perjantai 30. tammikuuta 2015

Paddington



Kuinka moni muistaa Karhuherra Paddingtonin jo omasta lapsuudestaan? Minä muistan sen olleen yksi suosikkihahmoni. Paddington esiintyi televisiosarjassa ollessani pieni. Ehkä luin myös jonkun Paddington-kirjan, aivan tarkalleen en muista. Minulla oli myös pieni Paddington-lelu, jota olen nyt yrittänyt etsiä kuumeisesti, mutta sitä ei löydy mistään

Nyt Karhuherra Paddington on taas pinnalla. Minulla on ollut ilo saada esitellä tämä sympaattinen karhuherra myös omille lapsilleni. Olimme alkuvuodesta katsomassa Paddingtonia elokuvateatterissa ja se oli kyllä paras lastenleffa vuosiin. Juoni oli hyvin rakennettu, leffassa oli sekä jännitystä että hyvää huumoria. Upposi sekä minuun että 9- ja 11-vuotiaisiin poikiin. Minua jopa jännitti leffan aikana, vaikka kyllähän sitä aikuisen aivoin tietää, ettei leffan päähenkilö voi kuolla eikä paha voi voittaa hyvää lastenleffassa.

Kirjastosta varasin ja sain Paddington kirjan ja äänikirjan. Äänisatua ollaan ehditty kuunnella parina iltana ja kuopus on huomannut, että tarinassa on eroa leffaan nähden. Meillä nämä äänisadut ovat täysin uusi aluevaltaus, tähän mennessä olemme aina lukeneet kaikki iltasadut.

Minusta on mukavaa, kun omatkin lapset pääsevät tutustumaan Karhuherra Paddingtoniin. Onko teillä nähty leffaa ja/ tai luettu Paddington kirjoja? Mitä olette tykänneet?

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Unelmapäivä

 
Millainen olisi unelmaelämäsi arkipäivä?

Itse olen tehnyt unelmapäivä-harjoitusta useassa eri yhteydessä. Kursseilla ja erilaisissa hyvinvointiin liittyvissä päivissä. Haluan jakaa tämän harjoituksen myös teidän kanssanne, sillä se saattaa selkeyttää omia arvoja, valintoja ja itselle ihanteellista elämäntapaa.

Millainen toivoisit jokaisen päiväsi olevan? Miten haluaisit viettää unelmaelämäsi arkipäivän?

* Millainen olisi unelmapäiväni?
* Miltä minusta tuntuisi?
* Millainen mielentilani olisi?
* Mitä päivääni kuuluisi?
* Missä olisin?
* Mitä tekisin?
* Kenen kanssa olisin?
* Miltä ympärilläni näyttäisi?

Millainen olisi aamuni, johon herään? Millainen olisi päiväni? Entä iltani? Millaisin fiiliksin kävisi nukkumaan ja mitä ajattelisin kuluneesta päivästä?



Vastaukset kysymyksiin voivat antaa vihjeitä mm. näistä asioista:
* Mitä kaipaisin elämääni lisää?
* Mitä tärkeää elämästäni puuttuu nyt?
* Minkälaisia asioita tekisin, jos minulla olisi enemmän aikaa tai jos todella valitsisin?
* Mitä todella arvostan?

Mieti seuraavaksi unelmapäivän toteutusta nykyisessä elämäntilanteessa:
* Minkälaisia elementtejä unelmapäivästä voisin toteuttaa nyt heti, tässä arjessa?

Mieti luovasti millaisen päivän voisit toteuttaa ja kokeile sitä. Kokeileminen saattaa tuoda paitsi tyydytystä myös uusia oivalluksia siitä, mitä oikeastaan kaipaakaan. Vähitellen voit tuoda unelmapäivääsi ja tavallista arkipäivääsi yhtä lähemmäs toisiaan. Vaikka tekisit vain pieniä tekoja toisin, ajatus unelmapäivästä voi inspiroida, sitä kautta pienet päivittäiset tapahtumat liittyvät johonkin suurempaan ja merkityksellisempään.

Unelmointi on voimakas kanava oman elämän hyväksi tekemiseen. Se on paljon enemmän kuin hyvien ajatusten tuoma hetken mielihyvä tai hetken pako arjen haasteista. Omien unelmien miettiminen ja niistä kirjoittaminen ja puhuminen ovat hyvä tapa vauhdittaa unelmien toteutumista. Sanat muuttuvat todeksi ja uusia mahdollisuuksia avautuu uudenlaisen havaitsemisen, toiminnan ja muiden tarjoamien tilaisuuksien kautta.

Itse tein tämän harjoituksen kautta jo vuosia sitten päätöksen osittaisen hoitovapaan hakemisesta ja vajaa vuosi sitten myös yrityksen perustamisesta. Yrityksen, joka mahdollistaa sen, ettei elämäni täyty vain työllä vaan aikaa jää myös itselle ja perheelle. Tällä hetkellä jos mietin unelmapäivääni, siihen sisältyy nykyistä enemmän itseni huomioimista. Lenkillä käymistä, rauhoittumista. Ehkä myös käsitöitä. Vähemmän netissä oloa.

Millaisia ajatuksia sinussa herättää unelmapäivä-harjoitus?



sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Kulissielämää laput silmillä



Viime päivinä olen törmännyt yhdellä jos toisellakin taholla termiin "kulissielämä". Samoissa ympyröissä vilahtaa usein sanat "laput silmillä eläminen". Kulissielämään liitetään usein tämä peruskuvio: äiti ja isä, kaksi tai kolme lasta (jotka on koulittu elämään myös tätä kulissielämää eli ovat kivoissa vaatteissa hillitysti ja hallitusti, harrastavat sellaisia harrastuksia, joista vanhemmat voivat olla ylpeitä (kuten nyt vaikka tanssi, viulunsoitto tai taitoluistelu), perheessä on koira, vanhemmilla vakityöt ja monesti he tekevät pitkää päivää töissä ja illat menevät sitten "ruuhkavuosissa" eli kuskatessa lapsia kehittäviin harrastuksiin. Lapsia ei ehditä kohdata kunnolla, mutta sillä ei oikeastaan ole väliä, koska ei sitä jaksaisi ottaa vastaan kaikkia kiukkuja ja muita ikäviä tunteita. Kyllähän sitä ehtii sitten viikonloppuna kohdata. Tai kerran vuodessa tehtävällä lomalla. Parempi vaan tehdä koko ajan jotain, niin ei myöskään tarvitse kohdata itseä. Olisi aika pelottavaa pysähtyä ja joutua kohtaamaan itsensä, omat kipupisteensä ja tuntemuksensa. Ja kyllähän sitä näyttää kiireiseltä ja coolilta, kun kalenteri on koko ajan täynnä. Kerran tai kaksi vuodessa käydään etelässä lomalla sellaisissa turvallisissa lapsiperhekohteissa kohteissa kuin Lanzarote, Teneriffa, Rhodos tai Thaimaa. Monesti näille perheille materialismi ja näyttämisen halu ovat tärkeitä. Kaksi hienoa autoa pihassa, merkkivaatteita ja merkkilaukkuja. Perheessä käy siivooja. Onnea etsitään materian kautta. Tunnetaan ylemmyyttä, kun katsotaan naapurin pihalle ja siellä ei ole yhtä hienoa ja tuliterää autoa kuin omalla pihalla on. Myöskään naapurin jouluvalot eivät ole yhtä näyttävät kuin omat. Se mitä muut meistä ajattelevat on ratkaisevan tärkeää.

Elämä on aika samanlaista päivästä toiseen, arki rullaa töiden ja lasten harrastusten ja omien harrastusten ympärillä ja viikonloppuisin käydään kauppakeskuksessa ostoksilla, hampurilaisella ja silloin tällöin leffassa tai teatterissa. Eletään tätä tyytyväisenä vuodesta toiseen. Tai ehkä ei niin tyytyväisenä. Sillä nyt olen törmännyt tosi moneen, joka on kertonut, että elivät tätä kulissielämää lähes  kymmenen vuotta. Ulkoisesti kaikki oli hyvin. Sitten tapahtui jotain, joka poisti laput silmiltä. Havahdutti siihen, että olenko minä onnellinen. Ja toteamukseen, ettei ole ollut onnellinen enää moneen vuoteen. Ei ole tuntenut oikeastaan mitään tunteita moneen vuoteen. Elämä on tuntunut turvalliselta, sitä on suorittanut päivästä toiseen ja viikosta toiseen milloin odotellen lomaa tai jotain, mikä toisi vähän erilaisuutta elämään. On odottanut sitku-hetkeä, joka muuttaisi omat fiilikset. Sitku on loma tai sitku lapset ovat isompia tai sitku on ostettu se uusi moottoripyörä tai Louis Vuittonin laukku. Tuttuus ja turvallisuus on vienyt omassa ajattelussa voiton sen sijaan, että olisi pysähtynyt pohtimaan, onko tämä sitä elämää, mitä haluan elää? Ja kun nämä kulissit sitten räksähtävät, kaikki miettivät, miksi ihmeessä tämä pari eroaa? Hehän olivat niin onnellisia, ihanat lapset ja kaunis koti, uusi mersu ja kaikki mitä vaan kuvitella saattaa. Materialistisesti varakas elämä, mutta sisäisesti tyhjä ja tätä ei ole monikaan tiennyt.

Eikä tavallisessa elämässä sinänsä ole mitään pahaa, päinvastoin. Se on sitä normaalia. Kunhan se on sellaista, että siinä ehtii kohdata toiset ja itsensä, pohtia ja miettiä. Elää elämää eikä vain suorittaa sitä.

Uskallanko tehdä erilaisia ratkaisuja elämässäni? Murtaa kulissit, ottaa laput pois silmiltäni? Mihin se johtaa? Vai onko vaan turvallisempaa olla ja elää niin, että kaikki ajattelevat, että meillä on kaikki hyvin ja kyllähän sitä itsekin voi loppujen lopuksi ajatella, että niitä hyviäkin hetkiä on.  Ja mitä ne naapuritkin ja sukulaiset ajattelevat, jos nyt tästä pois lähden ja räsäytän kulissit tuusannuuskaksi? Tai uskallanko jo alun perin lähteä elämään niin, ettei tarvitse rakentaa ympärille sitä materialistista kulissia? Voi ihan rauhassa elää vaikka ilman autoa ja kulkea kirpparivaatteissa tuntematta itseään sen huonommaksi kuin naapurit. Uskallanko hypätä pois työn oravanpyörästä ja käyttää aikaani myös vaikkapa perheeseen ja omaan hyvinvointiin ja omaan kasvuun ja kehittymiseen? Uskallanko kohdata itseni ja omat tunteeni ja olla myös tekemättä mitään? Voiko kalenteri olla myös tyhjänä joskus ja voiko elää lasten kanssa ilman, että tarvitsee kokea elävänsä ruuhkavuosia?

Minusta tuntuu surulliselta, kun niin moni elää sitku-elämää. Sitten kun on viikonloppu, sitten kun on loma. Sitten kun olen eläkkeellä. Entäs jos sitä eläkeikää ei tulekaan? Jos ei jaksakaan sinne asti? Jos kuolee jo aikaisemmin? Kuinka monta vuotta sitä jaksaa elää kulissielämää ja esittää, että kaikki on mitä parhaimmin? Kuinka monta vuotta ihminen voi elää onnettomana? Tai jopa ilman tunteita? Ja kuinka monta vuotta voi vaatia myös lapset elämään sellaista elämää, mitä vanhemmat haluavat heidän elävän?

Toivon, että tämän blogin lukijat eivät elä kulissielämää, vaan Ihanaa Oikeaa elämää kaikkine tunteineen ja elämään kuuluvine asioineen. Kiukkuineen, pölypalloineen. Turruttavassa oravanpyörässä ei tarvitse olla eikä materia tuo onnea. Laput pois silmiltä, meillä on vain yksi elämä eikä sitä kannata tuhlata sellaiseen elämään, mikä on jonkun toisen elämää eikä omaa. Sing, dance, live, love, laugh, dream! Nauti, elä, tunne, älä suorita!

Oletko sinä törmännyt kulissielämään? Onko sinun lähipiirissäsi ollut "yllätyseroja", joissa koko lavastettu kulissi on romahtanut kerralla?

ps. toki tiedän, että sellaisissa perheissä, joissa on bemari ja mersu pihassa ja lapset harrastavat viulunsoittoa ja käydään kerran vuodessa Rhodoksella voidaan elää myös hyvin onnellista elämää ja olla avoinna maailmalle eikä kulkea laput silmillä kulissia eläen. Nyt vaan ihan muutaman viime päivän aikana olen törmännyt niin monesta suunnasta tähän kulissielämäilmiöön, että tuli pakottava tarve kirjoittaa siitä.

torstai 22. tammikuuta 2015

Mitä yrittäjyys on minulle?


Miksi minusta tuli yrittäjä? Mitä yrittäjyys on minulle?

Se on vapautta määritellä itse työaikojani. Se on työnteon tapa. Haluan toteuttaa itseäni yrittäjänä. Haluan tehdä sellaista, mikä on minulle itselleni merkityksellistä. Haluan luoda itse työtäni ja käyttää työhöni niitä tietoja ja taitoja, joita olen oppinut koulutuksissani tai elämän varrella. Haluan luoda jotain uutta, jotain sellaista, jota ei ole vielä olemassa.

Minusta tuntuu tällä hetkellä, että yrittäjyys on minulle elämäntehtävä. Minun elämäntehtäväni on tuottaa lapsiperheitä voimaannuttavia palveluja. Minun vahvuudet, kiinnostus ja innostus ovat lapsiperheisiin ja hyvinvointiin liittyvien teemojen ympärillä. Ja haluan jakaa tätä tietotaitoa ja hyvää myös muille. Tällä hetkellä se raami, missä toteutan tätä työtä on yrittäjyys. Kuntasektorin luoma raami oli minulle liian tiukka enkä pystynyt hyödyntämään sitä kaikkea kapasiteettia, joka minulla on. Enkä varsinkaan halua tehdä työtäni niissä aikaraameissa, joihin monet joutuvat pakotetusti. En halua tehdä töitä lähes 40 viikkotuntia vaan paljon vähemmän ja joustavammin.


Tiedän, että monille ihmisille klo 8-16 oleva vakityö on juuri sitä, mitä he eniten toivovat maailmassa. Minulla on ollut sellainen vakityö, kaksikin kertaa. Välissä on ollut myös sijaisuuksia. Kaksi kertaa olen lähtenyt pois vakityöstä, koska halusin jotain muuta. Moni on sanonut, että olen tehnyt rohkeita päätöksiä. Ehkä niin. Minulle ne ovat siinä tilanteessa tuntuneet ainoilta oikeilta päätöksiltä. Jos työnteko alkaa tuntua ahdistavalta ja raamit koko ajan tiukkenevat ja tunnet, että osa sinun kapasiteettia jää käyttämättä, koska suurin osa työenergiastasi menee ihan väärien asioiden kanssa kamppailuun, niin näissä tilanteissa minä olen päättänyt lähteä. Sulkea vanhat ovet ja avata uusia.

Yrittäjyys on myös hulluutta. Se on sitä, että menee eteenpäin, vaikka välillä on vastatuultakin eikä mikään ota tulta alleen. Yrittäjyyteen kuuluu myös asioita, jotka ovat minulle vähän pakkopullaa. Otetaan nyt vaikka toimistohommat, laskujen kirjoittaminen ja jatkuva perillä pysyminen kaiken maailman teostomaksujen, ennakkoverojen, verotilien jne maailmasta. Myöskään jatkuva markkinointi ei suju minulta vielä luontevasti. Se vie paljon aikaa ja energiaa. Mutta uskon, että nekin alkavat sujua ihan hyvin kunhan pääsen kunnolla alkuun. Tällä hetkellä en vaihtaisi tätä mihinkään muuhun. Olen onnellinen ja voin hyvin. Toki tunteet heittelehtivät välillä myös toiseen suuntaan, mutta missään vaiheessa en ole katunut yrittäjäksi ryhtymistä. Tunteiden heittelyä on lähinnä tuonut byrokratia ja se paperinpyörittely, jota joutuu yritystoiminnan alkuvaiheessa tekemään aika paljonkin. Turhautumista on tuonut myös se, että vaikka kuinka markkinoisi omia palveluitaan, niin tuntuu että vasta murto-osa tietää niistä ja löytää ne. Tekemistä siis riittää vielä, paljonkin. Kuten eräs ystäväni sanoi, yrittäjyys on kestävyyslaji. Pitkäjänteisyyttä kysytään. Ja se meinaa välillä itseltä unohtua. Että aika alkumetreillä tässä ollaan ja lienee luonnollista ettei kaikki kurssit täyty hetkessä. Kahden vuoden päästä voi olla jo toisin.


Yrittäjyys merkitsee minulla myös sopivan pitkiä yöunia. Tällä hetkellä herään aikaisintaan klo 7, entisessä työssäni lähdin siihen aikaan jo kohti työpaikkaa. On aamuja, jolloin jatkan unia lasten lähdettyä kouluun ja herään yhdeksän pintaan vasta. Ne ovat niitä päiviä, kun teen kotona toimistohommia ja voin satsata myös omaan hyvinvointiin. Minä rakastan nukkumista, tarvitsen 8 tuntia unta joka yö. Nykyisessä tilanteessani se on mahdollista ja se on ihanaa!

Tämän kevään painopiste on minulla verkostojen löytämisessä. Pyrin myös tekemään uutiskirjeen yritykselleni ja tavoitteenani on luoda myös yksi ilmainen minikurssi. Ja tietenkin tehdä laadukasta asiakastyötä, sekä ryhmien ohjaamisten että yksilötapaamisten suhteen. Ja niin hullulta kuin se tuntuukin, mun pitää jo helmi-maaliskuussa lyödä lukkoon ensi syksyn kursseja. Eli ihan pian alkaa ensi syksyn kurssipalapelin rakentaminen. Mitä ryhmiä ohjaan ja missä, teenkö iltatöitä tai viikonlopputöitä vai pyrinkö sijoittamaan kaiken työni arkiaamupäiviin.


Lähes joka päivä ajattelen, että "vitsit miten upeeta työtä saan tehdä, että mä tykkään tästä" . Sitten on välillä niitä päiviä, kun puskee vaan väkisin eteenpäin ja miettii, onko tässä mitään järkeä. On tässä. Se pitää muistaa niinä päivinä, kun tekisi mieli heittää hanskat tiskiin.

Miksi sinusta tuli yrittäjä? Tai miksi sinusta ei koskaan tulisi yrittäjää?

maanantai 19. tammikuuta 2015

Suolahuoneessa


Muistan kun entisessä työkaupungissani kuljin lähes päivittäin suolahuoneen ohi ja mietin, mikäköhän tuokin paikka on. Nyt minulla oli ennen joulua mahdollisuus tutustua suolahuoneeseen, kun se oli yksi ohjelmanumero Vipeltävän Siilin ohjaajien pikkujouluissa.

Minulla ei siis ollut mitään ennakkokäsitystä siitä, mikä on suolahuone. Mennessämme paikalle paikan omistaja kertoi ensin yleisiä asioita suolahuoneesta. Sen jälkeen vähensimme vaatteita (olin saanut ohjeeksi ottaa mukaan t-paidan ja shortsit), pyyhimme jalat puhtaiksi ja menimme istumaan suolahuoneeseen mukaviin nojatuoleihin. Käsiimme saimme nenäliinat. Mukaan olisi voinut ottaa lehtiä luettavaksi ja taisi minullakin olla yksi lehti mukanani. Loppujen lopuksi lähes koko 40 minuuttisen olin silmät kiinni ja rentouduin. Taustalla soi rauhallinen musiikki. Huoneen seinät ja katto olivat rakeisen suolan peitossa. Lattialla oli kunnon kerros irtosuolaa, kuin hiekkaa. Lapsia varten suolahuoneessa oli hiekkaleluja.

Suolahuonehoito sitoo kosteutta limakalvoille, vähentää limakalvojen turvotusta ja avaa hengitysteitä. Hoidon vaikutuksesta lima irtoaa helpommin ja poistaa mukanaan epäpuhtaudet. Suola toimii antiseptisesti, sillä se vaikeuttaa haitallisten bakteerien toimintaa ja vahvistaa limakalvoihin liittyvää immuunihoitojärjestelmää. Suolageneraattorin puhaltama hienojakoinen suola levittäytyy myös ihon pinnalle ja sitä kautta ihohuokosiin, tuhoaa iholla olevia vieraita bakteereja, sitoo kosteutta ja pehmittää ihoa. Moni käy suolahuoneella esimerkiksi poskiontelontulehdus tai flunssakierteen takia. Hoito rauhoittaa tulehdus- ja ärsytysoireita. Moni laulaja hoitaa ääntään suolahuonehoitojen avulla. Lapsilla suolahuonehoito saattaa helpottaa esimerkiksi flunssa- ja korvatulehduskierrettä.

Itselläni oli suolahuoneessa käynnin aikana flunssa ja nenä avautui kivasti hoidon aikana. Minulle tuli olo, että suolahuonehoito nopeutti paranemistani flunssasta. Jotkut ovat saaneet apua suolahuoneesta allergiseen nuhaan. Tässä meinaa aina talven aikana unohtaa, että keväisin kärsin aika pahasta siitepölyallergiasta. Olisiko jollakulla kokemusta suolahuonehoidosta ja sen vaikutuksesta siitepölyallergiaan? Onko suolahuonehoito helpottanut allergiaoireita? Tässä nimittäin googlettelin suolahuoneita ja huomasin, että meidänkin lähellä on yksi suolahuone (josta en ole tiennyt mitään).

Oletko sinä käynyt suolahuoneessa?



sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Satuhierontatunteja ympäri Suomea


Satuhieronta on rentoutumista ja rauhoittumista ilon ja leikin kautta. Satuhierontatunneilla pääsee löytöretkeilemään lapsen kanssa satujen ja myönteisen kosketuksen polulle. Se on satujen ja mielikuvien yhdistämistä kosketukseen ja kevyeen hierontaan. Satuhieronta on läsnäolevaa vuorovaikutusta ja lapsen itsetunnon tukemista. Satuhieronta mahdollistaa jakamattoman huomion hetkiä ja nähdyksi tulemista.

Tällä lapsilähtöisellä ja luovalla menetelmällä on myönteisiä vaikutuksia niin lasten kuin aikuistenkin hyvinvointiin. Satuhieronnassa yhdistyy kaksi lapsen kasvun ja kehityksen kannalta oleellista asiaa: satu ja hyvä kosketus.




Satuhieronnan ydinasioita:

Olet arvokas ja tärkeä.
Minulla on aikaa sinulle.
Olen tässä sinua varten.


Satuhierontatunteja on alkamassa ihan ympäri Suomea talven ja kevään 2015 aikana. Tiedot alkavista kursseista tulevat Satuhierontatunnit - nettisivulle. Suosittelen lämpimästi satuhierontaan osallistumista, se on ihanaa ja voimauttavaa sekä lapsille että aikuisille. Minulla on tulossa satuhierontatunteja sekä pelkästään vanhemmille että lapsille ja vanhemmille yhdessä. Tiedot minun kursseistani löytyy täältä. 

Olen aiemmin kirjoittanut  Satuhierontakirjasta. Se on ihana! Kasvun Taika - blogissani on kirjoitukset Vanhemmille suunnatuista satuhierontatunneista ja Satuhierontatunneista lapsille ja vanhemmille


keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Omat vahvuudet - haaste


Sain jo alkusyksystä Tanian silmin - blogista haasteen omiin vahvuuksiin liittyen. Mitkä ovat minun vahvuuksiani ja lahjojani? Tania haastoi bloggaajia tunnistamaan omia vahvuuksiaan, hyväksymään ja myöntämään ne sekä uskaltamaan sanomaan ne ääneen. Ilman, että tuntisi olonsa itserakkaaksi. Haaste hukkui syksyllä yrityksen perustamiskiireisiin, mutta nyt tuntui sopivalta hetkeltä kaivaa luonnos esille ja kirjoittaa teksti valmiiksi.

Minun, Helin, vahvuuksiani ovat:

Olen rohkea. Tämän olen kuullut aika monta kertaa elämäni aikana. Olen uskaltanut tehdä elämässäni rohkeita ratkaisuja. Olen irtisanoutunut kaksi kertaa vakituisesta työsuhteesta ja lähtenyt kohti toisenlaista tapaa tehdä työtä, vähän epävarmalle, mutta onnellisemmalle polulle. Viimeisin irtisanoutuminen johti yrittäjyyteen.

Olen pohdiskelija. Tykkään pohtia asioita, päästä pohdinnoissani vähän pintaa syvemmälle.

Olen innostunut kehittäjä. Mitä tahansa teenkin, tykkään tehdä sitä hyvällä draivilla, viedä asioita eteenpäin. Visioida uutta.


Olen elämänmyönteinen ja positiivinen. Toki on notkahduksia välillä, mutta yleensä en kovin pitkään ryve negatiivisuudessa, vaan löydän asioista nopeasti sen toisen puolen.

Olen luotettava. En kerro eteenpäin sellaisia asioita, joita ei ole tarkoitettu kerrottavaksi ja juoruttavaksi eteenpäin.

Olen hyvä äiti. Minä olen paljon lasten kanssa. Olen aina tykännyt leikkiä, lukea ja pelata poikieni kanssa. Olen läsnä heidän arjessaan. Tiedän lasteni asioista. Rakastan heitä ja he rakastavat minua.

Sitten on näitä piirteitä, joita voisi kirjoittaa, mutta sitten mieleeni tulee, että meneekö tämä nyt jo kehumiseksi? Olen lämminhenkinen, minun kanssani on helppo olla. Minua on helppo lähestyä. Moni sanoo, että seurassani tuntuu kotoisalta ja luontevalta. Muistan kun entisessä työssäni moni sanoi, että sähän oot ihan tavallinen etkä mikään "virallinen sossuntäti". En ole turhantärkeä.

Minä tein taannoin yrittäjyys -kurssiin liittyen uniikki -minä tehtävän, jossa kysyin viideltä ystävältäni, mitä uniikkeja piirteitä ja vahvuuksia he näkevät minussa. Heidän viestinsä olivat upeaa luettavaa. Siellä oli myös sellaisia piirteitä, joita en itse näe itsessäni. Moni kirjoitti minun kestävän paineen alla työskentelyä uskomattoman hyvin. Itsestäni ei aina tunnu siltä, mutta ehkä minulla on kykyä toimia rauhallisesti stressaavissa tilanteissa ja sietää painetta. Ainakin minulla on paljon kokemusta stressaavista tilanteista. Sekä edellisessä työssäni että nyt yrittäjänä. Elämänmyönteisyys, ilo, rohkeus, innostus itsen kehittämiseen luki myös lähes kaikissa ystävieni viesteissä.

Millaisia vahvuuksia sinulla on? Miltä tuntuisi kirjoittaa ne blogiin? Tuntuisiko se itsen kehumiselta? Nappaisiko joku haasteen mukaansa?

ps. Tanian blogin kirjoitus aiheesta: Omien vahvuuksien sanominen ääneen ei tee kenestäkään itserakasta

Kuvat on otettu ratkaisukeskeinen valmentaja - opintojeni voimauttavan valokuvauksen tehtävää varten.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Rhonda Byrne: Taikavoima


Rhonda Byrnen kirja Taikavoima on kirja kiitollisuudesta. Kiitollisuus on taikavoima, joka voi muuttaa koko elämän. Kirjassa on 28 harjoitusta, joiden avulla Rhonda Byrne opettaa kuinka kiitollisuus saadaan jokapäiväiseen elämään. "Kiitolliselle annetaan lisää ja hänelle annetaan yllin kyllin. Mutta kiittämättömältä otetaan pois sekin, mikä hänellä on".

Kiitollisuus toimii koko elämää hallitsevan universaalin lain kautta. Vetovoiman laki, joka hallitsee kaikkea maailmankaikkeuden energiaa, kuuluu näin: Samankaltaiset vetävät toisiaan puoleensa". Jos ajattelet: "En pidä työstäni", "Minulla ei ole riittävästi rahaa" tai "Minulla on ongelmalapsi", vedät puoleesi juuri näitä kokemuksia, joita ajattelet. Mutta jos ajattelet, mistä kaikesta tunnet kiitollisuutta, kuten "Rakastan työtäni", "Minulla oli ihana loma" tai "Tunnen oloni mahtavaksi tänään", ja vilpittömästi tunnet kiitollisuutta, vetovoiman laki saa sinut vetämään puoleesi samanlaisia asioita. Se toimii kuin magneetti: kiitollisuus on magneettista, ja mitä enemmän kiitollisuutta tunnet, sitä enemmän runsautta vedät puoleesi.

Kirjan harjoitukset liittyvät esimerkiksi ihmissuhteisiin, terveyteen, rahaan ja työhön. Kirjassa on harjoituksia 28 päivälle ja jokainen päivä päätetään taikakivi kädessä ja lausutaan kiitos parhaasta asiasta, joka päivän kuluessa on tapahtunut.

Kirja on innostava ja maaginen, kuten Byrnen aiemmatkin kirjat. Huomaan, että minun on vaikea saada kirjan harjoituksia käytäntöön. Äidinmaidossa saamani pessimistisyys meinaa iskeä ja teilata kiitollisuutta. En halua palata samaan tuttuun pessimistisyyteen, sillä kiitollisuuden aiheiden pohtiminen on tärkeää, sen on todettu lisäävän hyvinvointia. Se voi muuttaa koko elämän suunnan. Siksi harjoittelen, harjoittelen, koko ajan. Kiitollisuutta, optimistisuutta. Ja myös lempeyttä itseäni kohtaan.

Olen kirjoittanut aiemmin Rhonda Byrnen kirjoista Salaisuus ja Voima. Juuri sain kirjastosta Byrnen uusimman kirjan, Sankarin, joten luultavasti tulen siitäkin bloggaamaan, jahka ehdin kirjan lukea.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Pieni minä ja todellinen, laajempi minä



Ohjaako elämääsi pieni minä vai laajempi, todellinen minäsi?

Pienellä minällä tarkoitetaan sellaista rajoittunutta minän osaa, jolle ovat tyypillisiä itseä vähättelevät, itsen joitain puolia torjuvat ja ilmaisua rajoittavat ajatukset ja uskomukset. Osittain nämä uskomukset ovat syntyneet, koska olemme tarvinneet niitä suojaksemme, ja osittain ne ovat tarttuneet ympäristöstämme. Uskomukset voivat olla esimerkiksi sellaisia kuin "Olen naurettava ja säälittävä, en kuulu joukkoon", "Minä en ole yhtä arvokas kuin toiset" tai "Minulla ei ole oikeutta hyviin asioihin, iloon tai rakkauteen kun muut ympärilläni kärsivät". Itseä sabotoivat ajatukset ja uskomukset vievät meiltä osan elämästä pois. Ne saavat meidät pitäytymään pienellä reviirillä, pitämään itsemme pieninä ja olemaan toivomatta suuria.

Uskomukset ovat syntyneet elämän varrella ja niiden tarkoitus on ollut suojella omaa minäämme. Huono asia on se, että niillä on taipumus jäädä elämäämme senkin jälkeen, kun ne ovat muuttuneet hyödyllisten sijaan haitallisiksi tai ovat yleistyneet sellaisiinkin elämänalueisiin, joilla niitä ei olisi tarvinnut. 

Jokainen ansaitsee käyttöönsä kaikki ne voimavarat, jotka itsessä on. Itseen olisi hyvä suhtautua yhtä myötätuntoisesti, avoimesti ja rakastavasti kuin toiseen ihmiseen, josta välittää hyvin paljon. Todellinen, laajempi minä olisi tärkeää saada käyttöön.


Tietoisuus on ensimmäinen askel muutokseen. Kun tunnistamme selkeästi, mitä omassa mielessämme pyörii, voimme alkaa vapautua haitallisista käsityksistämme Rajoittavien ajatusten ja uskomusten voima heikkenee heti, kun ne tunnistetaan. Rajoittavia uskomuksia voi kirjoittaa ylös ja voi miettiä, miten ne sinua suojelevat, mikä on ollut niiden tarkoitus? Mieti mitä viisas minäsi ajattelee? Mikä on vastakohta rajoittavalle uskomukselle, jonka kanssa olet elänyt kenties vuosikaudet.

Tarvitsemme vastalääkettä itseä sabotoiville pienen minä ajatuksille ja uskomuksille. Negatiiviset ajatukset syövät energiaa ja ovat esteenä hyvien asioiden toteutumiselle. Kun ajattelemme laajemmasta, viisaammasta minästä käsin, voimme löytää aiempien, rajoittavien uskomusten tilalle esim. tällaisia:

* Olen hyvä tällaisena kuin olen
* Riitän ja olen arvokas, riippumatta mistään suorituksista, saavutuksista tai arvioista
* Minun iloni ei ole keltään pois

Miten voi saada kosketuksiin viisaaseen, laajempaan, todelliseen minään? Olemalla läsnä itselle. Keskittymällä kehoon ja sen tuntemuksiin. Käymällä kursseilla. Meditoimalla. Joogaamalla. Lukemalla havahduttavia tekstejä. Juttelemalla toisten kanssa. Liikkumalla ulkona luonnossa. Viisaiden tai myötätuntoisten ihmisten kuuntelu.

Minä niin tunnistan tuon pienen, itseä vähättelevän minän. Ethän sinä osaa. Olet ruma. Hahaa, yrittäjäksi vielä ryhdyit, onko parempaa vitsiä kuultu? Vuosia uskoin sisäiseen puheeseeni, pikku kehnoon, joka päässäni hoki tuota rallia. Nyt tiedostan tuon rajoittavan puheen, pienen minän. Suunta on kohti laajempaa minää. Kohti lempeyttä itselle. Uskoa siihen, että minäkin voin ja pystyn. Minä osaan. Mutta noiden rajoittavien uskomusten purkaminen ei ole helppoa. Ei todellakaan. Jos on suurimman osan elämästään ajatellut että on muita huonompi niin ei se ihan hetkessä muuksi muutu. Mutta suunta on kohti suurempaa itsetuntemusta, kohti laajempaa minää, joka on vähemmän rajoittunut.

* Olen arvokas, olen riittävän hyvä
* Uskallan olla oma itseni, juuri sellaisena kuin olen
* Elämä antaa minulle hyviä asioita

Kuulostaako sinulle tutulta rajoittavat uskomukset, minän pienentyminen? Mikä auttaa sinua kohti laajempaa minääsi?

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Tulkoon arki!



Aikaisemmissa töissäni lomalta töihin paluu on aiheuttanut jonkinlaista ahdistusta minulle. Lomalla on ollut ihanaa aikaa perheen kanssa, pidemmälle venyneitä aamu-unia, leppoisia päiviä, ystävien näkemistä. On tuntunut karulta palata työarkeen, joka on aika erilaista kuin loma-aikana koettu leppoisuus.

Huomaan, että nyt tilanne on eri. Olen ollut aika pitkällä lomalla, toki tehnyt pieniä netin kautta tehtäviä yrityshommia. Mutta varsinaisia ryhmänohjaamisia ja asiakastapaamisia en ole tehnyt pitkään aikaan. Nyt tuntuu mahtavalta aloittaa uusi vuosi ja uudet työt. Olen jo vähän kaivannutkin töitä ja arjen rytmiä.

Odotan tältä keväältä inspiroivia töitä, uusia verkostoja, runsautta, aikaa omalle itselle ja pohdinnoille. Mukavia hetkiä perheen parissa. Ehkä myös uusia avauksia töiden suhteen. Vielä en tiedä mihin suuntaan. Aika näyttää.

Pojatkin lähtivät kouluun mielellään. Loma oli heidän mielestään juuri sopivan pitkä.

Tulkoon arki, tulkoon työt. Tulkoon kevät ja valo. Olen valmis!

ps. kuvat on otettu ratkaisukeskeinen valmentaja - opintojani varten. Meillä on ollut voimauttavaa valokuvasta ja kurssiin liittyvän tehtävän tiimoilta mies otti nämä kuvat

maanantai 5. tammikuuta 2015

Viisitoista yhteistä vuotta


Siitä on nyt viisitoista vuotta kun tapasin mieheni. Olin kesällä eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästäni ja syksyllä oli haku päällä. Tapasin jos jonkinlaisia miehiä. Yleistä oli se, että he ihastuivat minuun, mutta minä en heihin. Tai no, yhteen ihastuin aika kovastikin, mutta hän ei ollut valmis sitoutumaan. Ja sitä minä halusin. Halusin lupauksen lapsista, perheestä, omakotitalosta. Minulla oli siis oikeasti ihan järkyttävä haku päällä...Oli olo, että jos en nyt löydä miestä, en saa perhettä, lapsia, rypistyn, lakastun, munasolut surkastuvat ja jään vanhaksipiiaksi. Sitä en halunnut. Pakkopakkopakko pyöri päässäni. Pakko löytää mies! Mutta ei kuitenkaan mikä tahansa mies. Vaan se Oikea. Helppoa, eikö vain?

Muutaman epätoivoisen treffireissun jälkeen tuli mieleeni rauha. Ajattelin, että ehtiihän sitä. En löydä miestä pakkomielteisesti etsimällä, hän tulee elämääni sitten kun on sen aika. Juuri kun ajattelin, että nyt loppuu tämä deittailu ja miesten etsiminen, tapasin Mieheni. Tajusin heti, että nyt kolahti ja kovaa. Ja se tunne oli molemmin puolinen. En enää edes muista, missä vaiheessa päätettiin alkaa virallisesti seurustella, luultavasti se tapahtui aika nopeasti. Saman tien alettiin tapailla, soitella, meilailla. Vietettiin viikonloppuja yhdessä. Elokuussa muutin asumaan miehen luokse ja tapaamisemme vuosipäivänä menimme kihloihin. Olemme siis olleet nyt 14 vuotta kihloissa. Naimisiin menimme seurusteltuamme 2.5 vuotta ja seuraavana kesänä syntyi esikoinen. Ja siitä kahden vuoden päästä kuopus. Ja tuossa välissä ostettiin se omakotitalo (jossa nyt edelleenkin asutaan). Vain koira puuttuu tästä perheidyllistä (heheheheee....).

Voi kuulkaa, ei tämä aina ole onnea ja auvoa ollut. Kuten jokainen pitkässä parisuhteessa ollut tietää. Välillä idylli on kyllä ollut kaukana. Minä olen ollut välillä äärimmäisen väsynyt ja oikein kunnon marttyyriäiti. Meillä on näihin ruuhkavuosiin sattunut vähän turhan paljon myös surullisia tapahtumia, jotka ovat vieneet voimia. Enoni kuolema, isäni kuolema. Ja onhan tuolta miehenkin puolelta kuollut sukua. Hautajaisissa olemme käyneet viime vuosina enemmän kuin häissä. Meillä ei ole ollut verkostoa lähialueilla ja välillä olemme molemmat joutuneet venymään ihan äärimmillemme asti. Todella tiedän, mitä väsymys on. Mutta niistä väsymyksen täyteisistä pikkulapsivuosista on selvitty. Tahtoa on tarvittu.

Moni eroaa, koska kasvaa erilleen. Tai koska parisuhde muuttuu "vain" ystävyydeksi. Minusta se on hienoa, että ollaan ystäviä (eikä vihamiehiä). Mutta voisiko siinä vaiheessa, kun tulee olo, että ollaan kasvettu erillemme miettiä, miten pääsisi takaisin lähelle? Tai kun tulee olo, että olemme "vain ystäviä", niin voisiko miettiä miten tästä ystävyydestä pääsisi takaisin parisuhteeseen? Eikä vain miettiä vaan tehdä töitä asian eteen. Ja jos siihen ei itse pysty, parisuhteen auttamisen ammattilaisia on paljon.

Parisuhteessa olisi niin helppoa sysätä kaikki paska aina toisen niskaan: "Miten sinä olet noin idiootti ja sanot, teet ja käyttäydyt noin?". Sun vika, minussahan ei ole mitään vikaa! Vai toimiiko parisuhde sittenkin peilinä ja kertooko suhtautumiseni myös jotain minusta itsestäni? Olisi  niin helppoa syyttää toista omista tunteista: "Katso nyt, kun sanoit noin, sait minut suuttumaan". Tosiasia on kuitenkin se, ettei kukaan voi antaa sinulle tunnetta. Toinen voi herättää tunteen, mutta se on aina minun tunteeni ja tuotan sen itse. Voin itse päättää, miten suhtaudun tilanteeseen.

Kun katson tuota miestä, näen jo ensimmäiset rypyt otsassa ja silmäkulmissa. Niin on minullakin. Olemme nyt keski-ikäisiä. Vuodet ovat kasvattaneet meitä paljon. Olemme varmaan osittain eri ihmisiä kuin silloin kun tapasimme. Mutta arvomaailma on sama ja yhteinen. Olemme tiivis perhe ja meidän on hyvä olla yhdessä.

Hääpäivänämme elokuussa kirjoitin tämän tekstin. Silloin näemmä haaveilin siitä, että saisimme lapset yökylään ja voisimme olla ihan kaksin. Myönnän, että olen unohtanut täysin tämän ajatuksen. Niin, että kukas ottaisi nuo pojat yökylään??! Ehkä täytyy tyytyä siihen, että käymme joku viikonloppu leffassa tai ravintolassa syömässä yhdessä, pojat kyllä pärjäävät kaksin muutaman tunnin.

ps. Asiasta kukkaruukkuun. Kasvun Taika - blogissani on ohjeet Vuosiaarrekartan tekemiseen. Tuolla blogissa kirjoittelen yritykseeni ja lapsiperheisiin ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Tällä hetkellä siellä on osittain samoja tekstejä kuin täällä blogissa, mutta jatkossa sinne tulee myös ihan omaa sisältöä. Ja koska se on yrityksen "virallinen" blogi, siellä ei vilahda sellaiset sanat kuin tantraseksi tai kodissamme vipeltävät hiiret. Ja koska blogillani on uusia lukijoita, linkkaan nyt noihin asioihin viittaavat tekstit tähän: Syötyjä sanoja - haaste ja Ei-niin-hehkeää-blogiarkea (sis.hiiren).

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Netissä, somessa, addiktiossa?

Olen tässä tänään miettinyt paljon, kuinka paljon on liikaa? Milloin olen ollut liikaa päivän aikana netissä, somessa? Milloin se on jo pois perheeltä ja myös minulta itseltäni ja muulta toiminnalta, jos vain vähän kurkkaan, onko joku laittanut meiliä, kommentoinut blogia tai tykännyt facessa?

Minä olen ollut aika maltillisesti netissä. Aikaisemmin. Minulla on ollut fb-profiili vuosia. Blogin aloitin viime keväänä ja se toki lisäsi netissä olon määrää, kun pitää kirjoittaa tekstejä, ladata valokuvia (ja käsitellä niitä), vastata kommentteihin, seurata ja kommentoida muita blogeja jne. Nyt kun minusta tuli syksyllä yrittäjä ja kun seurattavana on nyt sekä yrityksen fb-profiili että oma, tämä blogi ja yrityksen blogi (joka on tosin vielä aika hiljainen) olen ihan uudessa tilanteessa. Vähän väliä tekee mieli mennä nettiin ja tarkistaa, onko jotain "uutta" tapahtunut. Jossakin suunnalla. Useimmiten ei ole tapahtunut mitään kovin kummallista. Ja silti pitäisi taas hetken päästä tarkistaa.

Koko syksyn pärjäsin hyvin noilla medioilla. Kunnes nyt joulun aikana on ollut aikaa enemmän paneutua digimarkkinointiin. Ja kaikkialla todetaan, että yrityksen pitää näkyä laajalti somessa. Nyt sitten yritys löytyy myös Twitteristä ja LinkedIn profiilia olen jonkin verran työstänyt. Kirjauduin myös Pinterestiin. Google+ profiilia myös aloitin, mutta se(kin) jäi kesken. Tutustuin Mailchimpiin (yrityksen uutiskirjettä varten). Ja nyt oltuani tänään muutaman tunnin erossa netistä aloin miettiä, onko tässä kaikessa mitään järkeä. Koska yritys on eri some-kanavissa, pitäisi sinne myös päivittää jotakin. Millä ajalla? Kunhan ryhmäni taas alkavat pyöriä viikon päästä täyttä tohinaa, mistä löydän ajan kaikkien medioiden päivittämiseen? Miten edes muistan, missä kaikkialla minä / yritykseni on?

Jos kyse olisi vain minusta, kirjoittaisin silloin tällöin facebookiin ja päivittäisin tätä blogia. Mutta kun kyse on myös yrityksestä ja sitä kautta perheemme toimeentulosta, niin olen nyt vähän ymmällä, missä kaikkialla yrityksen pitäisi näkyä ja millä volyymillä? Tätä blogia en vie facebookiin enkä twitteriin, en ala tehdä youtube-videoita tänne, tämä on harrastus. Mutta entä kun kyse on yrityksestä?

Kuinka paljon aikaa on sopivasti netin käyttöön? Milloin on kyse addiktiosta? Tästä erittäin huonona esimerkkinä on se, kun olimme ennen joulua syömässä perheenä ravintolassa. Viereisessä pöydässä oli myös nelihenkinen perhe, lapset arviolta vähän nuorempi kuin meidän pojat. Koko ruokailun ajan perhe räpelsi kännyköitään, kukin omiaan. He eivät puhuneet toisilleen kuin muutaman hajanaisen sanan silloin tällöin. Minä olen tehnyt sen periaatepäätöksen etten käytä nettiä kännykkäni kautta. Vain kotoa läppäriltä ja tämä jo tietenkin luo raameja mun netinkäytölle. Mutta kotona netissä olo on mennyt välillä holtittomaksi. Ja mietin, kuinka holtittomaksi se menee, jos otan vielä enemmän medioita, joissa yritän olla jollain tavoin mukana. Nyt lomalla tämä on tietenkin ollut vielä helppoa, mutta kun työt alkavat taas pian ja aika netinkäyttöön vähenee taas paljon. En halua typistää yöuniani. En halua, että pojilla on sellainen mielikuva, että äiti priorisoi netissä olon verrattuna yhteiseen aikaan. Ruokaakin pitäisi tehdä. Kuten myös kotihommia.

Nyt huomaan, että netissä käyttämäni aika on pois esim. mun lukemisharrastukselta. En ehdi lukea kirjoja, kun surffaan netissä sivulta toiselle. Tosin kunhan ryhmäni taas käynnistyvät ja kuljen julkisilla paljon, käytän ne matka-ajat lukemiseen. Silloin en käytä nettiä.

Monesti mun netissä olo menee ihan haahuiluksi, päättömäksi kana -touhuksi. Seikkailen sivulta toiselle ja hetken päästä sama kierros lähtee taas alusta. Minusta tulee levoton. En pysty keskittymään yhteen asiaan pitkään, kun taas on jo seilattava toiselle sivulle. En yhtään ihmettele, jos liiallinen netinkäyttö tekee lapsista levottomia ja addiktoituneita, kun se meinaa tehdä sitä myös 40-vuotiaasta perheenäidistä.

Mikä on sopivasti? Kuinka paljon te käytätte päivässä aikaa blogiin, facebookiin, twitteriin ja muihin some-kanaviin? Onko aika mielestäsi liikaa vai sopivasti? Mistä otatte sen ajan? Mitä teet, kun huomaat, että nyt netinkäyttö menee liialliseksi? Mistä huomaat sen? Ja vielä: missä kaikkialla yrityksen pitäisi näkyä?

lauantai 3. tammikuuta 2015

Kyllin hyvä: lempeämmän elämän käsikirja


Kylli Kukk on kirjoittanut kirjan Kyllin hyvä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Kirjassa kerrotaan Kyllin oma tarina ja lukuja on niin selän hyvinvoinnista, ryhdistä kuin stressin kesyttämisestäkin. Kirjassa on myös ajatuksia siitä, miten mielen vankilasta voi vapautua ja nopeita harjoituksia arkeen, esim. venyttelyliikkeitä ja hengitysharjoituksia.

Kirjasta löytää 10 askelta onneen. Näitä askelmia ovat esimerkiksi digipaaston pitäminen, valtavirrasta pois astuminen, positiiviseen zoomaaminen, rikkaruohojen (= kielteisten ajatusten) pois kitkeminen, satujen lukeminen ja musiikin kuuntelu.

Kylli korostaa lempeyden ja rakkauden voimaa. Kun ei rankaise itseään dieeteillä, armottomalla treenaamisella eikä lannista itseään kielteisillä ajatuksilla vaan löysää pipoa ja nauttii elämästä, selviytymistaistelu muuttuu tanssiksi. Ihmiskehon likaisin kohta on oma mieli. Oma mieli on ohjelmoitu ajattelemaan, etten ole riittävän hyvä, en osaa, en tajua, en pysty, olen liian ruma, liian lihava tai liian pieni. Elämä on hankalaa ja minun on turha edes yrittää. Nämä ajatukset ovat kuin rikkinäinen levy, joka on jäänyt junnaamaan päähämme. Se on sääli, sillä hyvinvointi lähtee korviemme välistä. Päässämme soiva levy määrää, millaiseksi elämämme muotoutuu. Kun puhdistamme ja harjoitamme mieltämme, nämä ajatuskulut alkavat hälvetä ja rakkaus pääsee esille. Rakkaus itseen.



Kyllin sanoma on: Hyvinvointi lähtee korvien välistä. Mieli voi tehdä elämästä helvetin tai paratiisin. Älä pahoinpitele itseäsi negatiivisilla ajatuksilla! Ole lempeä itseäsi kohtaan.

Kirjassa parasta ovat värikylläiset ja elinvoimaiset kuvat. Ja luvut oman itsen hyväksymisestä ja rakastamisesta. Venytykset ovat varmasti myös tehokkaita, mutta niitä en nyt innostunut kokeilemaan.

Minulle tuli mieleen tästä kirja Minnan metodit, jonka esittelin keväällä. Siinä kirjassa oli myös asiaa sekä mielen että kehon hyvinvoinnista. Kyllin hyvä - kirjassa kuvitus on energisempää. Kummastakaan kirjasta en tehnyt venytyksiä tai liikeharjoituksia, mielenkiintoisinta oli lukea mielen toiminnasta.

Kirjassa on 141 sivua ja tämä lukemani kappale oli lainattu kirjastosta.

torstai 1. tammikuuta 2015

Kaksi veljestä ja rahkatorttu



Seurailen blogini hakusanoja. Syksyllä kirjoitin edellisen kerran hakusanoista, joilla blogiini on tultu. Silloin hakusanoissa oli kaikkea hauskaa, kuten "heittäytyä siihen taikaan", "kiukkupisteet kehossa" ja "ohje positiivinen". Nyt näitä hakusanahelmiä on ollut aika vähän. Moni on tullut blogiini hakusamalla "lahja 11-vuotiaalle pojalle". Joulun alla oli myös paljon joululahjoihin liittyviä hakusanoja: "lahja appivanhemmille" tai "lahja isovanhemmille".  Joku oli jättänyt lahjahankinnat ihan viime tippaan, sillä vielä aattoaamunakin haettiin lahjavinkkejä.

Olen nauranut monta kertaa sille, joka oli laittanut hakusanaksi "päivän asupostaus" ja sai tuloksesi tämän postauksen. Luulen, ettei tuo postaus ollut ihan sitä, mitä googlaaja haki.

Viime kuun hakusanahelmi on ehdottomasti "kaksi veljestä ja rahkatorttu". Olen paljon miettinyt, mitä googlaaja haki. Mietin onko se kirjan tai biisin nimi. Ei taida olla. Voi olla, ettei blogini  tuonut ratkaisua hänen kaksi veljestä ja rahkatorttu -hakuun. Meillä on kyllä veljekset ja rahkatorttuakin olen ehkä joskus tehnyt. Mutta sitä en tiedä, miten nuo asiat liittyvät yhteen.


Tänään olen surffaillut netissä ja naureskellut esimerkiksi fb-ryhmän Vaihtoehtoinen juonitiivistelmä oivalluksille. Olen myös tänään lukenut sellaisia blogeja, joita en normaalisti seuraa. Osa oli ihan täyttä huttua. Mutta niillä blogeilla on valtavat lukijamäärät, joten kait niistä joku (tai siis aika moni) saa jotain itselleen, kun niitä päivästä toiseen käy lukemassa.

Oikeasti mun pitäisi kirjoittaa ratkaisukeskeinen valmentaja - opintojen referaattia, mutta aika monta sijaistoimintoa olen jo keksinyt välttyäkseni tekemästä jotain hyödyllistä. Rahkatorttua en voi nyt tehdä, sillä meillä ei ole rahkaa jääkaapissa.

ps. yhden hyvän vinkin voin tähän tammikuuhun antaa, Tietoinen tammikuu-haaste. Minä olen mukana tutkailemassa itseäni, toimintaani, tunteitani. Jos olet kiinnostunut omasta hyvinvoinnistasi ja omien toimintatapojen miettimisestä, tule sinäkin mukaan!