perjantai 26. toukokuuta 2017

Onko sinullakin huijarisyndrooma?


Havahduin alkuvuodesta huijarisyndroomaan. Sain isompia työkeikkoja luennoimaan ja pitämään kursseja. Toki olin iloinen näistä mahdollisuuksista, mutta samalla mieleeni heräsi tunne huijaamisesta. "Osaanko minä tämän asian? Mut on palkattu pitämään tämä kurssi, joten kurssin ostaja siis ajattelee, että mä osaan tän homman. Mutta entä jos kurssin aikana joku huomaakin, että mähän vaan huijaan. Esitän osaavani tän homman". Kun kirjoitin näistä kummallisista ajatuksistani erääseen suljettuun fb-ryhmään, siellä lähes kaikki tunnistivat itsessään saman ilmiön. Kyse on huijarisyndroomasta. Totesin, että tämä on asia, johon mun pitää perehtyä enemmän. Ilokseni sain arvostelukappaleeksi Tiina Ekmanin kirjan "Huijarisyndrooma - miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä)".

Huijarisyndrooma on sellainen tapa ajatella, jossa ihminen ei usko, että on osaava ja pätevä. Ihminen ajattelee, että hän on täysin epäpätevä ja jotenkin vaan onnistuu huijaamaan muita uskomaan, että on hyvä. Huijarius on samaa juurta ja sukua kuin perfektionismi, itsekriittisyys, vaativuus itseä kohtaan ja suorittamispakko. Näiden kaikkien taustalla on epävarmuus itsestä, minuudestaan ja kelpaamisestaan sellaisena kuin on. Täytyy todeta, että tutulta kuulostaa. Perfektionismi, itsekriittisyys, epävarmuus itsestä.


Huijarisyndroomasta voi opetella eroon tai ainakin sen kanssa voi oppia siedettävään yhteiseloon. Ensimmäinen ja tärkein askel on oivaltaa, että kyseessä on ajatustapa, ei aukoton totuus. Itsensä tunteminen ja kielteisten ajattelutapojen muuttaminen vie aikaa. Luultavasti huijarisyndrooma-ajattelumalli on omaksuttu jo omassa lapsuudessa. Omaa sisäistä puhettaan kannattaa kuunnella: haukutko ja soimaatko itseäsi jatkuvasti? Et puhu muillekaan niin, miksi siis itsellesi?

Itse pidin kirjassa siitä, että siinä oli tosi paljon erilaisia tapoja, joilla voi lähteä työstämään omaa huijarisyndroomaa. Näitä tapoja ovat esimerkiksi itsen äärelle pysähtyminen, omien toimintatapojen tarkastelu ja sen pohtiminen, millä tavalla ne palvelevat tällä hetkellä elämässä, oman arvokkaan elämän  miettiminen, myötätunto itseä ja toisia kohtaan ja kiitollisuuden harjoittaminen. Kirjassa on paljon hyviä harjoituksia, esim. kiitollisuuteen, hyväksynnän harjoitteluun ja ajattelun eriyttämiseen liittyen.



Mitä kuuluu minun huijarisyndroomalleni? Tunne huijariudesta pienenee koko ajan. Olen jo vuosien ajan käsitellyt omaa sisäistä puhettani itselleni lempeämpään suuntaan. Olen tunnistanut, että huijarisyndrooma juontaa juurensa lapsuudestani. Saamani hyvä palaute kursseista ja luennoista auttaa koko ajan enemmän uskomaan, että olen hyvä ja osaan tämän oikeasti. Joskus niin hetkinä, kun epäilen omaa ammattitaitoani, saatan kaivaa esille jostakin kurssista saamani hyvän palautteen. Tsemppaan itseäni omilla ajatuksillani. "Puhun" niiden ajatusten päälle, jotka alkavat epäillä omaa ammattitaitoani ja omaa itseäni. Yksi voimabiisini on ollut Mikko Harjun "Sinä riität", jonka sanat ei ihan osu omaan elämäntilanteeseen muuten, mutta kertosäkeistö on loistava. Minä riitän, olen kaunis, olen täydellinen näin.

Minua helpotti paljon myös se, kun kirjoitin asiasta sinne fb-ryhmään ja siellä moni muukin kertoi ajattelevansa samoin kuin minä. En ole ainut. Muutkin tuntevat näin. Jopa ne, jotka ovat nimekkäitä kouluttajia ja kirjoittavat kirjoja, myös heillä käy nämä huijariajatukset mielessä. Olen ylipäänsä huomannut sen, että kun asiasta puhuu ja sen nostaa esille, asia alkaa pienentyä ja normalisoitua omassa mielessä. Monesti myös hävettäville asioille käy näin. Olen nyt esim. ihan tietoisesti julkaissut sellaisia fb-päivityksiä, jotka ovat herättäneet minussa pientä häpeän tunnetta (mitähän nyt kaikki minusta ajattelee), mutta näin siedätän itseäni sille, että elämässä voi olla rosoisia puolia ja niistä voi myös kertoa muille. "Mitähän toisetkin/naapuritkin ajattelee" on ollut se toimintatapa, jonka olen oppinut ja kaikki vähänkin hävettävät asiat on pitänyt lakaista maton alle.

Huijarisyndrooma - kirjan lukeminen avasi minulle enemmän huijasiryndroomateemaa ja oivalsin, että olen ollut oikealla tiellä tehdessäni esim. mindfulness-, myötätunto- ja kiitollisuusharjoituksia.Erityisen paljon olen käyttänyt kirjassa olevaa ajatusta siitä, että huijariajatuksia voi kuunnella rauhassa ja rennossa olotilassa ja sanoa itselleen, ettei tilanteessa ole mitään vaarallista. "Tämä on huijariajattelua, se ei ole objektiivinen totuus".

Onko sinulla huijarisyndrooma? Mitä ajatuksia blogitekstini herätti sinussa?

ps. Seuraatko blogiani jo facebookissa?

torstai 25. toukokuuta 2017

Työn imu


Minulla on ollut viime aikoina paljon töitä. Paljon mielekkäitä töitä. Olen ollut onnekas. Olen saanut hyödyntää yrittäjyydessä kaikkea osaamistani. Olen kouluttanut Mindfulness lapsille - kursseja, ohjannut yhden neljän kerran Mindfulnessia vanhemmille - kurssin, luennoinut pienten lasten uniasioista ja tunnetaidoista. Olen ohjannut satuhierontatuokioita ja lasten liikunnallisia ryhmiä. Ja ohjasin myös viiden kerran Lasten Tunnetaitoryhmän.

Välillä on tuntunut, että nyt mennään aika äärirajoilla. Enempää en jaksaisi, mutta juuri nämä työt jaksan. Minulla on ollut valtava flow ja työn imu.


Työn imu tarkoittaa myönteistä tunne- ja motivaatiotilaa työssä. Sitä kokeva työntekijä lähtee aamulla  yleensä mielellään töihin, kokee työnsä mielekkääksi ja nauttii siitä. Työn imuun kuuluu kolme hyvinvoinnin ulottuvuutta: tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen. Tärkeä osa työn imua on kokemus siitä, että työ on mielekästä. Tuntuu, että tänä keväänä olen löytänyt työn imun, sillä olen saanut tehdä sellaisia töitä, jotka koen hyvin mielekkääksi itselleni. Viime syksynä tein päätöksen, että lopetan iltatyöt liikuntaryhmien osalta. Ja tämä oli hyvä päätös. Kun kalenteriin tuli väljyyttä, sain heti uutta elämään. Sain yhteydenoton Ceestolta ja olen kouluttanut tänä keväänä Mindfulness lapsille - kursseja, jotka ovat ihan unelmatyötä itselleni. Kun uskalsin luopua jostakin, elämä toi heti uutta tilalle.


Pienen väsymyksen hetkillä olen tsempannut itseäni. Minä riitän. Olen hyvä. Olen ihana. Annan valoni loistaa. Toivon, että se, että nautin työstäni, välittyy myös ulospäin.

Minulla on vähenemässä ohjaustyöt todella radikaalisti ensi viikon jälkeen ja menen vähitellen kohti kesälomaa. Uusia projekteja on vireillä ja kunhan kalenteriin tulee väljyyttä, alan edistää niitä.

Eilen illalla ajattelin, että pidän nyt reteesti neljän päivän vapaan ja vasta maanantaina teen seuraavan kerran töitä. Mutta enpä sitten ihan malttanutkaan. Aamulla kirjoitin yritykseni blogiin kolme blogitekstiä valmiiksi odottamaan julkaisemista. Mutta en soimaa itseäni siitä, etten malttanutkaan pitää täyttä vapaapäivää. On ihanaa, kun saa tehdä niitä asioita, mitä rakastaa, mitkä osaa hyvin ja mitkä kokee mielekkääksi!

(kuvissa on Papellian kortteja, jotka ostin pari viikkoa sitten myyjäisistä)

lauantai 20. toukokuuta 2017

Tubettajat koulun kevättapahtumassa


Kuulun paikallisen alakoulun vanhempainyhdistykseen. Olen ollut toiminnassa siitä alkaen, kun esikoinen aloitti koulun. Ja hän on nyt siis jo seiskalla eli ei enää alakoulussa. Kuopus on viidennellä eli vielä vuoden verran olen mukana tässä vanhempainyhdistykseessä. Keräämme tapahtumilla rahaa esimerkiksi koulun välituntivälineisiin (jalkapallot, hyppynarut jne), stipendeihin ja osa tapahtumien tuotosta menee luokkien retkirahastoon. Perinteisiä tapahtumiamme meillä ovat marrasmarkkinat, kevättapahtuma ja lisäksi vanhempainyhdistys on mukana koulun ja kodin yhteistyöpäivässä pitämässä buffetia.

Kevättapahtumassa meillä on ollut välillä mukana myös esiintyjiä. Tänä vuonna kysyimme oppilaiden toivetta esiintyjän suhteen. No, tulihan niitä toiveita. Oli Robin ja Anna Abreu listalla. Ja tosi monta tubettajaa. Saimme idean, josko tänä vuonna kysyisimme mukaan paria tubettajaa. Lopulta saimme paikalle Roni Backin ja Ilonan. Alun perin PinkkuPinsku oli buukattu tapahtumaamme, mutta hän joutui aika viime tipassa perumaan tulonsa ja tilalle saatiin Ilona. Onneksemme saimme tapahtumaan taloudellista tukea aluetoimikunnalta, muuten näitä esiintyjiä ei olisi ollut mahdollista buukata.


Roni Back ja Ilona olivat paikalla reilut 1.5 tuntia. Ensin he kertoivat vähän itsestään, sitten kaksi oppilasta kyseli heiltä kysymyksiä, jotka olivat pohdituttaneet koulun oppilaita. Näitä kysymyksiä olivat esimerkiksi: mikä oli haaveammattisi pienenä, miksi sinusta tuli tubettaja, miten suhtaudut negatiivisiin kommentteihin, kuinka kauan yhden videon tekemiseen ja editoimiseen menee aikaa ja milloin olet viimeksi syönyt vaahtokarkkia. Tähän meni noin puoli tuntia ja sen jälkeen oli mahdollisuus päästä "fanitapaamiseen" tubettajien kanssa eli jokainen pääsi vuorollaan kuvaan Roni Backin ja Ilonan kanssa ja lisäksi he jakoivat nimmareita. Osa lapsista halusi nimmarin omaan paitaan tai lippikseen, osa perinteisesti paperille. Jotkut toivat myös lahjoja tubettajille mukanaan. Ilona oli herttainen ja Roni hauska.

Minusta oli mielenkiintoista kuulla tubettamisesta. Minusta on niin siistiä, että on paljon sellaisia tapoja tehdä työtä ja ansaita elantonsa, joista ei tiennyt vielä mitään vaikkapa 6-7 vuotta sitten. Näitä ovat vaikkapa tubettaminen, bloggaaminen ja verkkovalmennusten tekeminen.


Tapahtumassa oli lisäksi erilaisia toimintapisteitä, esim. paikalliset harrastusseurat olivat esittelemässä toimintaansa. Suunnistusseura oli järjestänyt rastiradan koulun ympäristöön, jalkapalloseura erilaisia toimintapisteitä, joissa pystyi pallottelemaan. Paloauto oli paikalla (kunnes se joutui lähtemään hälytysajoon - olihan se näyttävää kun paloauto lähti paikalta pillit vinkuen). Lisäksi kirpparipöytiä, arvontaa, buffet, hattaroita.

Harmikseni kuopus ei jaksanut jonottaa fanitapaamiseen, niin meiltä jäi saamatta Roni Backin ja Ilonan nimmarit. Oikein symppis olo tuli molemmista tubettajista ja päivä oli varmasti ikimuistoinen monelle fanille, joita tuntui olevan koululaisissa paljon.

Huomenna onkin sitten taas täysin erilainen päivä, olen Espoossa kouluttamassa Mindfulness lapsille - kurssia. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

perjantai 19. toukokuuta 2017

Mitä on rohkeus?


Mitä on rohkeus? "Todellinen rohkeus tarkoittaa liikkumista pois mukavuusalueelta. Tämä voi tuntua haastavalta, ja vaikka pelko ja huoli usein estävät tien, niin ei tarvitse olla. Rohkeus vaatii usein toimintaa, mutta on tärkeää myös pysähtyä ja päästä yhteyteen sisäisen totuutemme kanssa. Periaatteidemme, totuutemme ja tarkoituksemme ymmärtäminen ei ole ainoastaan valaisevaa, vaan se myös tukee kykyämme saavuttaa täysi potentiaalimme".

Minä olen muutaman kerran saanut kuulla olevani rohkea. "Kyllä sä oot rohkee"  minulle sanottiin erityisesti silloin, kun ilmoitin irtisanoutuvani vakituisesta työsuhteesta ja perustavani yrityksen. Ja kyllä se oli varmaan yksi rohkeimmista teoista, mitä olen elämässäni tehnyt. Sitä ennen olin kerran irtisanoutunut vakituisesta työsuhteesta mennäkseni tekemään kolmen kuukauden sijaisuutta. Ja olen ollut muutaman kerran telkkarissa. Yrittäjyyden myötä olen ollut säännöllisin väliajoin pois mukavuusalueeltani ja ylittänyt omia, aikaisempia rajojani. Ja kyllä, olen rohkeampi kuin aiemmin. Vielä lukioikäisenä vihasin esitelmiä ja minulle oli todella vaikeaa olla luokan edessä puhumassa muille. Punastelin, puhuin nopeasti ja epäselvästi. Nyt luennoin ja vedän kursseja. Vuosi sitten mietin, uskallanko ja osaanko alkaa järjestää verkkovalmennuksia. Nyt minulla on kolme verkkovalmennusta ja lisää on tulossa. Se on vaatinut omien pelkojen ja uskomusten työstämistä, että olen tässä tilanteessa.


Sain arvostelukappaleeksi Arlene K.Ungerin kirjan "Rohkeus. 50 meditaatio- ja rentoutumisharjoitusta parantamaan itseluottamustasi". "Rohkeus ja itseluottamus tulevat sisältä. Ne ovat mielentiloja, joita ilmentävät usko omaan arvoosi, viihtyminen omassa kehossasi ja luottamus siihen, että voi menestyä".

Kirjassa on erilaisia pieniä harjoituksia lisäämään itsevarmuutta ja päättäväisyyttä, testaamaan negatiivisia uskomuksia ja irrottautumaan turhista huolista. Harjoituksissa opetellaan myös sanomaan ei, hiljennetään mieltä ja edistetään positiivista ajattelua. Harjoitukset perustuvat kognitiiviseen psykoterapiaan, tietoiseen läsnäoloon (mindfulnessiin) perustuvaan stressinhallintaan, mielikuvaharjoituksiin ja voimalauseisiin.


Kirjan monissa harjoituksissa käsitellään omaa sisäistä kriitikkoamme, joka lannistaa meitä. "Et sä osaa, turhaan kuvittelet, et pysty, et ole aikaisemminkaan pystynyt". Varmaan jokaiselle on tuttua tämä itsensä soimaaminen. Ja epävarmuus itsestä. Itse pidin erityisesti "Huumori"- harjoituksesta. Harjoituksessa pyritään muuttamaan oma sisäinen ääni huumorin avulla. Kun huomaat, että sisäinen äänesi on negatiivisuuden kehässä, pidä tauko. Kuvittele, että sisäinen äänesi kuuluu jollekin koomiselle ja naurettavalle hahmolle. Anna tälle hahmolle naurettava nimi kuten Nuuskaruikku. Katso tätä naurettavaa oliota, joka toistelee negatiivisia sanojasi. On vaikeampaa ottaa negatiiviset sanat todesta ja se muistuttaa, että pelkosi ja ajatuksesi eivät ole todellisuutta. Ja voit jopa pystyä käskemään sitä olemaan hiljaa!

Kirjan alkuun on lisätty rohkeuden kymmenen etua. Minä voin omalta osaltani allekirjoittaa ne lähes kaikki. Kun olen rohkeampi kuin aiemmin, olen innoittunut ottamaan vastaan ihan uusia haasteita ja koettelemaan omia rajojani. Rohkeus on auttanut hyväksymään epävarmuutta. Sietokykyni on kasvanut ja vastoinkäymisistä palautuminen on parempaa kuin aikaisemmin. Rohkeus on vähentänyt paljon katumusta ja jossittelua. Olen saanut kykyä puhua yleisölle. Olen oppinut tuntemaan omia vahvuuksia ja hyödynnän niitä aiempaa tehokkaammin.

Mitä rohkeus on sinulle? Milloin sinä olet ollut rohkea?

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Yökukkujasta nukkujaksi - verkkovalmennuksen tekoprosessi


Olen julkaissut kolmannen verkkovalmennukseni: Yökukkujasta nukkujaksi. Yökukkujasta nukkujaksi - verkkovalmennuksesta saa tukea unikoulun toteuttamiseen. Tämä verkkovalmennus syntyi opinnäytetyöprosessin tuloksena.

Minuun oli vajaa vuosi sitten yhteydessä sosionomiopiskelija Viivi. Hän oli käynyt lapsensa kanssa minun vauvahierontakurssillani ja hänen ansiostaan myös uniluentokutsut - konsepti sai alkunsa. Viime vuonna touko-kesäkuun vaihteen tienoilla Viivi kyseli, olisiko minulla aihetta opinnäytetyöhön. Hän kertoi olevansa opinnäytetyötä vaille valmis sosionomi. Heitin ilmoille ajatuksen verkkovalmennuksen kehittämisestä. Minua kiinnosti viedä palvelujani verkkoon, mutta en tiennyt miten ja mietin myös, ovatko vanhemmat valmiita maksamaan verkkopohjaisista vanhemmuuteen liittyvistä valmennuksista.

Heinäkuun lopulla Viivi oli uudelleen yhteydessä minuun. Koska Viivi oli ollut uniluennollani ja kokenut hyötyneensä siitä paljon, hän ehdotti, josko lähtisimme kehittämään verkkovalmennusta pienten lasten uniasioiden tiimoilta. Siitä lähtikin pyörä pyörimään vauhdilla. Viivi kokosi demoryhmän, johon osallistui 30 vauvaperheen äitiä. Kaikissa näissä perheissä oli jonkinlaista unipulmaa. Minä tein pari videota lapsen unesta ja pystytimme verkkovalmennuksen suljettuun fb-ryhmään. Ryhmäläiset esittivät kysymyksiä minulle ja minä vastailin kysymyksiin. Lisäksi videot ja kirjoittamani uneen liittyvät blogitekstit tukivat unikoulun toteutusta. Äidit tsemppasivat ryhmässä hurjasti toisiaan ja tuloksia alkoi näkyä hyvinkin nopeasti monissa perheissä.

"Kolmas nukutus! 6 MINUUTTIA ja hän nukkuu itse hakemaansa unta!! Ja nyt ollaan vielä reissussakin ja mä oon ollut melkein koko päivän poissa ja silti näin upeasti meni. Voi apua mä sanon!! Ihan mielettömän upeaa!!! Mä oon niin fiiliksissä tästä ja ihmeissäni!  Kiiiiitos tästä ryhmästä!!"

"En olis kyllä uskonu reilu viikko sitten, että nyt jo meillä nukutaan omassa sängyssä, omassa huoneessa, läpi yön ja nukahdetaan ilman tissiä!"


Varsinaisen valmennusprosessin jälkeen Viivi keräsi palautteet osallistujilta ja myös minulta. Saimme kullanarvoisia kehittämisvinkkejä ja vinkeistä on otettu vaarin. Valmennukseen on tehty kolme videota lisää, Viivi on tehnyt hienot infotaulut eri unikoulumenetelmistä  ja esim. hellyystankkauksesta ja unilelun käytöstä. Ryhmäkokoa on myös reilusti pienennetty, jotta jokainen perhe saa parempaa henkilökohtaista ohjausta ja jotta minulle ei jää oloa, että joku perhe jää liiaksi syrjään.

Olin maaliskuun lopulla kuuntelemassa Viivin opinnäytetyön esitystä Laurea Ammattikorkeakoulussa. Opinnäytetyö sai paljon kiinnostusta osakseen. Perheiden auttaminen uniongelmissa on perheiden hyvinvoinnin tukemista ja samalla myös ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä. Uniongelmiin pystyy monesti vaikuttamaan myös pienin ja aika simppelein keinoin. Neuvoloissa ei vaan ehkä osata ohjata perheitä oikealla tavalla, koska terveydenhoitajan toimenkuva on laaja eikä välttämättä perehtyneisyyttä uniongelmiin ole.

Viivin opinnäytetyö löytyy Theseus tietokannasta: Yökukkujasta nukkujaksi - vauvojen uneen keskittyvän verkkovalmennustuotteen ideointi ja kokeilu. Opinnäytetyö on kyllä hyvä ja minulla itselleni on tietenkin iso asia, että sain sen myötä yritykseni valikoimaan testatun ja hyväksi todetun uuden verkkovalmennuksen.

Nyt tämä kehittämisprosessin tuloksena syntynyt verkkovalmennus on myynnissä. Yökukkujasta nukkujaksi - verkkovalmennus on uudenlainen tapa auttaa uniongelmista kärsiviä pikkulapsiperheitä. Tuessa yhdistyy minun asiantuntemus vauvojen uniasioista ja vertaisryhmän tuki.  Olen valtavan kiitollinen Viiville siitä, että hän oli yhteydessä minuun vajaa vuosi sitten ja saimme yhdessä kehitettyä näin hienon verkkovalmennuksen. Viivillä on aivan mieletön taito tehdä esim. hienoja infotauluja, joita itse en osaisi tehdä. Opinnäytetyön tekoprosessin lisäksi Viivi kertoi oppineensa paljon pienen lapsen unesta ja hän on tsempparina mukana ensimmäisessä maksullisessa ryhmässä.

Yökukkujasta nukkujaksi - verkkovalmennuksen pienryhmä starttaa 15.5. Jos tiedät uniongelmista kärsiviä pikkulapsiperheitä, valmennuksesta saa vinkata eteenpäin! Uni on ihmisen perustarve, ja unen pätkittäisyys ja vähyys vaikuttaa voimakkaasti vanhempien jaksamiseen ja sitä kautta koko perheen hyvinvointiin.



maanantai 8. toukokuuta 2017

Elämää remontin keskellä


Elämää keittiöremontin keskellä. Huoh, huoh ja vielä kerran huoh. Kun kerroin facebookissa keittiöremontista, pari ystävääni totesi, että "Osanottoni". Nyt ymmärrän miksi. Siinä missä keittiön kaappien tyhjentäminen oli meditatiivista ja vapautti luovuutta, remonttivaihe ja tavaroiden laittaminen paikalleen ei ole ollut ollenkaan samanlaista. Olen ollut aika väsynyt. Väsynyt siihen, että kaikki tavarat ovat missä sattuu. Olen ollut kiukkuinen siksi, että on ollut vaikea hyväksyä vallitsevia olosuhteita. Ajattelin, että vappuna voidaan sitten grillata ja syödä pikniktyyliin ulkona. Vappuaattona heräsin siihen, että maa oli valkoinen. Ei grillattu. Eikä syöty pikniktyyliin ulkona. Vappupäivänä sentään saatiin järjestettyä piknikeväät ulos. Kolmena päivänä söimme ravintolaruokaa / kävimme hakemasta salaattibaarin salaatit kotiin. Jopa pojat alkoivat kysellä, että milloin voidaan taas syödä ihan vain kotiruokaa. Sähköt ovat olleet poikki milloin sattuu ja pölyä on joka paikassa.



Keittiö alkaa olla nyt valmis. Uusi liesi toimii, uuni ei ole vielä paikoillaan. Kaapit alkavat olla valmiita siihen, että niihin voi laittaa tavaroita ja jonkin verran tavaroita onkin jo saatu takaisin kaappeihin.

Kotimme on ollut kuin esterata. Yläkerta oli viime viikolla käytännössä täynnä tavaraa. Olohuoneessa oli uudet keittiön kaapit, kaikkiin muihin huoneisiin oli purettu vanhan keittiön tavaroita. Kulkureitteinä oli pienet solat.


Tähän kun vielä lisää sen, että minulla on ollut aika paljon töitä ja viikonloppuna käväisin myös Turussa kouluttamassa yhden Mindfulness lapsille - kurssin, niin tuntuu, että voimavarat ovat välillä olleet aika vähissä. Vitsit ovat olleet välillä vähissä, mutta huumoria pitää sitten repiä pienistä asioista: Upo-liesituulettimessamme lukee väärin päin Upo. Nettisivuilla lukeaa: Upea liesituuletin kääntää katseet. Todellakin, tämä kääntää katseet.



Keittiön kaappien tyhjentämisen yhteydessä löytyi muistoja lasten synttäreiltä. 1v ja 5 v kynttilät. Tokihan noita on ollut hyvä säilöä kaikki nämä vuodet, sillä eihän tässä enää kauhean pitkää aikaa ole, kun esikoinen täyttää jo 15 v ja silloin noita voisi taas käyttää. Ja siitä pari vuotta eteenpäin, niin kuopuksen 15 v synttäreitä juhlitaan. Ja vielä kun jaksaa säästää muutaman vuoden, niin edessä olisi 51 v synttärit. Yleensä kait juhlitaan viisikymppisiä, mutta meillä sitten käytännön syistä 51 v synttäreitä.

Tällä hetkellä en voi muuta kuin olla onnellinen siitä, ettemme ryhtyneet keittiöremonttiin poikien ollessa pienempiä. Tosin, ei tämä ole ollut mitään siihen meidän viime keväiseen putkiremonttiin nähden. Mutta sen muisteluun en halua nyt palata.

Nyt lähden hierojalle, josko sieltä saisin vaikka rentoutta ja kipinää siihen, että jaksaisin alkaa laittaa tavaroita paikoilleen uuteen keittiöön. Uusi keittiö on kyllä hieno ja induktioliesi tuntuu niin modernilta ja tehokkaalta vanhan lieden jälkeen.

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Mekaaninen työ vapautti luovuutta

"Vanhan" keittiön kaakelit - näitä olen inhonnut kaikki ne vuodet, jotka olemme tässä kodissa asuneet

Meillä on menossa keittiöremontti. Tiesin koko kevään, että meille on tulossa keittiöremontti, mutta jotenkin olin onnistunut blokkaamaan sen pois ajatuksistani. Vasta tällä viikolla tajusin, että sehän on nyt. Sehän tarkoittaa sitä, että keittiön kaapit pitää tyhjentää ja vanha keittiö purkaa. Mieleni pullikoi aluksi vastaan, että vielä tämäkin pitää mahduttaa viikkoon. Keho ja mieli ovat olleet vähän jumissa ja tämä tuntui vielä ihan ylimääräiseltä jutulta tähän ajankohtaan.

Torstaina aloitin keittiön kaappien tyhjentämisen. Hylly kerrallaan tyhjensin. Astiat, jauhopussit, mausteet. Kaikki pois. Koko keittiö tyhjäksi. Ja se olikin tosi meditatiivista. Mekaanista, suorittavaa, samanlaisena toistuvaa työtä, jossa ei tarvinnut miettiä mitään muuta kuin sitä, mihin laitan tämän tavaran. Tunnista toiseen, sitä samaa.

Ja tämä olikin juuri sitä, mitä mieleni kaipasi. Olen viime viikkoina tehnyt tosi paljon isoja päätöksiä esim. ensi syksyn töitä koskien. Tuntuu, että aivoni ovat menneet tukkoon. Nyt tekemällä täysin samanlaista suorittavaa työtä, aivoihin tulikin tilaa ja luovuutta alkoi vapautua.

Olen todennut aikaisemminkin sen, että kun aivot ovat jumissa, on hyvä lähteä vaikka metsälenkille ja luuhailla. On hyvä olla tekemättä mitään. Mutta vaikka tämän tietää, miten helposti sen unohtaa omassa elämässään. Nyt, kuin vahingossa ja tilanteen pakosta, tein samanlaisena toistuvaa mekaanista työtä, joka johti aivojumin poistumiseen ja vei minua kohti luovuutta. Onko sinulla samanlaisia kokemuksia?

ps. tiedän ettei tavaroiden laittaminen takaisin paikoilleen uusiin kaappeihin ole välttämättä enää niin terapeuttista. Siinä vaiheessahan minun pitää tehdä karsintaa. Ja aivotyötä. Laitanko tämän kaappiin vai kierrätykseen? Mihin lajittelen minkäkin pois heitettävän jätteen? Kaatopaikalle en haluaisi ikinä laittaa mitään ja aina ei ole helppoa lajitella ja löytää jatkosijoituskohdetta.

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Unelmahommissa


Oletko sinä unelmahommissasi? Mitä kuuluu unelmatyöhösi? Minä olen viimeisenä kolmena vuonna miettinyt paljon unelmatyötäni. Irtisanouduin vakituisesta työsuhteestani kolmisen vuotta sitten. Tein ihan mielekästä työtä, mutta minulla ei ollut siinä työssä enää mahdollisuutta olla osittaisella hoitovapaalla ja tehdä lyhennettyä työviikkoa. Tiesin, etten jaksaisi tehdä sitä työtä täyttä työaikaa. Tai ehkä olisin jaksanut, mutta perhe ja muu elämä olisi kärsinyt paljon. Lisäksi minulla oli sellaista ammattitaitoa, jota en pystynyt hyödyntämään siinä työssäni. Mietin, mikä olisi se monialatyöpaikka, jossa voisin hyödyntää kaikkea ammattitaitoani. Totesin, ettei sellaista työpaikkaa ole. Oli siis luotava työ itse. Perustettava yritys. Se oli iso hyppäys tuntemattomaan.


Luin Hanne Valtarin ja Satu Rämön inspiroivan kirjan "Unelmahommissa". Kirja antaa vinkkejä miten voi suunnitella uran tai työpäivän niin että pääsee poimimaan rusinat työelämän pullasta. Satu ja Hanne kertovat, miten he tekivät loikan unelmatöihin ja miten se voi onnistua muiltakin. Kirja on kirjoitettu avoimesti ja hauskasti. Kirjassa käydään läpi niin unelmaduunin arkea, onnistumisen tunteita kuin vaikeita hetkiäkin. Kirjassa käsitellään myös uupumusta ja sitä, kun unelmatyötä onkin liikaa. Miten ruuhkavuosista voi selvitä hengissä? Kirjassa on haastateltu eri alojen ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet tehdä itselleen oman unelmatyön. Pidin kirjassa siitä, että siinä on avattu myös bloggaamista ammattina. Mitä ammattibloggaamiseen kuuluu? Mistä tulonlähteet muodostuvat? Kirjassa oli tosi hyviä ajatuksia oman työn hinnoitteluun. Tosi harvoin hinnoittelua ja raha-asioita avataan kuten tässä kirjassa on avattu. Monesti hinnoittelu on täysin hyshys-asiaa, josta ei puhuta julkisesti.

Itse pidin kirjassa siitä ajatuksesta, että unelmatyö voi koostua eri palasista. Monilla yrittäjäteemaisilla kursseilla korostetaan tosi paljon sitä, että panosta yhteen osaamiseesi. Rajaa, rajaa ja rajaa. Minulla on kolme vahvaa osaamisen osa-aluetta ja tykkään siitä, että työssäni voin tehdä sitä kaikkea. Kirjan luettuani tuli olo, että voin  ylpeänä tehdä sitä kaikkea eikä minun tarvitse miettiä rajaamista, jos itse koen tekeväni kaikkea tasapainoisesti.


Kirjassa lause "ei ole häviö aloittaa aiottuja tylsemmistä hommista" kolahti. Näin olen itsekin tehnyt. Jotta olen saanut rahaa, jolla olen saanut maksettua kalliita koulutuksiani ja myös itselleni palkkaa. Ja nyt kun se unelmatyö alkaa myös kantaa, olen voinut koko ajan vähentää sellaisten hommien tekemistä, jotka ovat ihan mieluisia minulle, mutta eivät sitä suurinta unelmaani.

Unelmoi, inspiroidu, rohkaistu, verkostoidu. Äläkä vain unelmoi, vaan ala ottaa myös konkreetteja askelia unelmiesi eteen. Kirja ei ole mikään tähtipölyopas, vaan tuo paljon myös arkirealismia esille. Pidin kirjasta, suosittelut!

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kehon ja mielen jumeja ja kissakuumetta

Reeta-kissa Mikkelin löytöeläintalossa


Otsikko sen jo kertonee, tästä tulee sillisalaattipostaus. Minulla on ollut paha blogijumi. En tiedä, mistä kirjoittaisin. Ei ole ollut aikaa miettiä postausaiheita. Tai jos on aihe, ei ole ollut aikaa kirjoittaa siitä järkevää tekstiä. Tai jos aihe tulee mieleen, oma mieli tyrmää, ettei ketään kiinnosta lukea sellaisesta aiheesta.

Sekä mieli että keho ovat olleet vähän jumissa. Kaikki lähti siitä, kun mies oli New Yorkissa työmatkalla. Taisin kirjoittaa blogiini työmatkan alla, että "hyvin meillä menee, pojat ovat jo isoja". Mutta kappas. Kuten aina miehen ollessa työmatkalla, niin nytkin. Pojat sairastuivat. Esikoinen oli pienessä kuumeessa ja flunssainen jo miehen lähtiessä reissuun ja kuopus sitten pari päivää myöhemmin. Se viikko sinniteltiin siis vähän puoliterässä. Pääsiäisenä kävin Mikkelissä poikien kanssa. Pääsiäinen meni vähän liikaa työnteon puolelle, kun tein rästihommia. Toki luin kirjan ja kävimme myös leffassa (The Boss Baby).

Tunnetaitoryhmäläisen tekemä Villipedon naamari
Mies tuli Jenkeistä kotiin pääsiäisen lopuksi ja ensin oli tietenkin jetlag ja hän valvoi öisin. Sitten hän tuli kipeäksi. Minä olen ollut terveenä, mitä nyt taas olen saanut niska-hartiaseutuni aivan jumiin. Tänään kävin hierojalla ja enpä ollut tajunnutkaan, kuinka jumissa hartiani ovat. Nyt niitä on taas vähän pehmitelty.

Töiden suhteen on tapahtunut paljon hyviä asioita. Olen löytänyt kivat kurssitilat ensi syksyn tunnetaitoryhmiä varten ja pääsen käymään myös TRE-kurssilla siellä kurssitilassa blogiyhteistyön merkeissä (eli kirjoitan aiheesta myöhemmin lisää). Tämän kevään lasten tunnetaitoryhmä alkoi viime viikolla ja eka tapaaminen oli mukava. Lanseerasin tänään Yökukkujasta nukkujaksi - verkkovalmennuksen pienten lasten uniasioihin liittyen ja sen myynti on lähtenyt hyvin käyntiin. Sunnuntaina olin pitämässä mindfulness-tuokioita Tanssikoulu Tanssilan esimurkuille ja murkuille ja se oli antoisaa. Vaikka paljon hyvää on tapahtunut, silti mieli on vähän jumissa. Tuntuu, että tekemistä on koko ajan paljon. Aivoni kaipaisivat nyt ihan vaan väljyyttä ja olemista.

Mikkelin löytöeläintalossa
Kuopuksella on ollut jo pitkään kissakuume. Minulla itselläni oli kissa koko lapsuuteni ajan ja Missestä tuli kovin rakas ja tärkeä minulle. Olemme miettineet kissaa monelta kantilta. Mies pelkää, että kissa tuhoaa kotimme ja meidän on vaikeaa enää reissata mihinkään, koska ei meillä ole täällä ketään, jolle kissan hoitoa voisi nakittaa reissun ajaksi. Itse ajattelen sitä, miten paljon kissa toisi iloa ja seuraa pojille ja opettaisi myös vastuullisuutta. Kuopus on päättänyt, että jos meille kissa tulee, siitä tulee Misse Mossukka (minun pitkäikäisin kissani oli Misse, lempinimeltään Mossukka).

Kävimme pääsiäisen aikaan katsomassa kissoja Mikkelin löytöeläintalossa. Siellä oli syntynyt kahdelle kissalle pentuja, mutta ne olivat vielä niin pieniä, ettei niitä päässyt katsomaan. Äitini on selvitellyt mökkinsä läheltä Juvalta kissanpentuja ja voi olla, että sinne on erääseen maalaistaloon syntymässä pian kissanpentuja. Saas nähdä, saadaanko sieltä sitten Misse Mossukka meille.

Sima on pullotettu ja lämpimämpiä säitä tässä odotellaan. Vapun ajalta toivon lähinnä lepoa. Lepoa keholle ja mielelle.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Luettua ja katsottua



Olen katsonut aika vähän telkkaria nyt alkuvuoden aikana. Kiinnostavia ohjelmia ei ole juurikaan ollut. Ainut sarja mitä seuraan viikoittain on "Pokka pitää", joka tulee lauantai-iltaisin. Aivan hulvaton.

Meillä on aika ajoin maksullisista kanavista näytekuukausia ja Elisa Aitio Viihde - kuukauden aikana tuli katsottua "Downshiftaajat" kakkoskausi. Ykköskaudesta pidin tosi paljon, mutta tämä kakkoskausi oli kyllä vedetty liian överiksi. Liikaa absurdeja juonenkäänteitä, liikaa huutamista, liikaa kaikkea. Liikaa mukahauskoja juonenkäänteitä. Jotka siis eivät minun mielestäni olleet hauskoja.

Nyt meillä on kokeilukaudella HBO Nordic ja sieltä bongasin heti "Big Little Lies" - sarjan, joka perustuu Liane Moriartyn kirjaan "Mustat valkeat valheet". Tähän sarjaan tykästyin heti ja katsoinkin kuusi ensimmäistä jaksoa putkeen viime viikonloppuna. Tänään katsoin sarjan viimeisen eli seitsemännen jakson. Oli hyvä sarja, toki minulla oli juoni ennakkoon tiedossa koska olen lukenut kirjan.


Lukemisen saralta mieleeni on jäänyt erityisesti Eve Hietamiehen "Hammaskeiju". Luin kirjan ja samalla nauroin ja itkin. Pidin hurjasti Hietamiehen edellisistäkin kirjoista ("Yösyöttö" ja "Tarhapäivä") ja tämä "Hammaskeiju" jatkaa Antti ja Paavo Pasasen tarinaa. Nyt Paavo aloittaa koulun ja se tuo uusia haasteita elämään. Tykkäsin! Vähän kyllä mielessä kävi, että miksi sen Antin piti huutaa niin paljon Paavolle. Mutta hyvä kirja. Ilmeisesti tämä on sarjan viimeinen kirja, lukisin mielelläni vielä Paavon teini-iästäkin teoksen.

Veera Vaahtera (Pauliina Vanhatalon alter ego) on ollut suosikkini siitä alkaen, kun kirjat viime kesänä löysin. Tänä keväänä ilmestyi uutuus "Sopivasti sekaisin" ja sen luin nyt pääsiäisen aikaan. Kepeää, viihdyttävää chick litiä. Juuri sellaista kepeää kirjallisuutta, jota kaipasin tähän ajanjaksoon.

Mitä sinä olet lukenut viime aikoina? Entä mitä olet katsonut telkkarista?

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Matka suorittajaäidistä rennommaksi vanhemmaksi


Tulin äidiksi 29-vuotiaana. Olin ajatellut etukäteen, että minusta tulee ihana äiti. Olin opiskellut sosionomiksi ja ollut töissä päiväkodissa. Olin toimintaterapeuttiopintojeni loppusuoralla odottaessani esikoista. Olin tehnyt vuosia töitä lasten harrasteryhmien ohjaamisen parissa. Lasten maailma oli minulle tuttua. Ja koska lasten kanssa oleminen oli minulle tuttua, ajattelin että myös vanhemmuus on minulle helppoa ja ihanaa. Sain esikoisen, joka oli kovin itkuinen, hän itki vatsavaivojaan monta tuntia päivässä. Olin etukäteen kuvitellut, että kun minusta tulee äiti, olen pullantuoksuinen ja kun mies tulee töistä kotiin, meillä on aina hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Ja niitä vastapaistettuja pullia. Ja olemme lapsen kanssa iloisia ja onnellisia. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kun mies tuli töistä kotiin, olin vastassa usein kärttyisenä ja ehkä juuri ja juuri olin ehtinyt vaihtaa päälleni päivävaatteet. Ruokaa yleensä oli, mutta niitä ihania vastapaistettuja pullia ei ollut koskaan. Pääasiassa olin aika kiukkuinen ja olin jatkuvasti väsynyt. En osannut antaa hoitovastuuta miehelle, sillä minun piti suorittajaäitinä hoitaa kaikki itse. Niin lapsi, koti kuin kaikki muukin. Suorittaminen, joka oli ollut pitkään läsnä elämässäni ja näkynyt opiskeluissani, oli siirtynyt vanhemmuuteen.

Parin vuoden päästä syntyi vielä toinen lapsi. Arki asettui uomiinsa ja moni asia sujui hyvin. Kävimme kerhoissa, puistossa ja tapasimme ystäviä. Tykkäsin olla kotona lasten kanssa. Luimme paljon kirjoja, loruttelimme, leikimme. Meillä oli mukavaa, mutta minä olin usein kireä kuin viulunkieli. En osannut rentoutua ja rauhoittua. Harvoin pysähdyin hetkiin. Koko ajan piti tehdä jotain. Piti tehdä ruokaa, pyykätä, leikkiä lasten kanssa, siivota kotia. Vaikka tein paljon lasten kanssa, en omasta mielestäni kuitenkaan osannut tehdä asioita oikealla tavalla. Aina olisin voinut tehdä paremmin. Olisi voinut olla siistimpää. Olisin voinut olla läsnäolevampi. Puhuin itselleni rumasti. Näin itseni rumana ja usein huonompana kuin muut. Äitinä tiesin olevani hyvä ja meillä oli moni asia todella loistavasti. Silti soimasin tapaani olla vanhempi. Olin usein stressaantunut ja stressi johti uniongelmiin.

Löysin mindfulnessin muutama vuosi sitten. Menin kurssille löytääkseni apua unettomuuteeni. Ajattelin, että saan elämääni keinon, jolla voin vaikuttaa unettomuuteeni. Ensimmäisen kurssin käyminen johti seuraavaan ja taas seuraavaan. Mindfulness alkoi avautua minulle pikku hiljaa. Hain keinoa unettomuuteeni,  onnekseni sain mindfulnessista paljon enemmän. En pelkästään yhtä keinoa, vaan kokonaan uudenlaisten hyvinvoivan elämäntavan. Opin olemaan rennompi ja levollisempi arjessa. Koko ajan ei tarvitse tehdä jotain. Opin pysähtymään hetkiin. Opin olemaan myötätuntoisempi itselleni ihmisenä ja vanhempana. Opin näkemään elämässä ja arjessa kauneutta ja positiivisuutta. Muistan joskus ajatelleeni, että hokema "Onni löytyy arjesta" on suuri vitsi. Arki on pakkopullaa ja ikävää, onni löytyy lomalta tai viikonlopusta. Arki tuntui suorittamiselta eikä silloin ole aikaa miettiä onnellisuutta tai pysähtymistä. Nyt arki tuntuu parhaalta osalta elämää. Arki pienine kohtaamisineen ja hetkineen.

Minun mindfulness-polkuni johti myöhemmin ohjaajakoulutukseen asti. Itselleni mindfulness on tuonut niin paljon hyvää elämääni, että haluan tarjota myös muille vanhemmille mahdollisuuden tutustua mindfulnessiin. Voimavaroja vanhemmuuteen - verkkovalmennus on alkamassa seuraavan kerran ke 19.4. Verkkovalmennus antaa sinulle keinoja onnen löytämiseen arjessa. Tutustu valmennukseen  ja tule mukaan!
 

torstai 13. huhtikuuta 2017

Tilastofaktaa blogistani

Bongasin kevään ekan leskenlehden sunnuntaina


Aika ajoin seuraan blogini tilastoja. Mitä postauksia on luettu eniten, millaisilla hakusanoilla blogiini tullaan. Hakusanat ovatkin olleet välillä aika mielenkiintoisia. Mieleeni ovat jääneet esimerkiksi hakusanat "tahdon mököttää", "vanheneminen hirvittää" ja "ohitusleikkauksessa Tampereella" (vähän kyllä ihmettelen, miten blogiini on päädytty noilla hakusanoilla. Tampereesta olen kyllä blogiini kirjoittanut, mutta ohitusleikkauksesta en ole kirjoittanut taatusti koskaan). Tänään blogiini on tultu hakusanalla "tunnetaitoja päiväkodissa". 

Blogini ylivoimaisesti suosituin postaus on teksti "11 v pojan synttärilahjoja". Siihen tullaan jatkuvasti hakusanoilla "lahja 10 v / 11 v / 12 v pojalle". Toiseksi suosituin tekstini on kirjaesittely Piki ja Mun ja sun juttu! Yksi vähiten luetuista postauksista on teksti "Toiveiden toukokuu".


Viimeisen kuukauden aikana eniten on luettu postausta "Kotitalouden ihanat kotiläksyt (ja arvonnan voittaja)". Tänään eniten on luettu postausta aivan blogini alkuajoilta: Janna Rantala: Äiti, älä tottele (kaiken maailman kasvatusoppaita).

Blogiini tullaan eniten googlen ja facebookin kautta. Kinttupolut - blogista ja Lumiomena - blogista tullaan myös usein blogiini vierailemaan. Viime päivinä blogiini on liittynyt useita uusia lukijoita, tervetuloa mukaan!

Seuraatko sinä blogisi tilastoja? Mikä on suosituin postauksesi? 


perjantai 7. huhtikuuta 2017

Ajatuksia huhtikuuhun


Maaliskuu hujahti ihan hetkessä. Pitkä kuukausi, mutta tuntui että se meni ihan kiitäen. Huhtikuukin on jo päässyt hyvään vauhtiin. Nautin keväästä, auringosta, lämpimämmistä päivistä. Siitepölyallergikkona kevät koettelee, jo nyt. Tänä aamuna heräsin klo 5.45 tukkoiseen nenään ja aivastuksiin. Uni ei tullut enää uudelleen.



Tällä hetkellä toivoisin aivoihini selkeyttä ja kykyä tehdä hyviä päätöksiä. Teen töitä yrittäjänä ryhmien ja kurssien ohjaamisen muodossa ja moni yhteistyökumppani suunnittelee jo nyt ensi syksyn kursseja. Mitä kursseja haluan ohjata ja missä? Ja jos lupaudun ohjaamaan tämän kurssin, mitä se tarkoittaa jonkun toisen kurssin kannalta? Mitä kalenteriini mahtuu? Miten paljon jaksan?  Mitä haluan tehdä? Tuntuu, että olen nyt vihdoinkin saamassa yritystoimintaani siihen suuntaan, mitä olen toivonut alusta alkaen. Sitä, että saan ohjata sekä kursseja ja ryhmiä pikkulapsiperheille että mindfulnessia, tunnetaitoryhmiä, satuhierontaa ja uniluentoja. Ja kehittää myös verkkovalmennuksia.


Olen pohtinut paljon unelmia. Mikä on minulle mahdollista ja mitä mieleni uskottelee, mikä ei ole mahdollista. Yrittäjyys nostaa esiin paljon uskomuksia omasta itsestä ja tuo kyllä kaiken käsittelemättömän pintaan. Mihin pystyn? Mitä ajattelen, mihin en pysty? Mutta entä jos pystynkin? Yrittäjyys paljastaa kaikki pelot, tuskat, heikkoudet. Mutta toisaalta myös kaikki vahvuudet, voiman, sinnikkyyden ja omat lahjakkuudet. Tätä kaikkea vuoristorataa olen taas viime päivinä käynyt läpi.


Huhtikuuhun toivoisin itselleni selkeyttä, viisautta ja rauhallisuutta. Etten tekisi liian hätiköityjä päätöksiä. Jotta uskaltaisin luottaa itseeni ja unelmiini.

Huhtikuuhun toivon aurinkoa ja lämpöä, mutta väliin myös sadepäiviä, jotta siitepöly laskeutuu välillä ja minulla on helpompi olla.

Huhtikuuhun toivon myös yhteisöllisyyttä. Bloggaaminen on viime aikoina tuntunut vähän yksinäiseltä ja olen huomannut, että kommentointi on vähentynyt paljon blogissani. Kiitos teille kaikille, jotka jaksatte säännöllisesti kommentoida blogiani, olette ihania ja tärkeitä! Miettiessäni blogiani ja inspiraatiota, silmiini osui kirjoitus Blogisiskoista ja tuntui sopivalta tarttua siihen. Olla mukana yhteisössä, josta voi saada luovuutta, iloa ja yhteisöllisyyttä bloggaamiseen. Ilman sitä, että joku seuraa klikkauksia, kävijämääriä ja postaustahtia.


Pääsiäinen tuo mahdollisuuden muutamaan ylimääräiseen lepopäivään. Sitä ennen meillä onkin erilainen viikko edessä, kun mies lähtee huomenna työmatkalle New Yorkiin ja minä pyöritän arkeamme reilun viikon ajan itsekseni. Onneksi pojat ovat jo isoja, hyvin meillä menee.

Mukavaa alkavaa viikonloppua! Millaisia ajatuksia sinulla on huhtikuuhun?

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Huumoria vauva-arkeen (ja myös teinien vanhemmalle)


Vauva-arki on tunnemyllerrystä moneen suuntaan. Kun vauva syntyy, kaikki muuttuu. Ami Lindholm kuvaa Vauvakirjassa viisaasti, tarkkanäköisesti ja lohdullisesti vauva-arkea. Esiin tulevat vauvavuoden ilot ja surut ensimmäisistä maidontuoksuisista hetkistä ensimmäiseen syntymäpäivään saakka

Omat lapset ovat jo teini-iässä, mutta löysin itseni tästä kirjasta. Edelleenkin on muistissa ne kaikki tunnemyllerrykset, mitä vauva-aikaan liittyi, haaveet siitä, että päiväohjelmassa olisi aamupäivällä hauskaa harrastamista ja lounas kavereiden kanssa ja totuus on se, että huomaat klo 18 olevasi edelleenkin pyjama päällä ja ruoka on ollut mikrossa kaksi tuntia. Edelleenkin on muistissa myös se, että kun vauvan lopulta sai nukkumaan, niin sitten se lattia tai polvi narahti ja kaikki alkoi taas alusta. Tuota ei kyllä ole ikävä.


"Kohta sä oot teini". Muistan itsekin ajatelleeni tuota ajatusta usein. Ja nyt minulla on kaksi teiniä. Vuodet ovat vierineet valtavalla vauhdilla. Jossain vaiheessa ajatus siitä, että oma lapsi on teini, tuntui haikealta. Nyt se tuntuu juuri oikealta. Eri elämänvaiheissa on puolensa. Nyt elän täyttä elämää kahden teinin äitinä. Tällä hetkellä lukisin mielelläni Teinikirjan ja saisin sitä kautta vertaistukea ja huumoria nykyiseen elämäntilanteeseen.

Suosittelen kirjaa kaikille vauvaperheille. Kirja sopii myös hyvin lahjaksi tuoreille vanhemmille. Ja meille isompien lasten vanhemmille se palauttaa mieleen vauva-arjen tunnemyllerrystä iloineen ja suruineen.

* Kirja saatu arvostelukappaleeksi kustantamosta (Kosmos)

Seuraa blogiani myös facebookissa!

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Viikko yrittäjän elämästä


Pitkästä aikaa Viikko yrittäjän elämästä - postaussarjaan postaus. Minulla on takana aika touhukas viikko, paljon erilaisia töitä ja myös yksi koulutus.

Lauantai 25.3.

Osallistuin satujoogakoulutukseen. Teimme erilaisia joogaharjoituksia, satuhierontaa ja kuulimme teoriaa satujoogasta. Mukava päivä ja paljon virisi ajatuksia siitä, miten pystyn hyödyntämään kurssin ajatuksia niin mindfulness-, tunnetaito- kuin satuhierontaryhmissänikin. 

Sunnuntai 26.3.

Olin kouluttamassa Ceeston Mindfulness lapsille - kurssin Espoossa. Kesäaikaan siirtyminen yön aikana tarkoitti sitä, että piti herätä tosi aikaisin ja lähteä kohti Espoota. Koulutusryhmä oli puhelias ja kaikkiaan päivä oli onnistunut.

Illalla saunoimme ja pyrin rentoutumaan tulevaa viikkoa varten.


Maanantai 27.3.

Ohjasin Mommy&Me:ssa sirkuskurssit ja vauvahierontakurssin. Kotoa käsin tein muutaman toimistotyön ja viimeistelin keskiviikkona olevaa luentoani tunnetaidoista. Yleensä käyn maanantai-iltaisin joogassa, nyt jooga oli peruttu opettajan ulkomaanmatkan vuoksi. Kyselin illalla kuopuksen ympäristöopin kokeeseen.


Tiistai 28.3.

Ohjasin kolme Vipeltävän Siilin temppuilutuntia. Iltapäivällä palattuani kotiin kuuntelin webinaarin myyvästä kirjoittamisesta ja sen myötä innostuin kirjoittamaan uudelleen verkkovalmennusteni myyntisivuja. Voimavaroja vanhemmuuteen - verkkovalmennus on taas alkamassa huhtikuun puolivälissä ja siihen liittyen hahmottelin myös yhtä blogitekstiä.

Kirjoitin jokin aika sitten Ceestolle oppaan lapsen rauhoittumisen tukemisesta ja nyt se on myynnissä yhdessä äänitteiden kanssa. Kannattaa tsekata, jos haet keinoja lapsen rauhoittumisen ja keskittymiskyvyn tukemiseen!


Keskiviikko 29.3.

Päivän vietin kotona tehden toimistohommia ja myös hoitaen esim. kauppa- ja kirjastoasioita. Viimeistelin luennon, jota olin illalla menossa pitämään päiväkodin vanhempainiltaan.

Illalla luennoin Metsämajan päiväkodilla vanhemmille ja kasvattajille teemalla "Kiukkua, surua, pelkoa - miten tukea lasta tunteiden kanssa". Oli antoisa ilta, myös minulle luennoijana. Kotiin palattuani kyselin vielä kuopukselta enkun sanakokeeseen sanoja.

  
Torstai 30.3.

Torstai on nyt muutaman viikon ajan ollut mun superpäivä eli minulla on ollut ohjattavana yhteensä kuusi Vipeltävän Siilin ryhmää. Aamupäivällä ohjasin kolme kausituntia temppuilijoille Kauppakeskus Kaaren EasyFitissä ja sitten siirryin toiselle salilla ohjaamaan sirkuskurssien ja vauvahierontakurssin toiseksi viimeiset kurssikerrat. Päivän aikana oli tullut läjä sähköposteja ja vastailin vielä illalla kotoa käsin (eli kello kuuden jälkeen) niihin.

Viisi peräkkäistä työpäivää takana (kaksi täyttä päivää, kolme puolikasta). Harvoin on ollut näin paljon saman viikon aikana asiakastyötä. Hyvin jaksoin viikon. Saunoimme illalla.


Perjantai 31.3.

Toimistopäivä kotona. Naputtelin laskuja muutamalle yhteistyökumppanille. Viilailin taas myyntisivutekstejä ja kirjoitin valmiiksi yhden blogitekstin yrityksen blogiini. Olin ajatellut, että käyn pitkän kävelylenkin aurinkoisessa säässä ja bongailen, näkyykö jo leskenlehtiä. Aamulla heräsin siihen, että lunta oli satanut maahan. Se siitä leskenlehtien bongailusta. Totesin vain, että nyt on näin.

Iltapäivällä imuroin yläkerran ja paistoin lettuja. Illalla kävin Finnhits & dance mix - tunnilla tanssimassa ja laulamassa, kauden toiseksi viimeinen tunti.

Kuvissa näkyy kaksi kirjaa*, joita luin viikon aikana sekä julkisissa liikennevälineissä kulkiessani että myös kotona. Kummastakin on tulossa blogipostaus, jahka ehdin lukea kirjat loppuun ja kirjoittaa tekstit. Mielenkiintoisia kirjoja! Viikon aikana kävin myös facebookissa eräässä suljetussa ryhmässä hyvää keskustelua huijarisyndrooma - teemasta. 

Sellainen oli minun viikkoni, mitä sinun viikkoosi kuului?

* kirjat saatu arvostelukappaleiksi blogin kautta

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Missä se onni on?


En ole varmaan ainoa, joka on etsinyt onnea oman itsen ulkopuolelta. Elämäni oli pitkään sitten kun - elämää. Sitku. Ja mutku. Olisin minä muuten onnellinen, mutta kun. Vuosia vertailin itseäni ja omaa elämääni muihin. Oma elämä tuntui kovin vähäpätöiseltä ja tylsältä moniin muihin verrattuna. Ruoho näytti todella paljon vihreämmältä aidan toisella puolella. Oli hetkiä, että olin tyytyväinen ja onnellinen, mutta perusvire elämässäni oli aika pessimistinen ja tyytymätön.

Elin elämää odotellen viikonloppua ja lomaa. Onni oli jossain muualla kuin minun normaalissa arjessani. Onneksi aloin vähitellen herätä pessimistisestä sitkumutku-elämästäni. Enhän minä näin halua elää. Haluan olla onnellinen ja tyytyväinen elämääni! Aloin tehdä tietoisia kiitollisuusharjoituksia ja huomata oman elämän hyviä asioita. Aloin työstää omaa mieltäni, uskomuksiani ja ajattelutapojani. Välillä tuskastuin siihen kaikkeen enkä olisi jaksanut. Miksen saa nopeampia tuloksia? Miksei aivoni siirry positiiviseen ja kiitolliseen moodiin vaan edelleenkin ajattelen pessimistisesti?


Sain arvostelukappaleeksi Arlene G.Ungerin kirjan "Onni. 50 meditaatio- ja rentoutumisharjoitusta kohottamaan mielialaasi". Kirja kannustaa löytämään sisältäpäin kumpuavaa onnea. Kirjan harjoitukset perustuvat tunnepohjaiseen mielen harjoittamiseen, kognitiiviseen psykoterapiaan, mielikuvaharjoituksiin ja voimalauseisiin ja tietoiseen läsnäoloon perustuvaan stressinhallintaan. Minulle itselleni tietoinen läsnäolo / mindfulness on ollut iso askel kohti onnellisempaa elämää.

Kirjan harjoituksissa nousee esiin esimerkiksi sosiaalisten suhteiden merkitys, kiitollisuus, syvään hengittäminen, metsässä liikkuminen, riittävä yöuni, ravinto ja tietoisen läsnäolon ja myötätunnon merkitys. Kirjassa on kauniita kuvia, voimalausetauluja ja pieniä väritystehtäviä.


Itselleni hyvä muistutus oli kotiaskareisiin liittyvä ajatus. "Jos sinulla on kotiaskareita, on paljon helpompaa hyväksyä, että teet niitä sen sijaan, että purnaisit vastaan. Tällä tavoin otat hetken vastaan etkä vastusta sitä - tämä on tietoisen läsnäolon perusideoita". Niinpä, yksi mindfulnessin perusajatus. Nyt on näin. Minulla on ruuanlaitto edessä. Mitä enemmän purnaan ajatusta vastaan: "Miksi minun pitää tehdä ruoka, ei huvita, tämä on tyhmää ja työlästä", sitä vaikeammaksi ja itselle rasittavammaksi ruuanlaitto menee. Kirjassa oli myös hyvä irtipäästämisharjoitus, jossa käsitellään kaunaa elämässä.

Olen vuosia tehnyt töitä itseni ja mieleni kanssa ollakseni kiitollisempi ja onnellisempi. Vanha pessimistinen sitkumutku-ihminen meinaa hyökätä edelleenkin elämääni, mutta pystyn nyt huomaamaan tämän helpommin enkä vaivu enää sellaiseen synkkyyteen kuin aiemmin. Tämä kirja kauniine kuvineen ja harjoituksineen on yksi keino palauttaa mieleen asioita, jotka tuovat onnea ja kiitollisuutta elämään.

ps. seuraa blogiani myös facebookissa!

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Hetkessä: Myydään 3 h+k


Kävin katsomassa ystäväni kanssa Aleksanterin teatterissa Suomen Komediateatterin uutuuden, tragikomedian Myydään 3h+k. Nelikymppinen Ronja palaa miehensä kanssa Laurin kanssa kaupungista maalle lapsuudenkotiinsa. Siellä Ronja käy Laurin kanssa läpi parisuhdettaan, kohtaa äitinsä - ja lopulta itsensä. Mitä jos elämä ei mennytkään niin kuin piti? Mistä löytyy onnen avaimet? Tantraseksistä, himourheilusta tai lapsista?

Naapurien elämä näyttää täydelliseltä. Voisiko siitä onnesta antaa vähän muillekin? Esitys käsittelee paljon lapsettomuutta. Lapsettomuus hiertää Laurin ja Ronjan välejä.  Jotain puuttuu, elämä ei tunnu kokonaiselta ja täydeltä. Sen sijaan naapurin suurperheidylli näyttää vähän liiankin onnelliselta.

Edelleenkin tunnen itseni ihan hölmöksi ottaessani selfien

Esitys on hyväntuulinen ja ajatuksia herättävä. Mistä onni löytyy? Onko aidan takana vihreämpää? Miten lapsuus ja äidin neuvot vaikuttavat elämään vieläkin? Kannattaako niitä neuvoja kuunnella vai olisiko parempi päästää jo joistakin neuvoista irti? Onko täysin tuntemattomalle helpompi puhua asioista ja ongelmista kuin läheisille?

Minulla oli mukava iltapäivä ja ilta ystäväni kanssa. Kävimme syömässä nepalilaisessa ravintolassa, kiertelimme vähän Helsingin keskustassa ja juttelimme kuulumiset läpi. Sen jälkeen parituntinen viihdyttävä teatteriesitys.Tämä oli täydellinen Hetkessä- ilta.