseni ovatkin kääntyneet toisin. Kommenttisi sai minut tajuamaan tän asian, kiitos!

      Poista
    2. :)

      ... niin ja minulla on mennyt ohi tuo teidän ekoilu ja "epä-sekasyönti". Eli todellakin kuulisin myös siitä ja ostoskassin sisällöstä ruoanlaittoon lisää. Itselläkin ajatuksissa pitkään ekologisempi (vähemmän eläinpitoisia) ruoka, vaan aika heikosti oon saanut tässä asiassa itseäni niskasta kiinni. Mutta kaikessa rauhassa ja siltä kun tuntuu - ja silloin kun tuntuu.

      Poista
    3. Olen varmaan jossain vaiheessa maininnut, että olemme kasvissyöjiä (tai no kananmuna ja maito on käytössä ja joskus kalaa; mutta siis ei syödä lihaa eikä broileria ollenkaan). Ehkä siitä voisin tosiaan kirjoittaa enemmän(kin). Minä en vaan ole mikään superruuanlaittaja, joten mitään hienoja ruoka-asetelmia ja reseptikokoelmia minulta on turha odottaa.

      Poista
  6. Mieti mitä varten kirjoitat. Ei me "vakkarilukijat" täältä minnekään kadota, vaikka olisit pidempäänkin kirjoittamatta! Ja ihan sama mistä kirjoitat, pihaa, kirjoja, työtä, arkea...kaikki käy, kirjoitat siitä mikä sinulla milloinkin on mielessä ja mikä sinusta hyvälle tuntuu.

    Ja olen myös sitä mieltä, että yrityksen sivuilla voisi olla hyvä olla oma kasvatusjuttu-blogi, se tavoittaisi kohderyhmän ja siitä olisi avun/ vertaistuen saajan helppo etsiä tukea tms. itselleen. Tämän blogin voit sitten pitää mitä-mieleen-juolahtaa-blogina :).

    Hyvin kirjoitat, ja sitäpaitsi... voihan bloggaamisestakin pitää lomaa, nimimerkillä omakin pää jumissa, eikä julkaise -nappi käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tulen tekemään niin, että yritykseni sivulle tulee oma blogi. Toki saatan tännekin joskus kirjoitella jotain kasvatusjuttuja. Mutta tästä tulee sitten enemmän kuvaus meidän / minun arjesta ja siihen arkeen kuuluvat esim. kirppisostokset, käsityöt, joskus sisustusjutut, kirjat jne.

      Poista
  7. Kirjoitusjumi kuulostaa tutulta, anna sen ottaa aikansa ja kirjoitat sitä ja sitten kun siltä tuntuu. Mitä tulee lukemiisi kirjoihin - minua ne voisivat hyvinkin kiinnostaa, uutta luettavaa kun etsin jatkuvasti. Ihan tavallinen arki muutenkin kiinnostaa, eli kun tuo yritys ja siihen liittyvät kuviot sinun arkeesi kuuluvat niin en kyllä panisi pahakseni vaikka siitä täällä juttua olisikin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä itse tykkään esitellä kirjoja, monesti kun itsekin saan blogien kautta vinkkejä kirjoista. Nyt päätin, että jatkan blogia siltä pohjalta, mikä itsestä tuntuu hyvältä. En enää tuijota kävijämääriä ja klikkauksia vaan kirjoitan niistä asioista, joista haluan ja jotka inspiroi minua kirjoittamaan. Yrittäjyydestä kirjoitan ihan varmasti, se kun täyttää nyt elämääni niin paljon.

      Poista
  8. Olen itse miettinyt myös, miten monet blogit ovat jopa yltiöpositiivisia. Ei niin että siinä olisi jotain vikaa, päinvastoin, on mukavaa lukea positiivisista ja keveistä asioista. Totuus on kuitenkin se, että elämässä tapahtuu koko ajan myös niitä ei niin positiivisia juttuja, mutta ehkä moni yrittää välttää julkista avautumista asioistaan. Ainakin itse koen negatiivisista asioista kirjoittamisen turhana valittamisena ja siksi yritän keskittyä blogissani elämän hyviin puoliin ja tapahtumiin :)

    Täytyy kuitenkin myös muistaa, että omista murheiden jakaminen auttaa ja joku voi myös saada siitä eräänlaista vertaistukea.

    Ja kun pohdit, että yrityksestäsi kertominen blogissasi olisi mainostamista, niin ei tod. ole! Yrityksesi on osa elämääsi ja moni (mukaanlukien minä) haluaisi varmasti kuulla, minkälaista yrityksen perustaminen on ja minkälaista on yrittäjän arki. Tsemiä kyllä se inspis löytyy! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin haluan säilyttää positiivisen vireen blogissani. Mutta haluan kertoa myös realistisesti arjesta enkä vain silotella sitä.

      Koska niin moni toivoi minun kirjoittavan yrittäjyydestä, niin kirjoitan aiheesta. Kunhan se inspis löytyy.

      Poista
  9. Mulla ei ole kokemusta bloggaamisesta, mutta neuvoisin, että tee niinkuin hyvältä ja oikealta tuntuu. Silloin blogi säilyy omannäköisenä ja aitous on ainakin minusta kiinnostavaa. Vakkarilukijan oma tilanne voi muuttua niin, että ennen oma suosikkiblogi jääkin lukematta, vaikka jutut eivät olisikaan muuttuneet. Tai ennen satunnaisesti selattu blogi alkaa tuntua ihan parhaalta, vaikkapa kirjoittajan elämäntilanne muuttuu osaltaan samanlaiseksi kuin oma elämä.
    Omaa yritystä saa ja pitää mainostaa, eihän sitä kukaan muukaan voi puolestasi tehdä! Tässä blogissa sinä mielestäni annat kasvot yrityksellesi eli oikeastaan mainostat itseäsi ja yritystäsi koko ajan vaikka et kirjoittaisi siitä mitään.

    Niina joen toiselta puolelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin, että blogini säilyisi aitona ja omannäköisenä. Siksi pidän nyt pientä taukoa, haen oikeaa mielentilaa jatkamiseen.

      Jotenkaan en ole ajatellut tätä blogia aktiivisena yrityksen markkinointikanavana, mutta tosiaan, onhan tämä sitäkin. Ja samalla mietin, mitä mun sitten pitää kirjoittaa että säilyn asiantuntevana ja työni osaavana ihmisten silmissä....

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!