perjantai 1. heinäkuuta 2016

Tere!

Minä Vembu-Tembumaassa

Tere hommikust! Kotiuduttiin eilen illalla viiden päivän reissulta Virosta. Kävimme Haapsalussa ja Tallinnassa (ja sen liepeillä). Säät suosivat eli lämpöä oli + 21-23 astetta, paitsi sunnuntaina Haapsalussa oli + 28 ja se oli minulle liikaa. Seurauksena oli huonosti nukuttu yö kuumuudesta johtuen ja huonoista yöunista seurannut päänsärky, joka lähes pilasi maanantaipäiväni Haapsalussa. Piispanlinnassa käytiin silti ja piipahdin myös Ilonin Ihmeidenmaassa.

Matkaraporttia on tulossa lähipäivinä, kunhan ehdin käydä läpi sadat valokuvat, purkaa reput, pestä pyykit ja hoitaa kaikki muut asiat kuntoon. Työasioitakin pitää tänään vähän hoitaa, vaikka lomalla virallisesti olenkin.

Pojat Haapsalussa "hotellin" trampalla

Menossa Atlantis H2O Aquaparkiin, joka oli kiva kohde. Suosittelut!

Vilkaisin Virossa joka päivä meilit ja facebookin läpi, mutta blogeja en ole lukenut nyt viiteen päivään. Pitää siis tänään päivittää myös "tuttujen" kuulumiset läpi. Minulla ei ole tapana julistella somessa ja blogissa, että nyt olemme reissussa, kotimme on tyhjänä. Tarkoitus oli ajastaa blogiin yksi postaus matkamme ajalle, mutta se jäi tekemättä.

Haapsalun Piispanlinna

Nyt vastailen meileihin, tulostan kirjanpitoon Holvista ja yrityksen tililtä raportteja ja lähden paikalliseen keskukseen hoitamaan asioita. Ehkä sinne uskaltaa tänään jo mennä, kun eilen puukon kanssa riehunut henkilö on saatu yöllä kiinni.

Matkaraporttia tulossa pian! Mukavaa perjantaita!

2 kommenttia:

  1. Hitsiläinen, että tuon ylimmän kuvan "pomppumäki" (onko se sellainen?) näyttää houkuttelevalta! :D

    VastaaPoista
  2. Juu, oli kivaa pomppia. Vembu-Tembumaassa oli kolme noita pomppumäkiä tai ilmamäkiä (tai mikä tuollaisen nimi nyt onkaan).

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat aina!