sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Haaveet ja todellisuus (hiihtolomasta)



Olen taas saanut huomata, että aina eivät haaveet ja todellisuus kohtaa. Joululoman aikaan muistan haaveilleeni, että hiihtolomalla käymme Mikkelissä ja sitten teemme yön yli reissun Tallinnaan. Tämä haave muuttui pian toisenlaiseksi, kun tiedossa ollut putkiremontti aikaistui. Putkirempan piti alun perin olla maalis-huhtikuussa, mutta remppamiehistä johtuen se siirtyikin jo helmikuulle. Sinänsä oli hyvä, että rempan aloitus osui hiihtolomaan, niin minä ja pojat pääsimme muutamaksi päiväksi Mikkeliin pakoon pahinta pöly- ja porausvaihetta. Tulimme kotiin torstai-iltana ja todellisuus on se, että kotimme on kaaoksessa ja elämme ilman juoksevaa vettä vielä monta päivää.

Kun tieto remontista tuli, meillä oli käsitys, että se kestää muutaman päivän ja meillä on vesi pois käytöstä maksimissaan viikon. Tämän hetkisen tiedon mukaan meillä jatkuu tämä vedeton elämä vielä ehkä viikon. Siinä vaiheessa kun hiihtolomaa aloittelimme, ajattelin, että käyn poikien kanssa Mikkelissä ja siellä käymme leffassa katsomassa uusimman Risto Räppääjän (kuten kävimmekin) ja itse käyn katsomassa ainakin yhden leffan. Niin teinkin, kävin katsomassa Tanskalaisen tytön ja se oli hieno leffa. Näin mielessäni, miten teen kivoja juttuja lasten kanssa ja sitten loppuloman voimme viettää koko perheenä ja tehdä vielä jotain yhdessä pääkaupunkiseudulla. Näin itseni täysin virkistyneenä ja kotimme uudistuneena.


Alkulomasta vielä kuvittelin, että kun tulemme kotiin Mikkelistä, meillä on uusi hieno kylpyhuone, kodinhoitohuone ja sauna ja pääsen laittamaan paikoilleen kaikki tavarat. Todellisuus on nyt se, että meillä on täysi kaaos, kaikki tavarat ovat levällään, joka paikka täynnä pölyä eikä vettä tule. Tästä saisi helposti vedettyä itselleen täysin kaaosmielialan, mutta pyrin ajattelemaan, että "nyt on näin". Tämäkin on vaihe, joka kestää muutaman päivän eikä tilannetta yhtään auta se, jos alan valittaa ja surkutella tilannetta vielä lisää. Mieli lähtee helposti rakentamaan surkuttelutarinoita ja se mielen rakentama ajatus, miten asioiden pitäisi olla, laskee omaa fiilistä nopeasti.

Huomaan, että tuttavaperheiden fb-päivitykset ovat saaneet itselleni olon, ettei meidän loma ollut sellainen kuin lapsiperheessä olisi pitänyt olla. Kaikki tuntuvat viettäneen hiihtolomaa koko perheen voimin ja ovat käyneet ristelyillä, laskettelemassa ja kylpylöissä. Meillä koko loman kohokohdaksi oli jäämässä visiitti Mikkelin kirjastoon. Eilen aamulla päätimme, että lähdemme Heurekaan ja ehkä tämä oli sitten lomamme kohokohta. Toisaalta milloin loman onnistuminen on mitattu sillä, että silloin on tehty mahdollisimman paljon asioita? Käyty museoissa, retkillä ja risteilyillä? Voisiko kotiloma keskellä remonttia myös olla onnistunut loma?


Eiliseen päivään sisältyi paljon hyvää. Kiva päivä Heurekassa poikien kanssa. Heurekan vessassa täytin meille kaksi pullollista vettä. Illalla pääsimme saunomaan naapuriin ja mies oli käynyt pesemässä meille päivän aikana samaisessa naapurissa koneellisen pyykkiä. Minä yritän kääntää ajatuksiani ratkaisuihin surkuttelun sijaan ja huomenna toivon löytäväni kuivashampoon, joka toimii oikeasti eikä näytä siltä, että pää on täynnä jauhoa (oisko vinkkejä?). Itsellä on fiilis, että jauhoa päähän ja kanelia kainaloon.

Tämä on todellisuus ja näillä mennään. Koti on kaaoksessa, hiihtoloma oli erilainen kuin ajattelin, mutta ehkei kaikkien muidenkaan loma ollut niin hehkeä. Fb-päivityksissä tai blogeissa ei kerrota, että lapset kinasteli, kaikilla kiristyi hermot, mies piereskeli ja joi olutta koko loman (tai sitten sitä teki ihan itse) ja itsellä oli kamala päänsärky kaiken tuon vuoksi pari päivää. Jokainen toivoi loman loppumista ja arjen alkamista.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

ps. kuten näette, kuvat eivät ole kotimme kaaoksesta vaan eilistä päivää ilahdutti meille ilmestynyt lahjakassi, jonka kummipoikani perhe oli tuonut reilu viikko sitten olleiden synttäreitteni ja nimppareitteni kunniaksi. Sieltä löytyi ihana luomusaippua. Sitä pääsee käyttämään sitten, kun meille tulee taas vettä.

torstai 25. helmikuuta 2016

Lasten Tunnetaito - ohjaajakoulutus


Aloitin viime lokakuussa opinnot Lasten Tunnetaito-ohjaajaksi. Näin viime keväänä mainoksen Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksesta ja innostuin heti. Ensimmäisen koulutusryhmän aikataulut eivät sopineet omiini, mutta onneksi perään alkoi heti toinen ryhmä (suuren kysynnän vuoksi) ja aloitin toisessa koulutusryhmässä. Nyt näitä koulutuksia on alkanut Tuusulan ja Järvenpään lisäksi myös Ylivieskassa. Tulevat koulutukset löytyvät tästä linkistä.

Lasten Tunnetaito - ohjaajakoulutusta on minun ryhmälläni takana nyt neljä jaksoa. Näiden neljän jakson aikana olemme saaneet valtavasti tietoa tunteista, tunnekehityksestä, tunteiden tunnistamisesta, niiden purkamisesta ja tunteiden kanssa työskentelystä. Kolme ensimmäistä jaksoa olivat vahvasti tutustumista omaan itseen ja omaa tunnetyöskentelyä. Olemme maalanneet ja työstäneet savea esimerkiksi teemoilla oma sisäinen lapsi ja oman lapsuuden tarina. Olen kokenut taideterapeuttisen työskentelyn todella voimauttavana. Nyt viime viikonloppuna olleella neljännellä jaksolla menimme jo kohti lasten tunnetaito - ohjaajuutta. Pääsimme kokemaan ihanan tunnetaitotuokion ja myös tutustumaan Eheyttävää Satutaiteeseen. Olen näiden tuokioiden kautta saanut ideoita ja ajatuksia myös nykyisiin ryhmiini. Ryhmälläni on jäljellä vielä kolme koulutusjaksoa. Seuraavalla jaksolla paneudumme lisää lasten tunnetaito-ohjaukseen harjoitellen tunnetaitoharjoitusten ohjaamista. Toisena teemana on satuhieronta (tämän päivän olen itse poissa, koska olen jo satuhierontaohjaaja). Toukokuun lopulla teemana on tunne- ja tarvelähtöinen vuorovaikutus (kuunteleminen ja minä-viestintä, havainto-tunne-tarve-pyyntö) ja syyskuun alussa esittelemme lopputyöt.


Lähijaksojen välillä on ollut etätehtäviä. Etätehtäviä varten olemme lukeneet kirjoja ja tehneet niistä pohdinnallisia tehtäviä. Viime etäjaksolla teemana oli itsensä voimaannuttaminen EFT - naputtelun eli tunteiden vapautustekniikan avulla. Osallistuimme EFT:n verkkokurssille. Etätehtävät ovat olleet aika laajoja ja vaatineet paneutumista. Hyvä niin, sillä se on samalla syventänyt omaa osaamista ja omia tunnetaitoja. Koulutukseen kuuluu myös n. 8 kertaa kestävä ja itse suunniteltu ja ohjattu tunnetaitoryhmä ja sen perusteella tehtävä lopputyö.

Koulutusryhmässäni on 14 naista ja suurin osa on päiväkotien ammattilaisia. Lisäksi meitä on muutama, joka työskentelee muualla kuin päiväkodissa. Joukossa on esimerkiksi toimintaterapeutti, joogaohjaaja ja työntekijöitä kehitysvammatyön ja myös lastenpsykiatrian puolelta.


Kurssin pääkouluttajana toimii Anne-Mari Jääskinen, joka on LogoArt taideterapiaohjaaja ja rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja. Vierailevina kouluttajina ovat tähän mennessä olleet Erja Reinikainen (Leimatut lapset - kirjan kirjoittaja), Anu Raines (Eheyttävä Satutaide) ja seuraavalla jaksollamme on Sanna Tuovinen ohjaamassa satuhierontaa. Verkkokurssina olemme suorittaneet EFT - tapping menetelmän kurssin Karita Palomäen ohjaamana. Koulutus perustuu tunne- ja taideterapiaan, voimavarakeskeiseen logoterapiaan, LogoArtiin ja erilaisiin draamallisiin ja luoviin taideterapiamenetelmiin. Koulutuksen laskennallinen opintopistemäärä on 20 opintopistettä ja minun ryhmälläni koulutus kestää himpun vajaan vuoden.

Koulutus on huikea tunnematka omaan itseen ja samalla se antaa paljon välineitä ja ajatuksia lasten tunnetaitoryhmien ohjaamiseen. Minä aion jatkossa laajentaa yritykseni palvelutarjontaa lasten tunnetaitoryhmiin ja myös vanhemmille suunnattuihin luentoihin esim. lapsen kiukkuun liittyen. Tämä Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutus yhdessä muiden koulutusteni kanssa (esim. mindfulness-ohjaaja) antaa minulle hyvät eväät sekä lasten että perheiden tukemiseen tunnekasvatuksen saralla. Ja olen jo nyt saanut sekä ihmisenä että ammattilaisena paljon tästä koulutuksesta. Lämpimät suosittelut, jos olet kiinnostunut tunteista ja niiden kanssa työskentelystä!

tiistai 23. helmikuuta 2016

Keskeistä juuri nyt: Omat rajat



Minulle näytetään nyt joka puolelta, että minun on tärkeää tunnistaa omat rajani ja myös osata ilmaista ne. Olen aina ollut joo-joo-ihminen. Minun on ollut vaikea kieltäytyä asioista. Tämä on johtanut siihen, että olen unohtanut omat rajani ja oman hyvinvointini ja itseni kustannuksella olen venynyt ja paukkunut. Oli kyse vaikkapa henkilöstä, jota tarvitaan vapaaehtoiseksi yhdistyshommiin. "Joo, kyllä minä voin. Ilomielin". On monia asioita, joita olenkin tehnyt ilomielin. Pääasiassa esimerkiksi yhdistyshommat ja talkootyöt ovat olleet tätä. Tuoneet mielenvirkistystä, iloa ja uusia ystäviä. Mutta sitten olen huomannut, että on asioita, joita en ole enää tehnytkään ilomielin, vaan siitä on tullut pakkopullaa. Sisällä ei ole kuplinutkaan iloa vaan ahdistava möykky. Päässä onkin pyörinyt, "miksi tulinkaan lupautuneeksi tähän?".

Töiden suhteen olen osannut asettaa kokonaisaikarajat usein aika hyvin. Rajasin vuosia työaikaani olemalla osittaisella hoitovapaalla enkä juurikaan suostunut tekemään ylitöitä. Hyvä minä! Myös yritykseni perustaminen syntyi halusta rajata jatkossakin työaikaani reilusti normaalia lyhyemmäksi. Tosin tunnistan itsessäni, että siellä lyhyenkin työajan sisällä olen tehnyt aikamoisia joustoja ja rajojen ylittämisiä. Vaikka kalenteri on ollut täynnä, olen buukannut silti aikoja asiakkaille joihinkin "väleihin" omien ruokataukojen ja oman jaksamisen kustannuksella. Olen ollut töissä täysin puolikuntoisena enkä myöskään isäni kuoltua tajunnut pitää tarpeeksi pitkää sairauslomaa. Kun olin niin velvollisuudentuntoinen. En osannut ajatella tarpeeksi itseäni ja omia voimavarojani.


Minulle rajojen asettamisen haasteita on tuonut miellyttämisen haluni. Olen halunnut miellyttää kaikkia. En ole uskaltanut sanoa ei, koska olen pelännyt jonkun suuttuvan minulle. Samalla olen sallinut sitä, että minun ylitseni on kävelty ja minua on kohdeltu huonosti. Ja olen kohdellut itseäni huonosti halutessani miellyttää muita. Samalla kun olen kumartanut muille, olen pyllistänyt itselleni. Olen vastannut "kyllä" silloinkin, kun samalla olen sanonut itselleni ja omille tarpeilleni ja hyvinvoinnilleni ei. On ollut tilanteita, että olen ollut enemmän muita varten ja samalla olen sivuuttanut omat tärkeät tarpeeni.

Yrittäjänä huomaan jatkuvaa tasapainoilua rajojeni kanssa. Mitä töitä teen ja mihin hintaan? Vastaanko meileihin myös iltaisin ja viikonloppuisin? Osaanko rajata työaikaani, kun toimistoni on kotona vai teenkö töitä tavallaan koko ajan? Joitain hyviä rajauksia olen onnistunut tekemään kuten esimerkiksi se, että yritykseni ei ole kaikissa mahdollisissa some-kanavissa mukana. Facebook ja twitter (joka ei ole kovin aktiivisessa käytössä) riittää. Ja yrityksen blogi. Huomaan, että helposti ajaudun täysin päämäärättömään nettiselailuun helposti.

Itsen ja oman tilan suojeleminen on tärkeää.Terveet rajat ylläpitävät hyvinvointia, auttavat toteuttamaan itselle tärkeitä päämääriä ja tukevat tasapainoisia ihmissuhteita.


Nyt tutkailen tosi paljon omia rajojani. Missä menee rajani? Osaanko sanoa ei? Teenkö asioita, joita en oikeasti haluaisi tehdä? Mitä sanoo sydämeni? Kuuntelen itseäni ja mietin, uskallanko asettaa rajani, entistä paremmin, entistä enemmän ajatellen itseäni, perhettämme ja omaa ja perheemme hyvinvointia. Se on samalla oman arvon tuntemista. Mikä tuottaa minulle iloa? Milloin asiasta tuleekin pakkopullaa ja ilo katoaa?

Onko sinun helppo tunnistaa ja ilmaista omat rajasi? Osaatko sinä sanoa ei? Osaatko asettaa itsesi, hyvinvointisi ja perheesi esim. töiden edelle? Miten rajaat työtäsi?

ps. kuvat ovat viime viikonlopulta, Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutuksesta, jossa pohdiskelin paljon omia rajojani. Se tuntui keskeiseltä teemalta myös monen muun koulutuksessa olevan elämässä.


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Lomalle lomps!



Olen aloittelemassa hiihtolomaa. Viikko vapaata ohjaustöistä, ryhmistäni ja luennoista. Osittain viikko tulee olemaan myös vapaata kotitöistä, ruuanlaitosta ja pyykkäämisestä. Olen lähdössä huomenna poikien kanssa Mikkeliin muutamaksi päiväksi.

Mies jää kotiin ja kotimme jää kaaoksen valtaan. Meillä on alkamassa putkiremontti. Sitä varten olemme tyhjentäneet kodinhoitohuoneen, pesuhuoneen ja takkahuoneen ja nyt on tavaraa sitten muut huoneet täynnä. Mies on purkanut kattoja ja seiniä pois. Kodinhoitohuone tulee saamaan samalla täysin uuden ilmeen ja ilmeisesti myös takkahuoneen ja eteiskäytävän katot uusitaan samalla.

Takana on koulutusviikonloppu, Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutusta. Nyt on taas paljon uusia ideoita ja myös ajateltavaa. Tuo koulutus on antanut minulle ihan valtavasti, sekä ihmisenä että ammattilaisena.

Taas kuvittelen, kuten joka loman alla, että ehdin tehdä vaikka mitä. Ehdin lukea ainakin viisi kirjaa, käydä useassa leffassa, kierrellä kaupoilla ja kirppareilla, lasten kanssa ehdimme viettää sekä joutilasta aikaa että tehdä yhteisiä juttuja. Ehdin päivittää blogia ja lukea toisten blogeja. Ehdin levätä ja vain olla. Toiveena nuo kaikki, mutta voi olla että todellisuus on taas jotain muuta.

Mukavaa viikkoa kaikille! Sekä lomalaisille että niille, jotka eivät lomaile.

lauantai 13. helmikuuta 2016

Uskallanko taas hypätä?


Minä olen tehnyt muutaman rohkean ratkaisun elämässäni. Olen irtisanoutunut vakituisesta työsuhteesta lähteäkseni lyhyeen sijaisuuteen. Sen lyhyen sijaisuuden aikana kiinnostuin toimintaterapiasta ja seuraavana syksynä polkuni suuntautuikin niihin opintoihin. Ehkä sekin oli rohkea ratkaisu, että jätimme ehkäisyn pois noiden opintojen aikana ja esikoinen syntyi noin puoli vuotta ennen valmistumistani - sain silti opintoni valmiksi muun ryhmän kanssa samanaikaisesti, koska jäjellä oli enää lähinnä päättötyö ja sen esittely. Eli emme varmistelleet, että minulla on ensin vakituinen työpaikka, jossa olen ollut pari vuotta töissä, jotta saisin äitiyspäivärahan hyvälle tasolle. Sitten olinkin kotona vuosia. Pärjäsimme hyvin taloudellisesti, vaikka minä sain minimiäitiyspäivärahaa. Tein vähän töitä koko kotiäitiyteni ajan ja se toi myös mielekkyyttä kotiäitivuosiin.

Kaksi vuotta sitten tein elämäni rohkeimman päätöksen. Päätin irtisanoutua vakituisesta työsuhteesta ja ryhtyä yrittäjäksi. Sillä tiellä olen nyt. Halusin kuitenkin varmistaa taloudellista toimeentuloani ja hankin muutaman sellaisen yhteistyökumppanin, jonka kautta olen saanut ns. varmaa tuloa joka kuukausi. Näitä ovat olleet esim. eri työväen/aikuisopistot ja yksi urheiluseura. Olen koko ajan kuitenkin vähentänyt työntekoani opistoilla, yksinkertaisesti siitä syystä, että palkkaus on aika alhainen.


Jo viime syksynä olin tilanteessa, että minulla oli töitä vähän liikaakin. Toki tulojakin tuli. Nyt on ollut sama tilanne alkuvuodesta. Ryhmiä on ollut paljon. Tykkään ohjata niitä, tykkään valtavasti. Mutta en halua kuitenkaan tehdä töitä liukuhihnalla. Erityisesti viikosta toiseen toistuvat iltatyöt olen alkanut kokea sellaisina, joista haluaisin vähitellen luopua. Kysymys kuuluukin nyt, uskallanko tehdä sen? Luopua säännöllisistä tuloista ja heittäytyä taas entistä enemmän vain yritykseni tuomien tulojen varaan?

Minulla on ollut tärkeää, että saan myös ns. varmaa tuloa joka kuukausi. Minulla on ollut koko yrittäjyyteni ajan kalliita koulutuksia maksettavana. Ensin ratkaisukeskeinen valmentaja / coach opinnot, sitten mindfulness-ohjaajaopinnot ja nyt lasten tunnetaito-ohjaajaopinnot. Sen lisäksi, että olen saanut maksettua nuo koulutukset yritykseni tuloista, olen halunnut nostaa myös palkkaa. Kukapa ei haluaisi.


Nyt mietin, uskallanko taas hypätä? Jättää tietyt säännöllistä tuloa tuovat työt ja tehdä jatkossa töitä vähemmän. Keskittyä enemmän luennointiin, workshopeihin ja lyhytkursseihin pitkien koko kauden kestävien liikuntaryhmien sijaan. Viedä palvelujani myös verkkoon ja luottaa siihen, että alan saada sitä kautta myös ns. passiivista tuloa.  Uskallanko luottaa siihen, että saan jatkossa mindfulness-kursseilleni suuret määrät osallistujia ja myös Lasten Tunnetaito-ryhmät alkavat saada asiakkaita (kunhan valmistun syyskuussa) ja voin jättää jumpparyhmien osuutta vähemmälle.

Uskallanko taas heittäytyä, luottaa? Uskallanko vai tuleeko pelko? Pidänkö kiinni siitä mitä nyt on vai saanko tietyistä töistä luopumalla jotain uutta tilalle? 

ps. pääkaunkiseudullakin on taas vaihteeksi lunta. Kuvat otti esikoinen omalla takapihallamme.


torstai 11. helmikuuta 2016

Laadukasta lastenmusiikkia


Tutustuin Lastenmusiikkiorkesteri Ammuun! tuotantoon noin 1.5 vuotta sitten. Siinä vaiheessa tiesin, että tulen taas ohjaamaan työkseni paljon ryhmiä ja aloin etsiä käsiini uutta ja freesiä lastenmusiikkia. Löytyi Ammuu!. Liikuntaryhmissäni, vauvahierontakursseillani ja sirkuskursseillani onkin soinut säännöllisesti Ammuu!:n biisit. Erityistä ihastusta on saanut osakseen laulu "Viiteen", joka löytyy cd-levyltä "Pieni ja soma". 

Olin innostunut, kun kuulin, että Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu! on julkaissut uuden cd-levyn ja vielä enemmän innoissani olin, kun sain siitä arvostelukappaleen. Metsään cd-levyn sain alkuvuodesta ja se on ollut minulla ahkerassa käytössä jo nyt alkukauden tunneillani. "Karhulassa" biisin tahdissa on pyörähdelty ja kipitetty vauhdikkaasti ja "Pöllöäidin pesässä" on keinuteltu ja lennelty. Sirkus- ja temppuilutunneillani on soinut laulu "Sirkuspellet".



Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu! soittaa laadukasta lastenmusiikkia tuoreella tavalla. Näitä lauluja kestää aikuinenkin kuunnella. Lämpimät suosittelut kaikille lapsiperheille ja myös lapsiperheiden parissa työskenteleville ammattilaisille!

lauantai 6. helmikuuta 2016

Hetkessä: Hierojalla


Kävin pari viikkoa sitten hierojalla. Luultavasti en ihan ekaa kertaa elämässäni, mutta edellisestä kerrasta on niin pitkä aika etten muista sitä. Olen suosinut enemmän erilaisia "pehmeitä" kehohoitoja kuten vyöhyketerapiaa, intialaista päähierontaa ja Rosen- terapiaa ja tavallinen hieronta on tuntunut...öh...liian tavalliselta. Ja olen ajatellut, että se sattuu enkä pääse siinä oikeasti rentoutumaan. Höpsö minä.

Olen jo pitkään kärsinut niska-hartiaseudun jumeista ja kun selkäkin vielä vihoitteli alkuvuodesta, päätin, että asialle on tehtävä jotain. Löysin suht läheltä meitä hierojan ja sain varattua ajan hänelle.

Ja kyllähän minun niska-hartiaseutuni oli aika jumissa. Hieronta keskittyi nimenomaan tähän yläselän alueeseen. Niska-hartiaseudulla oli jumeja, joiden käsittely tuntui, mutta ei sattunut. Hieronta oli rentouttavaa ja oikein tunsin, miten veri lähti kiertämään. Olo oli todella hyvä hieronnan jälkeen. Nyt hieronnasta on kulunut pari viikkoa eikä niska-hartiaseudullani ole ollut mitään kipuja enää. Näitä kipuja oli ihan jatkuvasti ennen hierontaa. Seuraava aika on varattu parin viikon päähän. Päätin, että nyt minun on saatava jumit pois ja niska-hartiaseutuni hyvään kuntoon. Olen iloinen, että tulin varanneeksi ajan ihan tähän tavalliseen hierontaan, johon olen suhtautunut ehkä vähän epäillen, ettei se ole minun juttuni.

Tämä hieroja tekee myös intialaista päähierontaa, suklaahierontaa ja kuumakivihierontaa. Kuumakivihierontaa voisi kokeilla jossain vaiheessa. Suklaahierontakin kuulostaa aika ihanalta.