lauantai 28. helmikuuta 2015

Teatterissa: Dreamteam


Kävin eilen katsomassa Kansallisteatterissa esityksen Dreamteam. Dreamteam on komedia elämänhallinnasta. Dreamteamissa on neljä unelmavalmentajaa ja nämä valmentajat auttavat ihmisiä kohti kokonaisvaltaista, inspiroivaa ja onnellisempaa olemassaoloa, jossa jokainen itse on oman elämänsä johtaja. Mia (Minttu Mustakallio) on haalinut ympärilleen oikean unelmaporukan, jolta löytyy kokemusta ja koulutusta elämän eri osa-alueilta ja intoa uuteen projektiin.

Esityksessä seurataan neljän naisen yritystä saada yritys, Dreamteam, pystyyn. Dreamteamilla ei ole vielä asiakkaita, mutta he harjoittelevat. Toimistolla ja etelänmatkalla.


Firman päätarkoituksena on valmentaa ja auttaa ihmisiä heidän erilaisissa ongelmissaan. Kaikkeen tarvitaan nykyään valmentaja. Ravitsemukseen, liikuntaan, kodin raivaamiseen, sisustamiseen ja elämänhallintaan. Loppujen lopuksi naiset kuitenkin painivat vuorotellen omien ongelmiensa kanssa ja Dreamteamina auttavat toinen toisiaan.

Odotin esitykseltä enemmän. Tai ehkä voisin sanoa, että ennakkokäsitykseni esityksestä oli erilainen. Välillä nauratti ja mietin, kuulostanko minäkin tuolta kaikkine ratkaisukeskeisine valmennuksineni ja elämäntaito-oppaineni.

Pidin ensimmäisestä puoliajasta enemmän kuin toisesta. Esityksen loppua en ihan ymmärtänyt. Oli myös muita asioita, joissa ymmärrykseni jäi puolitiehen. Tämä voi tietenkin johtua myös omista pienistä aivoistani, joille ei vaan kaikki avaudu.

Minttu Mustakallio on nyt viime aikoina tullut nähtyä monessa roolissa (Viikossa aikuiseksi, Risto Räppääjä ja Sevillan saituri ja nyt tämä Dreamteam).

Huhtikuussa olen menossa katsomaan Aleksanterin teatteriin esitystä Uusioperh(s)e. Viime syksynä kävin katsomassa Aleksanterin teatterissa esityksen Kaikki äitini, kaikki tyttäreni ja siitä pidin paljon.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Omat arvot, sisäinen draivi ja tuhmat meilit


Tämä on jatkoa postaukselle "Kaksi veljestä ja rahkatorttu". Eli millä hakusanoilla viime aikoina on tultu blogiini. Minun blogiini tullaan tosi paljon hakusanoilla: lahja 10-vuotiaalle / 11-vuotiaalle pojalle. Usein etsitään myös tietoa Tallinnasta saatavasta kosmetiikasta (hakusanat: kosmetiikka Tallinna). Sinänsä huvittavaa, että tuo postaus, mihin tuolla hakusanalla tullaan lienee ainut postaus, joka on koko blogissani kosmetiikan maailmasta, siinäkin postauksessa vain sivumainintana.

Viime aikojen mieleenpainuvimpia hakusanoja ovat olleet:

Omat arvot ja sisäinen draivi

Minä olen sitä mieltä, että omien arvojen tuntemus voi johtaa sisäiseen draiviin. Tiedän, mitä haluan. Tiedän, mitkä ovat arvoni ja miten haluan toimia arvojeni  suuntaisesti. Mutta en kyllä ymmärrä, mihin mun postaukseen on tultu noilla hakusanoilla. Kun itse laitan nuo hakusanat googleen, en löydä blogiani hakutuloksista ensimmäiseen 11 sivuun enkä enempää jaksanut selata.

Ekat Risto Räppääjät parempia

Tästä olen samaa mieltä, ainakin jos on leffoista kyse. Tosin siinä vaiheessa kun noilla hakusanoilla oli mun blogiin tultu, en ollut vielä arvostellut uusinta Risto Räppääjä-elokuvaa. Onko muuten jollakulla tiedossa, milloin ilmestyy seuraava Risto Räppääjä - kirja?

Tuhmat meilit 

Tuhmista meileistä en kyllä myönnä kirjoittaneeni mitään enkä taida olla edes saanut mitään tuhmia meilejä. Ellei niitä ole ollut spämmipostien joukossa, jotka sähköpostiohjelmani suodattaa automaattisesti roskakoriin. Mutta mitähän googlaaja ajatteli kun laittoi hakusanaksi "tuhmat meilit"? Ajatteliko hän löytävänsä esimerkin tuhmasta meilistä? Ja mihin ihmeen postaukseen on tultu näillä sanoilla? (olihan mun sitten pakko googlata "tuhmat meilit", mutten omaa blogiani kyllä löydä niillä hakusanoilla. Eräs lukemani blogi löytyi sivulta 8; ja nyt sitten kaikki muutkin tietty googlaa, että mikä blogi sieltä löytyy...)



Saappaat Tallinnasta

En ole hankkinut saappaita Tallinnasta, mutta tässä lienee hakukone yhdistänyt blogin nimen Taikasaappaat ja matkakertomukseni viime kesäisestä Tallinnan reissusta. Googlaaja lienee ollut pettynyt, kun hän etsi tietoa saappaista ja hän saapui postaukseen, joka kertoo lapsiperheen reissusta Tallinnassa.

Downshiftaajat eivät 

Niin mitä eivät? Eivät tee liikaa töitä? Eivät valita? Kirjoita blogia? Eivät....hmm?

Rhonda Byrne eksyttää

Olen esitellyt blogissani ahkerasti Rhonda Byrnen kirjoja. Epäileekö joku, että ne kirjat eksyttävät? Vievät harhaan oikealta polulta? Vai mitähän mahtoi googlaaja miettiä? Oletko sinä ajatellut että Rhonda Byrne eksyttää?

Millä hakusanoilla sinun blogiisi on tultu viime aikoina?

maanantai 23. helmikuuta 2015

Lasten mindfulness - kurssilla


Osallistuin kuopuksen kanssa eilen Lasten mindfulness - kurssille. Tiesin jo etukäteen, että rauhoittuminen ei ole kuopuksen vahvimpia puolia. Ja näinhän se oli. Kuopus kommentoi ja osallistui aktiivisesti, välillä asiaan liittyen, välillä aasinsiltoja tehden ja mennen asian viereen. Jokainen varmaan tietää sen tilanteen, kun oma lapsi käyttäytyy eri tavoin kuin itse toivoisi. Kurssilla olin siinä tilanteessa. Muut lapset olivat rauhallisia harjoitusten äärellä, hengittelivät kaikessa rauhassa ja ehtivät hengittää kuusi syvää hengitystä siinä ajassa, missä kuopus ehti vetäistä 22 hönkäisyä.

Kurssin vetäjällä Elinalla oli ihanan rauhallinen ote ja hienosti hän huomioi myös minun lapseni kommentit ja aktiivisen osallistumisen. Harjoittelimme kurssin aikana rauhallista hengittämistä, myös pehmokaverin avulla. Olimme etukäteen saaneet ohjeeksi ottaa mukaan villasukat ja pehmolelun. Kuopus valitsin kotoa mukaansa Marion. Mario oli hänen vatsansa päällä, kun hän pumppasi vatsaansa ylös alas. Kotimatkalla kyllä tuli oivallus, että syvään hengittäminen on muutakin kuin vatsan pullistelua.

Kurssilla oli myös kellohengitystä äänimaljan avulla, rusinan maistamista ajatuksella, että saat kätesi jotain, jonka näet ekan kerran ja tutustut tähän asiaan aistiesi avulla, kuin avaruusolento, joka saa tämän ihmeellisen asian ensimmäistä kerta eteensä (rakas lapseni kommentoi, että "nämä ovat ihan tavallisia S-kaupan rusinoita"), eläinjengin leikkimistä (tähän lapset heittäytyvät hienosti) ja loppurentoutus. Elina kertoi mindfulnessista ja siitä, miten hän omien 3- ja 4-vuotiaiden lasten kanssa tekee mindfulness harjoituksia.

Keskustelimme kotimatkalla, mitä kurssista jäi mieleen. Poika vastasi näin: "Pitää muistaa hengittää, hengittää syvään. Hengitys on muutakin kuin massun pullistelua".

Kurssi oli Onni&hoivassa, jossa Elina järjestää myös esim. Toimiva perhe - koulutuksia. Tutustuin Elinaan Toimiva perhe - ohjaajakoulutuksessa viime syksynä. Totesimme, että olimme aiemmin tavanneet jo lasten mindfulnessin, aistien rauhaa -koulutuksen äärellä.

Ja pieni mainospala: Minulla on tulossa Onni&hoivassa tämän viikon lauantaina 28.2. klo 15.30-18.00 satuhierontakurssi vanhemmille. Kurssille mahtuu vielä mukaan. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan satuhieronnan ihanaan maailmaan!


sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Leffareissuja: Viikossa aikuiseksi, Late Lammas ja Risto Räppääjä

Olen käynyt lyhyen ajan sisällä katsomassa useamman leffan. Ja näiden joukossa on myös yksi aikuisille suunnattu leffa, monesti mun leffakäynnit suuntautuvat perheleffoihin.

Late Lammas -elokuvan kävimme katsomassa koko perheen voimin. Late Lammas on animaatioelokuva, jossa ei ole dialogia. Elokuvassa Late kyllästyy samanlaisena toistuvaan arkeen ja alkaa kaivata muuta elämäänsä. Late alkaa suunnitella vapaapäivää. Yksi asia johtaa toiseen ja lopulta vapaapäivästä tulee aika lailla erilainen kuin alkuperäinen ajatus oli. Elokuva oli hauska, nokkela ja tykkäsimme siitä kaikki. Antaisin leffalle 4 tähteä.

Risto Räppääjä ja Sevillan saituri on viides Räppääjä-elokuva. Elokuva perustuu samannimiseen kirjaan, joka ilmestyi viime syksynä. Risto saa kuulla olevansa kaukaisen sukulaisen perijä. Rauha ja Elvi yrittävät kouluttaa Ristosta herrasmaisen perijän. Risto tapaa kaukaista sukulaistaan salaperäisessä talossa, jossa on myös palvelija, jonka suunnitelmat ovat erilaiset kuin saiturin. Luvassa on seikkailu, jossa on komiikkaa ja vähän myös jännitystä. Kävin katsomassa tämän leffan poikien kanssa ja meidän kaikkien mielestä tämä oli huonoin Räppääjä-elokuva. Itse olen tykästynyt ihan ensimmäisiin Räppääjiin eniten. Antaisin leffasta maksimissaan 3 tähteä, ehkä 2.5 olisi oikea tähtimäärä.

Viikossa aikuiseksi on Johanna Vuoksenmaan komedia ihmisten kompuroivista yrityksistä kasvaa aikuiseksi. Joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä viettää viikon saaressa, seksittömällä ja päihteettömällä leirillä. He etsivät itseään ja onnea. Elokuvassa on kiva teema, mutta olin pettynyt elokuvaan. Olen tykännyt paljon Johanna Vuoksenmaan elokuvista ja tv-sarjoista, siksi tämä tuntuikin aika lässähtäneeltä. Koko ajan odotin, milloin esitys lähtee lentoon. Sitä se ei mielestäni tehnyt missään vaiheessa. Elokuvassa on kyllä hauskat hetkensä, mutta ehkä elokuvaa kuvaa parhaiten sanat "ihan ok". Antaisin leffalle 2.5 tähteä. Tämän leffan kävin katsomassa ihan itsekseni Mikkelin reissumme aikana. Leffassa oli yksi Mikkeli-viittaus ja se nauratti katsomossa.

Aikaisemmin kirjoitin jo Paddinton-leffasta, se on tämän vuoden tähän mennessä paras näkemäni elokuva.

Oletko sinä nähnyt jonkun noista elokuvista? Mitä olet pitänyt?

torstai 19. helmikuuta 2015

Vuoden vanhempi



Olen taas vuoden vanhempi. Siitä on nyt 41 vuotta kun synnyin Mikkelin keskussairaalassa. Siihen aikaan ei ollut tapana, että isät ovat mukana synnytyksessä. Myöskään minun isäni ei ollut vaan teki ihan normaalin työpäivän ja synnyin juuri siinä sopivasti isäni päästyä töistä ja hän pääsi sairaalaan katsomaan vaimoaan ja minua.

Mietin, mitä ovat ikäkriisit? Vähän hölmistyneenä olen lukenut muutamasta blogista kolmeakymmentä lähestyvän kirjoittajan pohdintaa "ikääntymisestä", aivan kuin elämä loppuisi, elämä jämähtäisi tai ulkonäkö rupsahtaisi täysin kun täyttää 30 v. Itse muistan, että minulla oli 25-vuotiaana jonkinlainen "kriisi". Tuli olo, että nyt on ammatti ja työ, mutta pitäisi löytää myös se oikea mies, jotta voisi perustaa perheen. Jotta voisi mennä naimisiin 28-vuotiaana (kuten keskimäärin tehdään) ja saada lapsen vähän alle 30-vuotiaana, kuten keskimäärin saadaan. Heh ja se mies löytyi ja menimme naimisiin kun olin 28.5 ja esikoinen syntyi kun olin 29.5 v. Ja siitä kuopus parin vuoden päästä. He olivat meidän standardivauvat, 3.5 kg ja 51 cm. Keskivertotilastoissa siis ollaan eletty tuolloin! Ja silloin se keskivertoelämä tuntui tavoittelemisen arvoiselta. Nyt ajattelen jo aika lailla toisin. Ikä on tuonut myös viisautta.


Tänään täytin 41 v. Minä en tunnista mitään ikäkriisiä. Toki ikä näkyy jo kasvoissa, ryppyjä on otsassa ja silmäkulmissa. Mutta hei, olen nelikymppinen, niin kuuluukin olla. En missään tapauksessa haluaisi enää olla parikymppinen vaan nimenomaan tämän ikäinen, sillä kyllä nyt tunnen niin paljon paremmin itseni, hyväksyn ja rakastan itseäni niin paljon enemmän kuin kaksikymppisenä. Tai kolmikymppisenä.  Sen ikäisenä en olisi uskaltanut tehdä niitä ratkaisuja elämässäni, joita olen nyt tehnyt. Nyt olen uskaltanut nousta siivilleni, lentää!

Vuosi sitten, neljäkymmentä täytettyäni, mietin kyllä mitä haluan elämässäni tehdä. Tein päätöksen yrittäjyydestä. Laihdutin sokerittomuuden avulla viime vuoden aikana 6 kiloa. Ehkä nuo voisi pistää neljänkympin kriisin piikkiin. Vaikkei se kyllä ollut mikään kriisi. Ne olivat asioita, jotka tein oman hyvinvointini vuoksi.

Olen niin paljon tasapainoisempi kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten (jolloin tosin elin myös keskellä lasten pikkulapsivuosia eli ei ehkä sitä elämän tasapainoisinta aikaa) etten vaihtaisi tätä ikääni missään tapauksessa nuorempaan. Nyt on hyvä juuri näin. En ole suunnitellut meneväni hampaidenvalkaisuun, ryppyjensilotukseen tai kasvojenkohotukseen. Tosin tänään mietin ekaa kertaa, että pitäisiköhän mennä jossain vaiheessa näöntarkastukseen? Sain kosmetologiltani lahjaksi näytepussukan ja kun tihrustin tuotetietoja silmät sirrilläni, mietin alkaako ikänäkö vaivata.


Sain synttärilahjaksi serviettitelineen je keväisiä serviettejä. Tänään olen käynyt kasvohoidossa ja huomenna käyn kampaajalla. Lisäksi tilasin itselleni lahjaksi kirjan Sisäinen voima.


Tällä hetkellä mietin, mitähän kaikkea tämä ikävuosi tuo mukanaan?


ps. kun luin otsikon uudelleen, tajusin että sen voi ymmärtää myös toisin. Mutta olkoot se silti noin.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Jäisiä taide-elämyksiä


 
Olimme muutaman päivän ajan Mikkelissä hiihtoloman alkajaisiksi. Mikkeli on minun kotikaupunkini. Tosin nyt olen asunut pääkaupunkiseudulla jo yli puolet elämästäni. Mikkelissä asuu edelleenkin äitini (isäni on jo kuollut) ja minun hyvä ystäväni, kaasoni ja esikoisen kummi, "Suttu pummi".


Osuimme Mikkeliin jääfestivaalin aikaan. Mikkelissä oli ensimmäiset kansainväliset jääfestivaalit, joihin kuului jäänveistokisa. Tuotokset olivat upeita. Voiton vei Mongolian kilpailija, hänen teoksensa oli Suuri kissa - taideteos, jossa oli tiikeri ja lapsi. Muut kilpailijat veistivät jäätä parityönä,  mongolialainen voittaja teki työnsä yötä myöten yksin.


Tiistai-iltana jääfestivaalit huipentuivat jääkonserttiin, jonka soittimet oli tehty Saimaan jäästä. Norjalainen Terje Isungset soitti lyömäsoittimilla, torvilla ja muilla jäästä tehdyillä instrumenteilla ja solistina toimi Mari Kvien Brunvoll.  Aika hienoja ääniä tuli jääsoittimista, hieno kokemus, vaikka Mikkelin tori olikin tapahtuma-aikaan varsin kylmä paikka.


Lapsille tapahtuma-alueella oli pieni ja iso jääliukumäki ja luistelurata, jolla oli myös hauskat luistelukelkat.

Mikkelin reissumme kuului jääfestivaalin lisäksi uimista, keilaamista ja uusin Risto Räppääjä-leffa. Tänään tulimme kotiin ja minä olin illalla kokouksessa miettimässä jo ensi syksyn töitä.

Pojilla jatkuu loma vielä loppuviikon, minä suuntaan ajatuksiani vähän jo töihin ja huomenna illalla ohjaan iltatuntini. Minulla on myös hemmottelua tiedossa, huomenna käyn kasvohoidossa ja perjantaina kampaajalla.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Ilahduta bloggaajakaveria - haaste

 

Alkuvuoden ajan blogeissa on kiertänyt Ilahduta bloggaajakaveria - haaste. Minä nappasin haasteen Kädestä pitäen-blogista.

Haastan mukaan Kasvun ilo - blogin Elinan. Olemme kirjoittaneet blogeja suunnilleen yhtä pitkään. Elinan blogi tuottaa valtavasti iloa pohdinnallisilla ja elämänmyönteisillä teksteillä henkisestä kasvusta ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Tämän haasteen säännöt ovat seuraavat:
  • Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat. Bloggaajien määrän voit itse päättää. 
  • Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. 
  • Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla; esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekoista. Ilahduttaa voit myös vaikka kommenttien tai sähköpostin välityksellä. 
  • Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevia bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa mukaan uusia kirjoittajia. 

lauantai 14. helmikuuta 2015

Onko jokainen äiti paras mahdollinen äiti omalle lapselleen?



Minua on taas alkanut sapettaa tämä lause: "Jokainen äiti on paras mahdollinen äiti omalle lapselleen". Viimeksi sitä on hoettu "Äitien sota"-sarjassa. Tuo lause on kauheaa soopaa. Näin ei ole.

Kun on tehnyt töitä lapsiperheiden parissa kohta 20 vuotta, niin voin sanoa, että tuo lause ei todellakaan ole totta. En ole ikinä ajatellut noin ja kyllä minun opinnot, harjoittelujaksot esim. lastensuojelulaitoksissa, lastenpsykiatriassa ja perhekuntoutuksessa ja erityisesti edellinen työni realisoivat asian. Kun tekee 6.5 vuotta kotikäyntejä lapsiperheisiin ja tapaa vanhempia laidasta laitaan, niin voin todella todeta: monet lapset elävät ikävissä olosuhteissa. On paljon vanhempia, jotka eivät ole parhaita mahdollisia vanhempia omille lapsilleen. Eivät edes riittävän hyviä. On paljon äitejä, jotka ovat niin masentuneita ja väsyneitä, että makaavat vain sohvalla eivätkä jaksa tehdä mitään lastensa kanssa. On paljon lapsia, jotka elävät hirvittävän likaisissa kodeissa ja syövät ruuan tähteitä, joita on pitkin lattioita. On äitejä, jotka käyttävät päihteitä ja vaarantavat lapsensa jo raskausaikana. On äitejä, jotta jättävät vauvansa jo pariviikkoisena hoitoon, jotta pääsevät itse bilettämään. Ja näistä masentuneet päihteidenkäyttäjät - äideistä toinen äärilaita on ne äidit, jotka tekevät niin paljon töitä, että hädin tuskin näkevät lapsiaan. Ovatko he parhaita mahdollisia äitejä omille lapsilleen? Kuka lapsi haluaa äidin, joka on narkkari? Kuka lapsi haluaa äidin, joka on koko ajan poissa kotoa? "Koska kyllä minä tunnen lapseni parhaiten, ja tälle minun lapselleni on parhaaksi se, että teen paljon töitä". "Minä olen paras mahdollinen äiti omalle lapselleni, minä käytän huumeita, se on meidän perheellemme paras mahdollinen ratkaisu".

Kuka lapsi haluaa äidin / vanhemman, joka on masentunut ja vain makaa sohvalla? Tai päihteidenkäyttäjä-äidin? Tai äidin, joka tukistaa lasta? Tai äidin, joka on priorisoinut omat tarpeet ja oman hyvinvoinnin lapsen hyvinvoinnin kustannuksella? Äidin, joka suhtautuu täysin välinpitämättömästi lapsensa asioihin? Tai äidin, joka käyttää koko ajan telkkaria tai tietokonepeliä lapsenvahtina, kun ei vaan jaksa tehdä mitään lapsensa kanssa?

Kyllä jokainen äiti on paras mahdollinen äiti omalle lapselleen. En ymmärrä, miksi tuota lausetta hoetaan. Mitä sen lauseen hokemisella halutaan? Että jokainen tuntisi olonsa hyväksi eikä kenenkään tarvitsisi miettiä, onko oma tapa lasten kanssa hyvä? Ettei kenenkään tarvitsisi syyllistyä mistään? Että mikä tahansa asia olisi oikeutettu, sillä "kyllä jokainen äiti tuntee oman lapsensa parhaiten?". Näin ei todellakaan ole. Jos jokainen äiti tuntisi lapsensa parhaiten, niin tuhansia lapsia ei olisi vuosittain huostaanotettuina, hakattuina, kotona yksin vanhempien ollessa baarissa ryyppäämässä, masentuneina tai yksinäisinä ja hylättyinä.

On erilaisia tapoja olla hyvä äiti, mutta on myös paljon tapoja olla huono äiti. Täydellinen ei kenenkään tarvitse olla. Eikä täydellisiä äitejä / vanhempia olekaan. Mutta monilla on matkaa myös siihen riittävän hyvään. Jokainen äiti ei ole paras mahdollinen äiti omalle lapselleen. Ne, jotka ovat sitä mieltä että tuo lause on totta, elävät jossakin kummallisessa sinisilmäisessä satumaailmassa.

Itse olen saanut työssäni olla auttamassa monia äitejä / vanhempia kohti parempaa vanhemmuutta. Se on aina hyvä asia, jos vanhempi ymmärtää oman avun tarpeen ja sen, ettei nykyinen toimintatapa ole hyvä ja kanna pitkälle. Mutta on myös vanhempia, jotka eivät näe mitään pahaa siinä, että he tukistavat lapsiaan tai että lapset ovat koko ajan yksin kotona, kun vanhemmat bilettävät tai ovat töissä ylipitkiä päiviä. Oli myös paljon vanhempia, joiden äärellä olin työntekijänä aika voimaton. Ja se myös oli ehkä yksi syy, miksi halusin lähteä pois siitä työstäni.

Näin minä ajattelen. Olen puhunut. Mitä mieltä sinä olet lauseesta: "Jokainen äiti on paras mahdollinen äiti omalle lapselleen?" Miksi sitä hoetaan niin paljon?

ps. Mun piti kirjoittaa ystävänpäivästä ja ystävyydestä. Mutta tämä teksti vain halusi tulla ulos. Ehkä kirjoitan ystävyydestä joku toinen päivä. Hyvää ystävänpäivää!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Flunssassa (+ omista rajoista)

Olen ollut flunssassa viime perjantaista alkaen. Jo torstai-iltana tunsin itseni tosi voimattomaksi ja mietin, mikä nyt on. Perjantaiaamuna nenä jo valui ja vilunväreet menivät pitkin kehoa. Flunssa. Esikoinen oli jo flunssassa, kuten mieskin, joten hyvin tauti siirtyi perheen sisällä. Aikaisemmin en ole napannut kaikkia lasten tauteja itselleni, mutta nyt kehoni näyttää aika herkästi nappaavan taudit. Perjantain tein kotona pieniä toimistohommia ja myös lepäilin. Lauantaina olin lasten liikunnan ohjaajien ideapäivässä, jossa lähinnä istuin patjalla ja katselin, kun muut jumppaavat. Sunnuntaiaamupäivänä jouduin tekemään ensimmäistä kertaa yrittäjyyteni aikana päätöksen, että minun on peruttava maanantaina oleva satuhierontatunti ja siirrettävä iltapäivällä olevaa vauvahieronnan ohjausta. Yrittäjälle tämä on aina rahallinen menetys, palkallisia sairastelupäiviä ei ole. Mutta en halua tehdä töitä kipeänä, en itseni ja oman terveyteni vuoksi enkä myöskään siksi, että tartuttaisin asiakasperheisiin tauteja.

Eilisen ja tän päivän olen tehnyt töitä kevennetysti. Olen ohjannut aamupäivätuntini, mutta illan hommat (laskiaisrieha, kokous, tänään olisi ollut satuhierontatunti iltaperhekerhossa) olen jättänyt väliin. Huomenna on vauvahierontakurssi ja illalla perheliikuntatunti. Näin kevennetyllä ohjelmalla olen jaksanut viikon. Flunssa alkaa olla ohi, mutta päätä vielä särkee. Iltaisin olen vain lepäillyt.

Minä olen ollut suorittajatyyppiä ja edelleenkin se puskee minussa esiin. Läpi harmaan kiven! On heikkoutta olla sairaana. Sovitut työt pitää hoitaa. Näitä uskomuksia olen purkanut parin-kolmen viime vuoden aikana. Vähän vajaa kolme vuotta sitten sairastin keuhkokuumeen ja se oli aika pysäyttävää. Maata kolme viikkoa sängyssä. Todeta, että nyt mun on keskityttävä lepäämiseen ja paranemiseen sen sijaan, että palaan kolmen sairastelupäivän jälkeen töihin. Koska enhän minä voi olla pois töistä. Perua asiakkaita. Perua ryhmiä. Olen korvaamaton. Tai ehkä en sittenkään.

Minä olen elämässäni keskittynyt myös paljon toisten hyvinvointiin unohtaen omani. Ei se mitään, vaikka itse on väsynyt, kunhan lapsilla on kaikki priimasti. Tai vaikka kuinka olen väsynyt, kunhan saan sovitut hommat tehtyä. Vaikka pää kainalossa. Omat tarpeet ovat jääneet täyttymättä (edes vähäisiltä osin), kun aika ja puhti on mennyt kaikista muista huolehtimiseen. Omien rajojen ja terveen itsekkyyden oppiminen ovat olleet minulle isoja asioita. Voin olla sairaana. Voin kieltäytyä asioista. Voin sanoa ei. Minulla on oikeus myös omaan hyvinvointiin.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Ajatusjunat


Termi ajatusjuna on tullut tutuksi minulle mindfulnessin kautta. Minkä ajatusjunan kyytiin lähdet? Mille asemalle se vie? Onko jokaisen ajatusjunan kyytiin hypättävä? Voinko jättäytyä asemalle tästä ajatusjunasta?

Ajatukset vaikuttavat elämään. Ne voivat lisätä ylivireystilaa ja stressiä tai laskea tai nostaa mielialaa. Ne ovat samaa sisäistä puhettamme, jota koko ajan puhumme ääneti itsemme kanssa. Pahimmassa tapauksessa sisäinen puhe voi pahoittaa mielemme. 


Omien ajatusjunien (ja jumien) tunnistaminen auttaa sinua pääsemään sille asemalle, mille haluat. Kun tunnistaa omat ajatusjunat, on vapaa valitsemaan, minkä kyytiin lähtee. Lähdenkö sen ajatusjunan kyytiin, joka hokee, "ettei tästä päivästä tule mitään" tai "mikä ihmeen surkimus sinä oikein olet, kun et ole saanut mitään tänään tehdyksi?" Joskus saatamme lähteä esimerkiksi ahdistavan ajatusjunan kyytiin. Se saattaa pysähtyä asemilla pelko tai epätoivo. Silloinkin on hyvä tunnistaa, mihin on päätynyt ja miten ihmeessä päädyinkään tämän ajatusjunan kyytiin.

Saapui sitten mille asemalle tahansa, sitä ei tarvitse paeta. Kun tunnistat, mitä on tapahtunut, se riittää. Ajatus ja tunne menevät ohi itsestään kun annat mennä niiden ohi. Jos jäät vellomaan niihin, kaivat kuoppaa vielä syvemmäksi. Jatkoyhteydet voivat johtaa katkeruuteen ja kateuteen asti.

Minkä ajatusjunan kyytiin sinä tänään lähdet? "Tästä tulee hyvä päivä ja minulla on uusia mahdollisuuksia" vai että "miksi ylipäänsä heräsin tähän päivään?"

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Barbin tissiliivit


Esikoinen on kova tekemään käsitöitä. Yhtenä päivänä hän oli neulonut koulupäivän jälkeen barbille tissiliivit. Jonkinlainen nyppyneule oli tissiliivien ohjeen pohjana. Hyvin on poika arvioinut kuppikoon, mutta joku kiinnityssysteemi noihin pitäisi vielä keksiä. Ehkä Ken on kuitenkin ihan tyytyväinen niihin ihan noin, ilman mitään kiinnityksiä?

Esikoinen virkkaa ja neuloo paljon mallitilkkuja. Hän kaivaa esille minun vanhoja Novitan lehtiä, puikot tai virkkuukoukun ja lankaa ja virkkaa tai neuloo. Katsoo ohjetta ja tekee sen mukaan. Kun kysyn, "miten olet osannut tehdä nämä tilkut?", hän katsoo minua vähän höpsönä ja toteaa, että "ohjeen mukaan tietenkin tein". Niin, ohje vaan eteen ja oli siellä sitten mitä langankiertoja, pitsineuletta tai nyppyjä, niin esikoinen tekee ohjeen mukaan ja saa aikaan hienoja mallitilkkuja. Mitähän näistä keksisi, näitä alkaa nimittäin olla meillä iso määrä?


Onko teillä virkkaavia tai neulovia tyttöjä tai poikia? Meidän viidesluokkalainen esikoinen (poika) muuten valitsi tekstiilityön käsityökurssikseen ja on myös valinnaisella tekstiilityön kurssilla (teemana kierrätysmateriaalit ja tilkut)  ja on näistä kursseista innoissaan. Ilmeisesti matemaattisella lahjakkuudella on jotain yhteyttä kykyyn lukea käsityöohjeita ja tehdä niiden mukaan?

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Viikko yrittäjän elämästä: maanantaista sunnuntaihin


Olen muutaman viikon välein kirjoittanut postauksen työviikostani yrittäjänä. Nyt on tämän vuoden ensimmäisen viikkopostauksen aika. Ajattelin ensin, että olisin kirjoittanut vasta helmikuussa tämän postauksen, mutta kulunut viikko oli niin yllättävä, että päätin kirjoittaa muistiin asioita tästä viikosta. Ikävimmillään yrittäjyys on pään hakkaamista seinään, mikään ei tunnu etenevän tai etenee niin hitaasti että on itse vaikeaa huomata sitä etenemistä. Tämä viikko oli toisenlainen.

Maanantai 26.1.

Minulla on kaksi vauvahierontakurssia Mommy&Me:ssa. Aamulla mies laittaa pojille aamupalat ja minä nukun lähes kahdeksaan asti. Teen aamutoimet, tsekkaan sähköpostin ja lähden kohti Kulosaarta. Olen ajoissa paikalla, juttelen paikalle olevan osteopaatin kanssa vauvahieronnasta ja yrittäjyydestä. Ohjaan ryhmät klo 10.30-11.30 ja 12.00-13.00. Jälleen kerran ajattelen, että kyllä minä saan tehdä ihanaa työtä! Olen sopinut klo 13.30 tapaamisen Hakaniemeen ravintola Silvopleehen Lupa olla minän Sari Paavilaisen kanssa. Minulla on tämän kevään tavoitteena verkostoitua yrittäjien kanssa. Sarin kanssa viestiteltiin jo viime syksynä, muttei saatu tapaamista aikaiseksi. Nyt nähtiin ja voi miten voimaannuttavaa oli jutella toisen henkilön kanssa, joka on suunnilleen yhtä pitkään ollut yrittäjä kuin minä. Tapaamisen aikana juttelemme myös yrittäjäystävistämme. Tulee puheeksi Ipanainen, jonka Anun kanssa olen viestitellyt aiemmin uniluennoista. Sari kehottaa käymään Ipanaisessa, Hakaniemessä kun olemme. Käväisen Ipanaisessa ja saamme sovittu kaksi uniluentoa tällä keväälle ja luotua yhteistyön raameja. Palaan kotiin neljän maissa ja sähköpostissani on mieluisia viestejä, minua pyydetään esimerkiksi ensi syksylle ohjaamaan satuhierontaa taidekasvatusprojektiin. Mieletön tilaisuus! Ja todellakin, minua pyydetään siihen! Näin se lumipallo lähtee liikkeelle ja vyörymään eteenpäin. Minun ei enää tarvitse tarjota itseäni joka taholle vaan sana kiirii ja minua jo pyydetään töihin.

Illalla lataan kännykkään tiistain liikuntaleikki- ja vauvahierontakurssin musiikit ja keskiviikkoillan tuntien musiikit. Vastailen useampaan sähköpostiin.

Tiistai 27.1.

Tiistaisin minulla on vakiotunteina Vipeltävän Siilin liikuntaleikkitunti taaperoille ja liikuntaleikki- ja vauvahierontakurssi yli 2 kk:n ikäisille. Ohjailen nämä ja sitten minulla on tunnin siirtymä Sörnäisiin, on ratkaisukeskeinen valmentaja opintojeni pienryhmätapaaminen ohjaajan johdolla. Ostan matkalla patongin, jonka syön tapaamisen alkuun. Katsomme pari valmennusvideota ja juttelemme niistä. Olo on vähän uuvahtanut, en ole ihan parhaimmillani. Pääsen viiden maissa lähtemään kotiin. Kotona luen meilit ja taas minua pyydetään töihin. Nyt olisi tarjolla jo tällä viikolla alkava ryhmä. Neuvottelen palkasta ja kun se saadaan sopivaksi, lupaudun ohjaamaan torstai-iltaisin perheliikuntaa 1-2-vuotiaille tässä aika lähellä meitä. Itsellä on mahtava fiilis! Kaiken tahkoamisen ja pään seinään lyömisen jälkeen olen päässyt tilanteeseen, että minua todella halutaan ohjaajaksi, pitämään luentoja ja koulutuksia. Maine on kiirinyt aika nopeasti, onhan yrittäjyyttä takana vasta viitisen kuukautta.

Illalla katson telkasta Ensitreffit alttarilla, se on ainoa tv-sarja, jota tällä hetkellä seuraan.  Huomaan, että pääni on aika pyörällä nukkumaan käydessäni.


Keskiviikko 28.1.

Minulla on aamupäivällä kaksi Vipeltävän Siilin liikuntaleikkituntia, ensin taaperoille ja sitten vauvoille. Ehdin olla kotona vajaat kolme tuntia ja sitten lähdin kohti toista salia eli iltatuntejani. Ohjasin tanssiliikuntatunnin ja kimppajumpan. Keskiviikko on mun haastavin työpäivä, kun se on viikosta toiseen kaksiosainen eli tunnit on sekä aamupäivällä että illalla. Juuri muuta en ehdi keskiviikkoisin tehdä.

Päivän hyvä yritysuutinen: Starttirahan jatkohakemukseen tuli myönteinen päätös. Saan starttirahaa vielä elokuun puoliväliin saakka. Olen onnellinen.

Torstai 29.1.

Aamulla väsyttää. Päässä vilahtaa ajatus, mitenhän jaksan tämän päivän. Aamulla vastaan muutamaan meiliin, kyselen keväällä olevista hyvinvoinnin messuista (johon en ole vieläkään saanut vastausta, grr...vai johtuuko se vain siitä, että heillä on gmail ja sen kanssa on ongelmia ihan jatkuvasti eli olen joutunut usein kyselemään lähettämieni viestien perään) ja tulostelen muutaman laskun kirjanpitoa varten. Minulla on tänään alkamassa vauvahierontakurssi Keravalla ja koska on ensimmäinen kerta, joudun käymään opiston kautta hakemassa tilan avaimen ja monistamassa kurssimateriaalit. Lähden jo ajoissa fillaroimaan kohti Keravaa. Haen avaimet, monistan materiaalit ja ehdin vielä ennen tunnin alkua piipahtaa kaupassa ostamassa kuopuksen kaverin synttäreille lahjakortin ja meille kotiin muutaman ruokatarvikkeen. Ohjaan vauvahierontakurssin, joka menee tosi kivasti, vaikka kurssilla on peräti 13 vauvaa äiteineen. Fillaroin kotiin. Ehdin olla kotona kolmisen tuntia, vaihtaa reppuun uudet kamat ja lähden fillaroimaan kohti uutta jumppakouluani, jossa ohjaan perheliikuntaryhmän. Perheliikuntaryhmä meni kivasti, tosin ryhmä oli ehtinyt pienentyä aika pieneksi, sillä edellinen ohjaaja ei ollut kovin hyvä ja minut haluttiin "pelastamaan" tämä ryhmä. Illalla oli vähän väsynyt, mutta tyytyväinen fiilis.


Perjantai 30.1.

Toimistopäivä. Kotipäivä. Aamulla herätessäni mietin taas kuinka onnekas olen, että olen saanut luotua itselleni näin mielekkään työn, jossa saan tehdä rakastamiani asioita ja minulla on mahdollisuus välillä viettää myös kotipäiviä tehden toimistohommia ja myös ihan keskittyen omaan hyvinvointiin. Kasaan kirjanpitoa varten laskuja, viimeistelen huomista Espoon työväenopiston "Voimavaroja vanhemmuuteen"- kurssia varten materiaalit, kirjoitan satuhieronnasta vieraskynäbloggauksen. Käyn kirjastossa, ruokakaupassa ja ostamassa luontaistuotekaupasta lisää vauvahierontakursseja varten hierontaöljyä. Illalla kuopus on luokkakaverinsa synttäreillä ja minä käyn luistelemassa esikoisen kanssa.

Illalla mietin netin ääressä priorisointeja. Mihin haluan käyttää aikani? Päätin karsia omaa blogien lukulistaani aika radikaalisti. Poistin yli 30 blogia lukulistaltani. Lähinnä sellaisia, joiden seuraaminen ei anna itselle mitään ja myös sellaisia, jotka eivät anna mitään vastakaikua. Vaikka itse on kommentoinut blogiin useamman kerran, sieltä ei tule koskaan vastakommentteja tai vierailuja omaan blogiin. Itse ajattelen, että kun moikataan, niin silloin kuuluu moikata takaisin. Edes joskus. Yrittäjyydessä netinkäyttöä on väistämättä aika paljon, oman elämäni suhteen aion sitä vähentää. Se alkoi jo alkuvuodesta ja jatkuu nyt koko ajan.


Lauantai 31.1.

Lauantaityöpäivä. Minulla on Voimavaroja vanhemmuuteen - kurssi Espoon työväenopistossa. Olen pilotoinut kurssin viime syksynä Kalliolan opistossa ja silloin sain kurssista hyvää palautetta. Nyt lisäsin kurssimateriaaliin vielä Varaventtiili-mallin. Taas lähdin aamulla ajoissa paikalle, koska olen menossa itselleni uuteen paikkaan ja mun pitää vielä kopioida kurssimateriaalit ennen kurssin alkua. Kurssi menee kivasti, paikalla olijat keskustelevat paljon, ryhmä tuntuu hienolta. Toivon, että päivä oli voimaannuttava osallistujille. Paras saamani palaute on se, kun eräs kurssilainen sanoi, että "sinulla on paljon annettavaa vanhemmille". Mielelläni ohjaisin jatkossa enemmänkin näitä vanhemmuuteen liittyviä kursseja, joita minulla on nyt valmiina kaksi (Voimavaroja vanhemmuuteen ja Myönteisiä keinoja kasvatukseen).

Illalla vastailen muutamaan meiliin ja luon runkoa ratkaisukeskeinen valmentaja - opintojeni päättötyölle.

Sunnuntai 1.2.

Aamulla käväisin pari tuntia talkootyöläisenä Rekolan Raikkaan joukkuevoimistelukisoissa. Kun on urheiluseurassa ohjaajana, joutuu/pääsee välillä myös talkoohommiin. Kotona tein paperiset esitteet satuhierontatunneistani, kasasin kirjanpitomateriaalit samaan nippuun, vastailin muutamaan meiliin (sain mm. ilmoittautumisia noille satuhierontatunneilleni), suunnittelin tulevan viikon jumppia, listasin asioita, joita mun olisi hyvä tehdä nyt aika pian valmiiksi, esim. luento taaperoiden ja leikki-ikäisten lasten uniasioihin liittyen. Vietin myös vapaa-aikaa kirjoitellen Written selfie-haasteeseen liittyviä tehtäviä (on mahtava haaste, hienoa olla mukana siinä), käyden ruokakaupassa ja lukien kirjaa. Kuopus on monta tuntia luokkakaverinsa luona ja mies ja esikoinen uudistavat mun yrityksen nettisivujen pohjaa. Yrityksen blogi tulee jatkossa olemaan nettisivujeni yhteydessä. Illalla käymme saunassa koko perheen voimin.

Hieno ja työntäyteinen viikko takana! Tuleva viikko ei ole ihan niin täynnä ja siitä olen ihan tyytyväinen. Mun pitäisi nimittäin kirjoittaa valmiiksi päättötyöni ratkaisukeskeinen valmentaja - opintoihini. Se on aika alkutekijöissä vasta.

ps.koska täällä on jokunen uusi lukija, niin mun yritys on Kasvun Taika, joka on perustettu reilut 5 kk sitten. Ja jos sinua kiinnostaa lukea hyviä tekstejä läsnäolevasta vanhemmuudesta ja omasta itsestä huolehtimisesta, tsekkaapa Lupa olla minä - sivusto. Sari kirjoittaa todella suurella asiantuntemuksella!