torstai 2. kesäkuuta 2016

Villiinny vihreästä - hortakurssilla



Lähellämme järjestettiin Villiinny vihreästä - hortakurssi ja ilmoittauduin epäröimättä mukaan. Kyllä, tiedän, että luonnossa on superfoodeja, mutta en osaa käyttää niitä. Kyllä, haluan oppia käyttämään nokkosta, vuohenputkea ja voikukkaa ruuanlaitossa. Niitä kaikkia löytyy omasta takaa, omalta pihaltamme. Muistan kuinka iloinen olin viime syksynä, kun opin käyttämään marja-aroniaa vispipuurossa. Onhan se kiva, jos omalta pihalta pystyy hyödyntämään muutakin kuin omenat, viinimarjat ja kasvimaan antimet ruuanlaittoon.



Saimme ensin lyhyen alkuopastuksen villiravinnon maailmaan ja saimme vähän maistiaisia. Sämpylöitten päällä oleva levite oli tehty vuohenjuustosta ja vuohenputkesta. Oli muuten hyvää! Saimme maistaa myös villiyrttijuomaa ja raparperi-mustikka-kuusenkerkkäpiirakkaa.

Sen jälkeen lähdimme lähimetsikköön ja pelloille tutustumaan kasveihin. Etsimme ja keräsimme maitohorsmaa, nokkosta, vuohenputkea ja poimulehteä . Saimme tietoa kasvien tunnistamisesta, niiden käytöstä, säilömisestä ja terveyshyödyistä. Opin myös kuinka nokkosta pystyy keräämään niin, ettei se polttele käsiä.



Pihat ja pellot ovat täynnä superfoodia, kuinka mahtavaa! Kaiken lisäksi ne ovat ilmaisia. Ja mikä parasta, meiltä noita löytyy ihan omalta pihalta. Tähän asti olen kitkenyt vuohenputket pois ihan raivoissani, hitsi kun näitä leviää pitkin pihaa. Jatkossakin kyllä nyhdän niitä edelleen pois, mutta osaan hyödyntää myös muulla tavoin.

Huomenna meillä syödään pannukakkua, jossa on nokkosta ja salaattia, jonka joukossa on vuohenputkea. Vuohenputkilevitettä haluan myös kokeilla. Olipa inspiroiva ilta!

ps. vähän vajaa vuosi sitten kirjoitin blogitekstin Pihalla hortoilusta, jossa toivon oppivani hyödyntämään oman pihan antimia ruuanlaitossa. Nyt minulla on himpun verran enemmän tietoa aiheesta. Ja paljon innostusta!

6 kommenttia:

  1. Mä olen jo muutaman vuoden ajatellut, että pitäis opetella tunnistamaan ja käyttämään villiyrttejä. En ole tehnyt mitään asian eteen. Tuollainen kurssi sopisi mulle. Tuntuu, että tarvitsen kädestä pitäen ohjausta ja rohkaisua uusissa asioissa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tarvitsin kurssin nimenomaan siihen rohkaisun saamiseen. Ja kurssilla sain myös ihan faktatietoa siitä, missä vaiheessa minkäkin kasvin lehtiä (tai mitä siitä kasvista nyt kerätäänkään) on hyvä kerätä. Tuo kurssi oli hyvä kahden tunnin tietopläjäys aiheeseen.

      Mukavaa viikonloppua sinullekin ja koko teidän perheelle!

      Poista
  2. Onpa ollut kiinnostavan oloinen kurssi! Pitäisi minunkin joskus selvittää noita lähiseudun kursseja, menevät aina ihan ohi. :) Nokkosta osaan ruoanlaitossa jo käyttää, mutta pitäisi tutustua vuohenputkeenkin.

    Aurinkoista viikonloppua!

    T. Lumiompun Katja toisella Google-tilillään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kurssin järjesti yksi ystäväni, jonka naapuri on hortaohjaaja. Eli tavallaan oli "kutsukurssi" tuttavapiirille. Sun tekemä nokkospiirakka oli tosi hyvää ja se olikin yksi innoittajani tälle kurssille menoon.

      Mukavaa viikonloppua teillekin! Minulla on huomenna herkät hetket, kun edessä on esikoisen viimeinen kevätjuhla lintukotokoulussamme

      Poista
  3. Laitathan meille aiheeseen tutustumattomille parhaat vinkit jakoon? Nokkosta olen joskus kauan sitten käyttänyt lettutaikinaan, mutta siitäkin on ainakin 20 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen tein jo nokkospannukakkua ja käytin vuohenputkea fetasalaatissa. Tästä on tulossa blogipostaus. Ei ne kyllä mitään superherkkuja olleet, joten vaatii vielä vähän treenausta tämä villiravinnon käyttö.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!