tiistai 30. joulukuuta 2014

Mitä sinulle kuuluu?



Vuodenvaihteessa on hyvä miettiä omaa elämää. Millainen vuosi 2014 oli?
Mistä tämän vuoden asioista, ihmisistä, kokemuksista ja oivalluksista olet kiitollinen? Mikä tai mitkä tunteet jäivät päällimmäisinä mieleesi?
Mitä tunteita, olotiloja, vahvuuksia ja ajatuksia haluat ottaa mukaan vuoteen 2015? Mitä taas et halua kantaa enää mukanasi? Mitä haluat, kaipaat ja tarvitset, jotta sinun arkesi olisi mahdollisimman paljon sinun näköistäsi ja itsellesi sopivaa?

Opiskelen ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi Helsingin yliopiston Palmenia-koulutuskeskuksessa. Ratkaisukeskeisen lähestymistavan keskeisimmät teemat ovat voimavarakeskeisyys, asiakaslähtöisyys, arvostava vuorovaikutus ja luovuus.

Ratkaisukeskeinen valmentaja auttaa kysymyksin ja keskustelua ohjaten valmennettavaa löytämään omat voimavaransa ja etenemään kohti tavoitteita ja unelmia. Ratkaisukeskeinen valmennus saa usein aikaan uusien asioiden syntyä, tilanteiden jäsentymistä ja asiakkaan voimaantumista. Ratkaisukeskeinen valmennus keskittyy nykyhetkeen ja hyvään tulevaisuuteen. Valmennuksessa ongelmia käsitellään tavalla, jossa keskustelujen ja työskentelyn painopiste on tulevaisuudessa, tavoitteissa, ratkaisuissa ja ratkaisuideoissa sekä toivon herättämisessä. Tutkimalla ensin ongelmaa ja miettimällä sitten, miten asioiden toivotaan tulevaisuudessa olevan, luodaan energiaa ja myönteistä intoa löytää konkreettisia ratkaisuvaihtoehtoja.




Tässä muutama ratkaisukeskeinen kysymys, joiden avulla voit miettiä omaa hyvinvointiasi. Mitä sinulle kuuluu? 

* Mitä hyvinvointi tarkoittaa omassa elämässäsi?
* Kuinka tyytyväinen olet omaan hyvinvointiisi asteikolla 1-10? 
* Mikä kaikki on jo hyvin tällä osa-alueella?
* Mitä haluat ensisijaisesti muuttaa?
* Millainen on tavoite tai unelmatilasi? 
* Kirkasta vielä itsellesi, miksi haluat muuttaa sen, mitä haluat muuttaa?
* Millaisia tekoja tai tavoitteita ajattelet muutoksen läpiviemiseen ja unelmatilan saavuttamiseen tarvittavan?
* Jos tänään tai viimeistään huomenna lähtisit ottamaan ensiaskelia kohti haluamaasi, mitä tekisit ensimmäiseksi? Mikä olisi ensimmäinen askeleesi kohti muutosta? Entä seuraava? Minkä mahdollisimman helpon ja konkreettisen teon tai muutoksen voit tehdä nyt heti hyvinvointisi parantamiseksi?
* Minkä asian järjestyminen olisi sinulle kaikkein tärkeintä?
* Mitkä asiat tulevat olemaan eri lailla hyvässä, toimivassa tilanteessa?
* Miten haluat toimia jatkossa? Mitä kohti etenet vuonna 2015?


Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat, tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat, vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat. Hyvää uutta vuotta!

2 kommenttia:

  1. Heli upeaa uutta vuotta sinulle. Olen iloinen että olemme löytäneet toisemme. Tämä sinun blogisi on moniuloitteinen, kaunis ja syvä. Kiitos sinulle siitä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi, minulle tuli ihan kyyneleet silmiin. Sinun kommenttisi ovat aina niin kauniisti kirjoitettu. Minäkin olen iloinen, että olen löytänyt blogisi.

      Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!