perjantai 7. huhtikuuta 2017

Ajatuksia huhtikuuhun


Maaliskuu hujahti ihan hetkessä. Pitkä kuukausi, mutta tuntui että se meni ihan kiitäen. Huhtikuukin on jo päässyt hyvään vauhtiin. Nautin keväästä, auringosta, lämpimämmistä päivistä. Siitepölyallergikkona kevät koettelee, jo nyt. Tänä aamuna heräsin klo 5.45 tukkoiseen nenään ja aivastuksiin. Uni ei tullut enää uudelleen.



Tällä hetkellä toivoisin aivoihini selkeyttä ja kykyä tehdä hyviä päätöksiä. Teen töitä yrittäjänä ryhmien ja kurssien ohjaamisen muodossa ja moni yhteistyökumppani suunnittelee jo nyt ensi syksyn kursseja. Mitä kursseja haluan ohjata ja missä? Ja jos lupaudun ohjaamaan tämän kurssin, mitä se tarkoittaa jonkun toisen kurssin kannalta? Mitä kalenteriini mahtuu? Miten paljon jaksan?  Mitä haluan tehdä? Tuntuu, että olen nyt vihdoinkin saamassa yritystoimintaani siihen suuntaan, mitä olen toivonut alusta alkaen. Sitä, että saan ohjata sekä kursseja ja ryhmiä pikkulapsiperheille että mindfulnessia, tunnetaitoryhmiä, satuhierontaa ja uniluentoja. Ja kehittää myös verkkovalmennuksia.


Olen pohtinut paljon unelmia. Mikä on minulle mahdollista ja mitä mieleni uskottelee, mikä ei ole mahdollista. Yrittäjyys nostaa esiin paljon uskomuksia omasta itsestä ja tuo kyllä kaiken käsittelemättömän pintaan. Mihin pystyn? Mitä ajattelen, mihin en pysty? Mutta entä jos pystynkin? Yrittäjyys paljastaa kaikki pelot, tuskat, heikkoudet. Mutta toisaalta myös kaikki vahvuudet, voiman, sinnikkyyden ja omat lahjakkuudet. Tätä kaikkea vuoristorataa olen taas viime päivinä käynyt läpi.


Huhtikuuhun toivoisin itselleni selkeyttä, viisautta ja rauhallisuutta. Etten tekisi liian hätiköityjä päätöksiä. Jotta uskaltaisin luottaa itseeni ja unelmiini.

Huhtikuuhun toivon aurinkoa ja lämpöä, mutta väliin myös sadepäiviä, jotta siitepöly laskeutuu välillä ja minulla on helpompi olla.

Huhtikuuhun toivon myös yhteisöllisyyttä. Bloggaaminen on viime aikoina tuntunut vähän yksinäiseltä ja olen huomannut, että kommentointi on vähentynyt paljon blogissani. Kiitos teille kaikille, jotka jaksatte säännöllisesti kommentoida blogiani, olette ihania ja tärkeitä! Miettiessäni blogiani ja inspiraatiota, silmiini osui kirjoitus Blogisiskoista ja tuntui sopivalta tarttua siihen. Olla mukana yhteisössä, josta voi saada luovuutta, iloa ja yhteisöllisyyttä bloggaamiseen. Ilman sitä, että joku seuraa klikkauksia, kävijämääriä ja postaustahtia.


Pääsiäinen tuo mahdollisuuden muutamaan ylimääräiseen lepopäivään. Sitä ennen meillä onkin erilainen viikko edessä, kun mies lähtee huomenna työmatkalle New Yorkiin ja minä pyöritän arkeamme reilun viikon ajan itsekseni. Onneksi pojat ovat jo isoja, hyvin meillä menee.

Mukavaa alkavaa viikonloppua! Millaisia ajatuksia sinulla on huhtikuuhun?

8 kommenttia:

  1. Minä liityin myös blogisiskoihin! Mukava olla samassa porukassa! Inspiraatiota, iloa ja yhteisöllisyyttä toivottavasti luvassa! Maaliskuu on mennyt jotenkin arkisessa puurtamisessa. Toivottavasti huhtikuun lisääntyvä valo tuo lisää kepeyttä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin sinut Blogisiskoissa, tosi kivaa. Minusta tuntuu, että jo liittyminen Blogisiskoihin on tuonut uutta kipinää bloggaamiseen.

      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Ole ylpeä itsestäsi yrittäjänä. Olet sen kaiken mitä sinulla on, hankkinut aivan itse. Toivon sinulle lisää suotuisia tuulia yrittäjänä!

    Toivottavasti yhteisö on mukava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi! Olen taas eilen ja tänään ollut vähän alamaissa (tämä johtuu pääasiassa merkittävästi pahentuneista allergiaoireista, mutta samalla on taas tuntunut, ettei mistäkään muusta tule mitään). Yrittäjyys on yhtä tunteiden vuoristorataa ja kaikki tsemppi on tarpeen.

      Minäkin toivon, että Blogisiskot tuo minulle kaipaamiani uusia tuulia bloggaamiseen.

      Poista
  3. Ensivisiitillä..kiva blogi..liityn lukijaksi :) Aurinkoista kevättä sinulle..itse ensiaskeleita blogimaailmassa ottava...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit blogini ja liityit lukijaksi. Muistan itsekin ensiaskeleeni blogimaailmassa. Tsekkaan sinun blogisi myös tänä iltana.

      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  4. Ihan mahtavaa, että tulit mukaan Blogisiskoihin! Toivottavasti saamme yhdessä rakennettua porukasta hyvän ja toimivan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva olla mukana Blogisiskoissa. Minäkin toivon, että porukasta tulee hyvä ja toimiva ja toisia tsemppaava. Tuntuu, että olen jo nyt saanut uutta inspistä bloggaamiseen.

      Poista

Kommentit ilahduttavat aina!