perjantai 26. toukokuuta 2017

Onko sinullakin huijarisyndrooma?


Havahduin alkuvuodesta huijarisyndroomaan. Sain isompia työkeikkoja luennoimaan ja pitämään kursseja. Toki olin iloinen näistä mahdollisuuksista, mutta samalla mieleeni heräsi tunne huijaamisesta. "Osaanko minä tämän asian? Mut on palkattu pitämään tämä kurssi, joten kurssin ostaja siis ajattelee, että mä osaan tän homman. Mutta entä jos kurssin aikana joku huomaakin, että mähän vaan huijaan. Esitän osaavani tän homman". Kun kirjoitin näistä kummallisista ajatuksistani erääseen suljettuun fb-ryhmään, siellä lähes kaikki tunnistivat itsessään saman ilmiön. Kyse on huijarisyndroomasta. Totesin, että tämä on asia, johon mun pitää perehtyä enemmän. Ilokseni sain arvostelukappaleeksi Tiina Ekmanin kirjan "Huijarisyndrooma - miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä)".

Huijarisyndrooma on sellainen tapa ajatella, jossa ihminen ei usko, että on osaava ja pätevä. Ihminen ajattelee, että hän on täysin epäpätevä ja jotenkin vaan onnistuu huijaamaan muita uskomaan, että on hyvä. Huijarius on samaa juurta ja sukua kuin perfektionismi, itsekriittisyys, vaativuus itseä kohtaan ja suorittamispakko. Näiden kaikkien taustalla on epävarmuus itsestä, minuudestaan ja kelpaamisestaan sellaisena kuin on. Täytyy todeta, että tutulta kuulostaa. Perfektionismi, itsekriittisyys, epävarmuus itsestä.


Huijarisyndroomasta voi opetella eroon tai ainakin sen kanssa voi oppia siedettävään yhteiseloon. Ensimmäinen ja tärkein askel on oivaltaa, että kyseessä on ajatustapa, ei aukoton totuus. Itsensä tunteminen ja kielteisten ajattelutapojen muuttaminen vie aikaa. Luultavasti huijarisyndrooma-ajattelumalli on omaksuttu jo omassa lapsuudessa. Omaa sisäistä puhettaan kannattaa kuunnella: haukutko ja soimaatko itseäsi jatkuvasti? Et puhu muillekaan niin, miksi siis itsellesi?

Itse pidin kirjassa siitä, että siinä oli tosi paljon erilaisia tapoja, joilla voi lähteä työstämään omaa huijarisyndroomaa. Näitä tapoja ovat esimerkiksi itsen äärelle pysähtyminen, omien toimintatapojen tarkastelu ja sen pohtiminen, millä tavalla ne palvelevat tällä hetkellä elämässä, oman arvokkaan elämän  miettiminen, myötätunto itseä ja toisia kohtaan ja kiitollisuuden harjoittaminen. Kirjassa on paljon hyviä harjoituksia, esim. kiitollisuuteen, hyväksynnän harjoitteluun ja ajattelun eriyttämiseen liittyen.



Mitä kuuluu minun huijarisyndroomalleni? Tunne huijariudesta pienenee koko ajan. Olen jo vuosien ajan käsitellyt omaa sisäistä puhettani itselleni lempeämpään suuntaan. Olen tunnistanut, että huijarisyndrooma juontaa juurensa lapsuudestani. Saamani hyvä palaute kursseista ja luennoista auttaa koko ajan enemmän uskomaan, että olen hyvä ja osaan tämän oikeasti. Joskus niin hetkinä, kun epäilen omaa ammattitaitoani, saatan kaivaa esille jostakin kurssista saamani hyvän palautteen. Tsemppaan itseäni omilla ajatuksillani. "Puhun" niiden ajatusten päälle, jotka alkavat epäillä omaa ammattitaitoani ja omaa itseäni. Yksi voimabiisini on ollut Mikko Harjun "Sinä riität", jonka sanat ei ihan osu omaan elämäntilanteeseen muuten, mutta kertosäkeistö on loistava. Minä riitän, olen kaunis, olen täydellinen näin.

Minua helpotti paljon myös se, kun kirjoitin asiasta sinne fb-ryhmään ja siellä moni muukin kertoi ajattelevansa samoin kuin minä. En ole ainut. Muutkin tuntevat näin. Jopa ne, jotka ovat nimekkäitä kouluttajia ja kirjoittavat kirjoja, myös heillä käy nämä huijariajatukset mielessä. Olen ylipäänsä huomannut sen, että kun asiasta puhuu ja sen nostaa esille, asia alkaa pienentyä ja normalisoitua omassa mielessä. Monesti myös hävettäville asioille käy näin. Olen nyt esim. ihan tietoisesti julkaissut sellaisia fb-päivityksiä, jotka ovat herättäneet minussa pientä häpeän tunnetta (mitähän nyt kaikki minusta ajattelee), mutta näin siedätän itseäni sille, että elämässä voi olla rosoisia puolia ja niistä voi myös kertoa muille. "Mitähän toisetkin/naapuritkin ajattelee" on ollut se toimintatapa, jonka olen oppinut ja kaikki vähänkin hävettävät asiat on pitänyt lakaista maton alle.

Huijarisyndrooma - kirjan lukeminen avasi minulle enemmän huijasiryndroomateemaa ja oivalsin, että olen ollut oikealla tiellä tehdessäni esim. mindfulness-, myötätunto- ja kiitollisuusharjoituksia.Erityisen paljon olen käyttänyt kirjassa olevaa ajatusta siitä, että huijariajatuksia voi kuunnella rauhassa ja rennossa olotilassa ja sanoa itselleen, ettei tilanteessa ole mitään vaarallista. "Tämä on huijariajattelua, se ei ole objektiivinen totuus".

Onko sinulla huijarisyndrooma? Mitä ajatuksia blogitekstini herätti sinussa?

ps. Seuraatko blogiani jo facebookissa?

torstai 25. toukokuuta 2017

Työn imu


Minulla on ollut viime aikoina paljon töitä. Paljon mielekkäitä töitä. Olen ollut onnekas. Olen saanut hyödyntää yrittäjyydessä kaikkea osaamistani. Olen kouluttanut Mindfulness lapsille - kursseja, ohjannut yhden neljän kerran Mindfulnessia vanhemmille - kurssin, luennoinut pienten lasten uniasioista ja tunnetaidoista. Olen ohjannut satuhierontatuokioita ja lasten liikunnallisia ryhmiä. Ja ohjasin myös viiden kerran Lasten Tunnetaitoryhmän.

Välillä on tuntunut, että nyt mennään aika äärirajoilla. Enempää en jaksaisi, mutta juuri nämä työt jaksan. Minulla on ollut valtava flow ja työn imu.


Työn imu tarkoittaa myönteistä tunne- ja motivaatiotilaa työssä. Sitä kokeva työntekijä lähtee aamulla  yleensä mielellään töihin, kokee työnsä mielekkääksi ja nauttii siitä. Työn imuun kuuluu kolme hyvinvoinnin ulottuvuutta: tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen. Tärkeä osa työn imua on kokemus siitä, että työ on mielekästä. Tuntuu, että tänä keväänä olen löytänyt työn imun, sillä olen saanut tehdä sellaisia töitä, jotka koen hyvin mielekkääksi itselleni. Viime syksynä tein päätöksen, että lopetan iltatyöt liikuntaryhmien osalta. Ja tämä oli hyvä päätös. Kun kalenteriin tuli väljyyttä, sain heti uutta elämään. Sain yhteydenoton Ceestolta ja olen kouluttanut tänä keväänä Mindfulness lapsille - kursseja, jotka ovat ihan unelmatyötä itselleni. Kun uskalsin luopua jostakin, elämä toi heti uutta tilalle.


Pienen väsymyksen hetkillä olen tsempannut itseäni. Minä riitän. Olen hyvä. Olen ihana. Annan valoni loistaa. Toivon, että se, että nautin työstäni, välittyy myös ulospäin.

Minulla on vähenemässä ohjaustyöt todella radikaalisti ensi viikon jälkeen ja menen vähitellen kohti kesälomaa. Uusia projekteja on vireillä ja kunhan kalenteriin tulee väljyyttä, alan edistää niitä.

Eilen illalla ajattelin, että pidän nyt reteesti neljän päivän vapaan ja vasta maanantaina teen seuraavan kerran töitä. Mutta enpä sitten ihan malttanutkaan. Aamulla kirjoitin yritykseni blogiin kolme blogitekstiä valmiiksi odottamaan julkaisemista. Mutta en soimaa itseäni siitä, etten malttanutkaan pitää täyttä vapaapäivää. On ihanaa, kun saa tehdä niitä asioita, mitä rakastaa, mitkä osaa hyvin ja mitkä kokee mielekkääksi!

(kuvissa on Papellian kortteja, jotka ostin pari viikkoa sitten myyjäisistä)

lauantai 20. toukokuuta 2017

Tubettajat koulun kevättapahtumassa


Kuulun paikallisen alakoulun vanhempainyhdistykseen. Olen ollut toiminnassa siitä alkaen, kun esikoinen aloitti koulun. Ja hän on nyt siis jo seiskalla eli ei enää alakoulussa. Kuopus on viidennellä eli vielä vuoden verran olen mukana tässä vanhempainyhdistykseessä. Keräämme tapahtumilla rahaa esimerkiksi koulun välituntivälineisiin (jalkapallot, hyppynarut jne), stipendeihin ja osa tapahtumien tuotosta menee luokkien retkirahastoon. Perinteisiä tapahtumiamme meillä ovat marrasmarkkinat, kevättapahtuma ja lisäksi vanhempainyhdistys on mukana koulun ja kodin yhteistyöpäivässä pitämässä buffetia.

Kevättapahtumassa meillä on ollut välillä mukana myös esiintyjiä. Tänä vuonna kysyimme oppilaiden toivetta esiintyjän suhteen. No, tulihan niitä toiveita. Oli Robin ja Anna Abreu listalla. Ja tosi monta tubettajaa. Saimme idean, josko tänä vuonna kysyisimme mukaan paria tubettajaa. Lopulta saimme paikalle Roni Backin ja Ilonan. Alun perin PinkkuPinsku oli buukattu tapahtumaamme, mutta hän joutui aika viime tipassa perumaan tulonsa ja tilalle saatiin Ilona. Onneksemme saimme tapahtumaan taloudellista tukea aluetoimikunnalta, muuten näitä esiintyjiä ei olisi ollut mahdollista buukata.


Roni Back ja Ilona olivat paikalla reilut 1.5 tuntia. Ensin he kertoivat vähän itsestään, sitten kaksi oppilasta kyseli heiltä kysymyksiä, jotka olivat pohdituttaneet koulun oppilaita. Näitä kysymyksiä olivat esimerkiksi: mikä oli haaveammattisi pienenä, miksi sinusta tuli tubettaja, miten suhtaudut negatiivisiin kommentteihin, kuinka kauan yhden videon tekemiseen ja editoimiseen menee aikaa ja milloin olet viimeksi syönyt vaahtokarkkia. Tähän meni noin puoli tuntia ja sen jälkeen oli mahdollisuus päästä "fanitapaamiseen" tubettajien kanssa eli jokainen pääsi vuorollaan kuvaan Roni Backin ja Ilonan kanssa ja lisäksi he jakoivat nimmareita. Osa lapsista halusi nimmarin omaan paitaan tai lippikseen, osa perinteisesti paperille. Jotkut toivat myös lahjoja tubettajille mukanaan. Ilona oli herttainen ja Roni hauska.

Minusta oli mielenkiintoista kuulla tubettamisesta. Minusta on niin siistiä, että on paljon sellaisia tapoja tehdä työtä ja ansaita elantonsa, joista ei tiennyt vielä mitään vaikkapa 6-7 vuotta sitten. Näitä ovat vaikkapa tubettaminen, bloggaaminen ja verkkovalmennusten tekeminen.


Tapahtumassa oli lisäksi erilaisia toimintapisteitä, esim. paikalliset harrastusseurat olivat esittelemässä toimintaansa. Suunnistusseura oli järjestänyt rastiradan koulun ympäristöön, jalkapalloseura erilaisia toimintapisteitä, joissa pystyi pallottelemaan. Paloauto oli paikalla (kunnes se joutui lähtemään hälytysajoon - olihan se näyttävää kun paloauto lähti paikalta pillit vinkuen). Lisäksi kirpparipöytiä, arvontaa, buffet, hattaroita.

Harmikseni kuopus ei jaksanut jonottaa fanitapaamiseen, niin meiltä jäi saamatta Roni Backin ja Ilonan nimmarit. Oikein symppis olo tuli molemmista tubettajista ja päivä oli varmasti ikimuistoinen monelle fanille, joita tuntui olevan koululaisissa paljon.

Huomenna onkin sitten taas täysin erilainen päivä, olen Espoossa kouluttamassa Mindfulness lapsille - kurssia. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

perjantai 19. toukokuuta 2017

Mitä on rohkeus?


Mitä on rohkeus? "Todellinen rohkeus tarkoittaa liikkumista pois mukavuusalueelta. Tämä voi tuntua haastavalta, ja vaikka pelko ja huoli usein estävät tien, niin ei tarvitse olla. Rohkeus vaatii usein toimintaa, mutta on tärkeää myös pysähtyä ja päästä yhteyteen sisäisen totuutemme kanssa. Periaatteidemme, totuutemme ja tarkoituksemme ymmärtäminen ei ole ainoastaan valaisevaa, vaan se myös tukee kykyämme saavuttaa täysi potentiaalimme".

Minä olen muutaman kerran saanut kuulla olevani rohkea. "Kyllä sä oot rohkee"  minulle sanottiin erityisesti silloin, kun ilmoitin irtisanoutuvani vakituisesta työsuhteesta ja perustavani yrityksen. Ja kyllä se oli varmaan yksi rohkeimmista teoista, mitä olen elämässäni tehnyt. Sitä ennen olin kerran irtisanoutunut vakituisesta työsuhteesta mennäkseni tekemään kolmen kuukauden sijaisuutta. Ja olen ollut muutaman kerran telkkarissa. Yrittäjyyden myötä olen ollut säännöllisin väliajoin pois mukavuusalueeltani ja ylittänyt omia, aikaisempia rajojani. Ja kyllä, olen rohkeampi kuin aiemmin. Vielä lukioikäisenä vihasin esitelmiä ja minulle oli todella vaikeaa olla luokan edessä puhumassa muille. Punastelin, puhuin nopeasti ja epäselvästi. Nyt luennoin ja vedän kursseja. Vuosi sitten mietin, uskallanko ja osaanko alkaa järjestää verkkovalmennuksia. Nyt minulla on kolme verkkovalmennusta ja lisää on tulossa. Se on vaatinut omien pelkojen ja uskomusten työstämistä, että olen tässä tilanteessa.


Sain arvostelukappaleeksi Arlene K.Ungerin kirjan "Rohkeus. 50 meditaatio- ja rentoutumisharjoitusta parantamaan itseluottamustasi". "Rohkeus ja itseluottamus tulevat sisältä. Ne ovat mielentiloja, joita ilmentävät usko omaan arvoosi, viihtyminen omassa kehossasi ja luottamus siihen, että voi menestyä".

Kirjassa on erilaisia pieniä harjoituksia lisäämään itsevarmuutta ja päättäväisyyttä, testaamaan negatiivisia uskomuksia ja irrottautumaan turhista huolista. Harjoituksissa opetellaan myös sanomaan ei, hiljennetään mieltä ja edistetään positiivista ajattelua. Harjoitukset perustuvat kognitiiviseen psykoterapiaan, tietoiseen läsnäoloon (mindfulnessiin) perustuvaan stressinhallintaan, mielikuvaharjoituksiin ja voimalauseisiin.


Kirjan monissa harjoituksissa käsitellään omaa sisäistä kriitikkoamme, joka lannistaa meitä. "Et sä osaa, turhaan kuvittelet, et pysty, et ole aikaisemminkaan pystynyt". Varmaan jokaiselle on tuttua tämä itsensä soimaaminen. Ja epävarmuus itsestä. Itse pidin erityisesti "Huumori"- harjoituksesta. Harjoituksessa pyritään muuttamaan oma sisäinen ääni huumorin avulla. Kun huomaat, että sisäinen äänesi on negatiivisuuden kehässä, pidä tauko. Kuvittele, että sisäinen äänesi kuuluu jollekin koomiselle ja naurettavalle hahmolle. Anna tälle hahmolle naurettava nimi kuten Nuuskaruikku. Katso tätä naurettavaa oliota, joka toistelee negatiivisia sanojasi. On vaikeampaa ottaa negatiiviset sanat todesta ja se muistuttaa, että pelkosi ja ajatuksesi eivät ole todellisuutta. Ja voit jopa pystyä käskemään sitä olemaan hiljaa!

Kirjan alkuun on lisätty rohkeuden kymmenen etua. Minä voin omalta osaltani allekirjoittaa ne lähes kaikki. Kun olen rohkeampi kuin aiemmin, olen innoittunut ottamaan vastaan ihan uusia haasteita ja koettelemaan omia rajojani. Rohkeus on auttanut hyväksymään epävarmuutta. Sietokykyni on kasvanut ja vastoinkäymisistä palautuminen on parempaa kuin aikaisemmin. Rohkeus on vähentänyt paljon katumusta ja jossittelua. Olen saanut kykyä puhua yleisölle. Olen oppinut tuntemaan omia vahvuuksia ja hyödynnän niitä aiempaa tehokkaammin.

Mitä rohkeus on sinulle? Milloin sinä olet ollut rohkea?

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Yökukkujasta nukkujaksi - verkkovalmennuksen tekoprosessi


Olen julkaissut kolmannen verkkovalmennukseni: Yökukkujasta nukkujaksi. Yökukkujasta nukkujaksi - verkkovalmennuksesta saa tukea unikoulun toteuttamiseen. Tämä verkkovalmennus syntyi opinnäytetyöprosessin tuloksena.

Minuun oli vajaa vuosi sitten yhteydessä sosionomiopiskelija Viivi. Hän oli käynyt lapsensa kanssa minun vauvahierontakurssillani ja hänen ansiostaan myös uniluentokutsut - konsepti sai alkunsa. Viime vuonna touko-kesäkuun vaihteen tienoilla Viivi kyseli, olisiko minulla aihetta opinnäytetyöhön. Hän kertoi olevansa opinnäytetyötä vaille valmis sosionomi. Heitin ilmoille ajatuksen verkkovalmennuksen kehittämisestä. Minua kiinnosti viedä palvelujani verkkoon, mutta en tiennyt miten ja mietin myös, ovatko vanhemmat valmiita maksamaan verkkopohjaisista vanhemmuuteen liittyvistä valmennuksista.

Heinäkuun lopulla Viivi oli uudelleen yhteydessä minuun. Koska Viivi oli ollut uniluennollani ja kokenut hyötyneensä siitä paljon, hän ehdotti, josko lähtisimme kehittämään verkkovalmennusta pienten lasten uniasioiden tiimoilta. Siitä lähtikin pyörä pyörimään vauhdilla. Viivi kokosi demoryhmän, johon osallistui 30 vauvaperheen äitiä. Kaikissa näissä perheissä oli jonkinlaista unipulmaa. Minä tein pari videota lapsen unesta ja pystytimme verkkovalmennuksen suljettuun fb-ryhmään. Ryhmäläiset esittivät kysymyksiä minulle ja minä vastailin kysymyksiin. Lisäksi videot ja kirjoittamani uneen liittyvät blogitekstit tukivat unikoulun toteutusta. Äidit tsemppasivat ryhmässä hurjasti toisiaan ja tuloksia alkoi näkyä hyvinkin nopeasti monissa perheissä.

"Kolmas nukutus! 6 MINUUTTIA ja hän nukkuu itse hakemaansa unta!! Ja nyt ollaan vielä reissussakin ja mä oon ollut melkein koko päivän poissa ja silti näin upeasti meni. Voi apua mä sanon!! Ihan mielettömän upeaa!!! Mä oon niin fiiliksissä tästä ja ihmeissäni!  Kiiiiitos tästä ryhmästä!!"

"En olis kyllä uskonu reilu viikko sitten, että nyt jo meillä nukutaan omassa sängyssä, omassa huoneessa, läpi yön ja nukahdetaan ilman tissiä!"


Varsinaisen valmennusprosessin jälkeen Viivi keräsi palautteet osallistujilta ja myös minulta. Saimme kullanarvoisia kehittämisvinkkejä ja vinkeistä on otettu vaarin. Valmennukseen on tehty kolme videota lisää, Viivi on tehnyt hienot infotaulut eri unikoulumenetelmistä  ja esim. hellyystankkauksesta ja unilelun käytöstä. Ryhmäkokoa on myös reilusti pienennetty, jotta jokainen perhe saa parempaa henkilökohtaista ohjausta ja jotta minulle ei jää oloa, että joku perhe jää liiaksi syrjään.

Olin maaliskuun lopulla kuuntelemassa Viivin opinnäytetyön esitystä Laurea Ammattikorkeakoulussa. Opinnäytetyö sai paljon kiinnostusta osakseen. Perheiden auttaminen uniongelmissa on perheiden hyvinvoinnin tukemista ja samalla myös ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä. Uniongelmiin pystyy monesti vaikuttamaan myös pienin ja aika simppelein keinoin. Neuvoloissa ei vaan ehkä osata ohjata perheitä oikealla tavalla, koska terveydenhoitajan toimenkuva on laaja eikä välttämättä perehtyneisyyttä uniongelmiin ole.

Viivin opinnäytetyö löytyy Theseus tietokannasta: Yökukkujasta nukkujaksi - vauvojen uneen keskittyvän verkkovalmennustuotteen ideointi ja kokeilu. Opinnäytetyö on kyllä hyvä ja minulla itselleni on tietenkin iso asia, että sain sen myötä yritykseni valikoimaan testatun ja hyväksi todetun uuden verkkovalmennuksen.

Nyt tämä kehittämisprosessin tuloksena syntynyt verkkovalmennus on myynnissä. Yökukkujasta nukkujaksi - verkkovalmennus on uudenlainen tapa auttaa uniongelmista kärsiviä pikkulapsiperheitä. Tuessa yhdistyy minun asiantuntemus vauvojen uniasioista ja vertaisryhmän tuki.  Olen valtavan kiitollinen Viiville siitä, että hän oli yhteydessä minuun vajaa vuosi sitten ja saimme yhdessä kehitettyä näin hienon verkkovalmennuksen. Viivillä on aivan mieletön taito tehdä esim. hienoja infotauluja, joita itse en osaisi tehdä. Opinnäytetyön tekoprosessin lisäksi Viivi kertoi oppineensa paljon pienen lapsen unesta ja hän on tsempparina mukana ensimmäisessä maksullisessa ryhmässä.

Yökukkujasta nukkujaksi - verkkovalmennuksen pienryhmä starttaa 15.5. Jos tiedät uniongelmista kärsiviä pikkulapsiperheitä, valmennuksesta saa vinkata eteenpäin! Uni on ihmisen perustarve, ja unen pätkittäisyys ja vähyys vaikuttaa voimakkaasti vanhempien jaksamiseen ja sitä kautta koko perheen hyvinvointiin.



maanantai 8. toukokuuta 2017

Elämää remontin keskellä


Elämää keittiöremontin keskellä. Huoh, huoh ja vielä kerran huoh. Kun kerroin facebookissa keittiöremontista, pari ystävääni totesi, että "Osanottoni". Nyt ymmärrän miksi. Siinä missä keittiön kaappien tyhjentäminen oli meditatiivista ja vapautti luovuutta, remonttivaihe ja tavaroiden laittaminen paikalleen ei ole ollut ollenkaan samanlaista. Olen ollut aika väsynyt. Väsynyt siihen, että kaikki tavarat ovat missä sattuu. Olen ollut kiukkuinen siksi, että on ollut vaikea hyväksyä vallitsevia olosuhteita. Ajattelin, että vappuna voidaan sitten grillata ja syödä pikniktyyliin ulkona. Vappuaattona heräsin siihen, että maa oli valkoinen. Ei grillattu. Eikä syöty pikniktyyliin ulkona. Vappupäivänä sentään saatiin järjestettyä piknikeväät ulos. Kolmena päivänä söimme ravintolaruokaa / kävimme hakemasta salaattibaarin salaatit kotiin. Jopa pojat alkoivat kysellä, että milloin voidaan taas syödä ihan vain kotiruokaa. Sähköt ovat olleet poikki milloin sattuu ja pölyä on joka paikassa.



Keittiö alkaa olla nyt valmis. Uusi liesi toimii, uuni ei ole vielä paikoillaan. Kaapit alkavat olla valmiita siihen, että niihin voi laittaa tavaroita ja jonkin verran tavaroita onkin jo saatu takaisin kaappeihin.

Kotimme on ollut kuin esterata. Yläkerta oli viime viikolla käytännössä täynnä tavaraa. Olohuoneessa oli uudet keittiön kaapit, kaikkiin muihin huoneisiin oli purettu vanhan keittiön tavaroita. Kulkureitteinä oli pienet solat.


Tähän kun vielä lisää sen, että minulla on ollut aika paljon töitä ja viikonloppuna käväisin myös Turussa kouluttamassa yhden Mindfulness lapsille - kurssin, niin tuntuu, että voimavarat ovat välillä olleet aika vähissä. Vitsit ovat olleet välillä vähissä, mutta huumoria pitää sitten repiä pienistä asioista: Upo-liesituulettimessamme lukee väärin päin Upo. Nettisivuilla lukeaa: Upea liesituuletin kääntää katseet. Todellakin, tämä kääntää katseet.



Keittiön kaappien tyhjentämisen yhteydessä löytyi muistoja lasten synttäreiltä. 1v ja 5 v kynttilät. Tokihan noita on ollut hyvä säilöä kaikki nämä vuodet, sillä eihän tässä enää kauhean pitkää aikaa ole, kun esikoinen täyttää jo 15 v ja silloin noita voisi taas käyttää. Ja siitä pari vuotta eteenpäin, niin kuopuksen 15 v synttäreitä juhlitaan. Ja vielä kun jaksaa säästää muutaman vuoden, niin edessä olisi 51 v synttärit. Yleensä kait juhlitaan viisikymppisiä, mutta meillä sitten käytännön syistä 51 v synttäreitä.

Tällä hetkellä en voi muuta kuin olla onnellinen siitä, ettemme ryhtyneet keittiöremonttiin poikien ollessa pienempiä. Tosin, ei tämä ole ollut mitään siihen meidän viime keväiseen putkiremonttiin nähden. Mutta sen muisteluun en halua nyt palata.

Nyt lähden hierojalle, josko sieltä saisin vaikka rentoutta ja kipinää siihen, että jaksaisin alkaa laittaa tavaroita paikoilleen uuteen keittiöön. Uusi keittiö on kyllä hieno ja induktioliesi tuntuu niin modernilta ja tehokkaalta vanhan lieden jälkeen.