perjantai 11. elokuuta 2017

Miten suunnata katsetta hyvään ja vahvuuksiin?


Huomaatko sinä hyvän lapsessasi? Entä itsessäsi? Kääntyykö katseesi hyviin vain huonoihin puoliin? Olin alkuvuodesta Kaisa Vuorisen luennolla "Kannusta lapsesi vahvaksi". Kaisa puhui luennolla voimavarojen ja vahvuuksien löytämisestä. Hän kysyi luennolla pysäyttävän kysymyksen: Miten paljon opit omista vahvuuksistasi kouluaikana? Itse en oppinut mitään omista vahvuuksistani enkä ylipäänsä mitään hyvää itsestäni ja tunteistani. Parhaiten jäivät mieleen ne asiat, mitä en osannut ja missä olisin voinut olla parempi. Erityisesti jäi mieleeni, kuinka huono olin musiikissa ja kuviksessa.

Jokaisen ihmisen elämän perustarve on tulla hyväksytyksi, saada läheisyyttä ja tuntea kyvykkyyttä. Sen sijaan, että huomaa toisessa aina ne huonot piirteet ja sanoittaa niitä, on parempi napata toinen kiinni hyvän teossa ja sanoittaa niitä. Missä lapsi on hyvä, mitkä ovat hänen vahvuuksiaan. Tavoitteena on, että lapselle muodostuu myönteinen käsitys itsestä ja luotto omaan itseen ja omiin mahdollisuuksiin. Huomaan, että omien lasteni koulussa ja arvioinneissa on jonkin verran siirrytty kohti vahvuusajattelua ja tämä on hyvä asia.


Kuuntelemani luennon pitäjä Kaisa Vuorinen on kirjoittanut yhdessä Lotta Uusitalo-Malmivaaran kanssa kaksi kirjaa hyvän huomaamisesta ja vahvuuksien bongaamisesta. Lisäksi he ovat tehneet Huomaa hyvä - toimintakortit, joissa esitellään tiivistetysti, mitä 26 luonteenvahvuutta ovat, miten ne voi havaita ja kuinka niitä voi vahvistaa itsessä ja muissa.

Kirja "Huomaa hyvä! Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteenvahvuutensa" ilmestyi 2016  ja siitä on nyt juuri tullut toinen painos. Kirja antaa välineitä vahvuusopetuksen toteuttamiseen. Kirjassa esitellään tärkeimmät luonteenvahvuudet ja kerrotaan, missä niiden käyttöä voi havaita ja miten niitä voi harjoitusten avulla vahvistaa. Kirjassa on sekä teoriaa että harjoituksia. Itse olen viime vuosina pohtinut paljon kiitollisuuteen liittyviä asioita ja siksi nostan esille kirjasta muutaman kiitollisuuteen liittyvän harjoituksen: "Tehkää kiitollisuuskukka tai - kukko. Kukassa terälehdet edustavat kiitollisuuden aiheita. Voitte tehdä myös kukon, jossa kiitollisuuden aiheita ovat pyrstösulat". "Tehkää Mistä olen kiitollinen perheessäni?- tehtävä. Pohtikaa asioita, joista lapset voivat olla kiitollisia omassa perheessään. Jokaiselle perheenjäsenelle on oma kuva, jonka alle voi kirjata näitä aiheita". Miten mahtavaa, kun lapsia aletaan jo pienestä pitäen ohjata kohti kiitollisuutta! Itse olen vasta aikuisena opetellut kiitollisuutta ja on ollut aika pitkä tie negatiivisista ajatusmalleista kohti myönteisyyttä ja kiitollisuutta.


Olen omien lasteni kanssa käyttänyt Huomaa hyvä - toimintakortteja. Perheemme esikoinen valitsi minun vahvuuksikseni innostuksen, oppimisen ilon, ystävällisyyden, rohkeuden, ryhmätyötaidot ja sinnikkyyden. Nuo ovat aika lailla minua kuvaavat valinnat. Valitsin myös lapsilleni heitä kuvaavat kortit ja molemmat nauttivat kuulla omista hyvistä puolistaan ja vahvuuksistaan.

Tiedän, että näitä Huomaa hyvä - toimintakortteja on käytetty lasten lisäksi myös työyhteisöissä. Miten ihana ajatus olisikaan saada kuulla työtovereiltaan omia vahvuuksiaan ja saada myös antaa työkaverille lahja ja valita hänelle omat vahvuuskortit.


Viime keväänä ilmestyi "Huomaa hyvä! Vahvuusvariksen bongausopas", joka täydentää Huomaa hyvä - kirjaa ja toimintakortteja. Kirja antaa lisää evästä vahvuusopetuksen toteuttamiseen käytännössä. Opas toimii myös itsenäisenä teoksena, jonka avulla kuka tahansa voi alkaa harjoittelemaan vahvuuksien bongausta ja hyvän huomaamista.

Vahvuusvariksen bongausoppaassa on valtavasti tehtäviä, joiden avulla voi esimerkiksi kerätä onnistumisia, taltioida perheen vahvuuksia, miettiä asioita, jotka saivat nauramaan/hyvälle tuulelle/hihittämään ja miettiä kiitollisuuden asioita omassa perheessä. Minun oma suosikkini on itsearvostus-tehtävä: Mitä asioita arvostat itsessäsi? Mikä sinussa on parasta? Mitä hyvää voit sanoa itsellesi? Mitä rakastat itsessäsi? Tärkeitä asioita kenen tahansa mietittäväksi.

Voin lämpimästi suositella näitä Huomaa hyvä - kirjoja ja kortteja kaikille sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisille ja myös vanhemmille, jotka haluavat suunnata katsettaan kohti vahvuuksia ja hyvää!

Mitä sinä opit itsestäsi lapsena? Opitko sinä enemmän vahvuuksistasi vai heikkouksistasi?

* kirjat ja kortit saatu arvostelukappaleeksi PS-kustannukselta

lauantai 5. elokuuta 2017

Hyvien rutiinien luominen arkeen


Omenatuorepuuroa - olen kokeillut uusia aamupaloja
Loman päättyessä on hyvä miettiä, millaista arkea haluan elää töiden ja arjen alkaessa? Mitä ajatuksia tai toimintatapoja haluan napata mukaan lomalta? Moni elää odottaen lomaa. Mielestäni tärkeämpää olisi miettiä, millaista on hyvä ja palauttava arki. Itsellekin tämä on tärkeä kysymys, sillä huomasin viime keväänä pudonneeni työ- ja remppasuppiloon niin, että suppilo koko ajan kaventui ja kaikki virkistävä ja hyvä meinasi jäädä pois elämästä.

Meidän perheessä on monta toimivaa asiaa, jotka ovat arjessa hyvin. Luin reilu viikko sitten Hesarista mielenkiintoisen artikkelin kodeista, arjesta ja onnellisuudesta. Artikkelissa todettiin, että rutiineja kotonaan noudattavat ovat kaikkein tyytyväisimpiä sekä elämäänsä että koteihinsa. "Ne, joilla on säännölliset siivous- sekä pyykkipäivät ja jotka tekevät ruokaa yhdessä ja saavat vielä viikonloppuisin väkeä kylään, ovat tyytyväisimpiä", toteaa asiantuntija artikkelissa. Rutiinit siis kunniaan! Meillä on käytössä viikkoruokalista, siivouspäivä ja pyykkipäivä. Olen joskus ajatellut, että arkemme on liiankin rutinoitua. Mutta artikkelin luettuani aloin arvostaa noita rutiineja ihan uudella tavalla. Ne eivät ole tylsyyttä, vaan askel tyytyväiseen, toimivaan ja onnelliseen arkeen!

Banaanilettuja ja vaniljaskyriä - myös uusia iltapaloja on tullut kokeiltua
Minun omassa elämässäni on muutama viilattava asia. Itse haluan tulevana syksynä kiinnittää erityistä huomiota seuraaviin asioihin: tehokas työnteko ja jooga ja mindfulness osana arkea. Tehokkaalla työnteolla tarkoitan sitä, että silloin kun teen töitä, teen töitä enkä selaile somea, vaihda tekemisestä toiseen enkä lopulta saa mitään aikaiseksi.

Joogan ja mindfulnessin haluaisin saada osaksi normaalia arkea, niin että ne voisivat toimia virkistävinä asioina vaikka keskellä työpäivää tai sitten rauhoittajina illalla. Käyn joogatunneilla, mutta toivoisin motivoituvani joogaamaan myös kotona.

Huomaan, että minä aloitan monia asioita innolla, mutta minulla on haasteena, että siitä muodostuisi tapa elämääni. Olin esimerkiksi reilu vuosi sitten hortakurssilla ja sinä kesänä käytin muutaman kerran nokkosta ja vuohenputkea ruuanlaitossa. Olenko tänä kesänä tehnyt niin? En ole. Näitä esimerkkejä olisi aika monta vuosien varrelta.


Minulla on blogiyhteistyönä mahdollisuus osallistua Vapauta oma voimasi - verkkovalmennukseen.  Valmennus on alkamassa maanantaina. Valmennusesittelyssä kysytään: "Kaipaatko keinoja pysähtyä, hiljentyä, rentoutua, päästää irti kaikesta ympärillä olevasta edes hetkeksi, ja keskittyä vain itseesi?" Kaipaan. Juuri tätä kaipaan. Ja tästä toivoisin itselleni rutiinia. Valmennus sisältää joogavideoita, kirjoittamisharjoituksia, meditointia, visualisointiharjoituksia ja mikä ihanaa - myös resepteja ja vinkkejä kasvisruokiin. Ihan huippua! Toivon valmennuksen kautta saavani itselleni hyvän olon rutiineja arkeeni. Sellaisia, joista tulisi tapoja.

Mitkä ovat oman arkesi peruspilareita? Millaisia hyviä rutiineja sinulla on arjessasi? Mitä toivoisit lisää arkeesi?


torstai 3. elokuuta 2017

Meille tuli kissanpentu


Blogiani facebookissa (heh, ja yritystäni instagrammissa) seuraavat tietävätkin jo, että meille tuli viime viikon tiistaina kissanpentu. Kuopukselle oli kissakuume jo pitkän aikaa ja vähitellen me muutkin lämpenimme ajatukselle kissasta. Minulla oli kissa koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan ja kyllä Misse oli minulle hurjan tärkeä ja rakas.

Kävimme pääsiäisenä aikaan katsomassa kissoja Mikkelin löytöeläintalossa ja kesäkuun alussa kuopus kävi siellä uudelleen äitini kanssa. Heinäkuun alussa kävimme siellä tekemässä varauksen kissanpennusta. Sieltä luvattiin soitella minulle. Soittoa ei kuitenkaan tullut missään vaiheessa....Aloin etsiä kissaa nettipalstojen kautta. Löysinkin aika läheltä kotiamme myynnissä olevan kissanpennun. Kävimme ensin katsomassa pentua ja jo seuraavana iltana menimme kuljetuslaatikon kanssa hakemaan pentua kotiin.



Hän on Misse, ikää hänellä on n. 14 viikkoa. Eikö olekin mielikuvitusrikasta? Minulla oli pienenä kissa nimeltä Misse, kuopus halusi nimetä kissanpentumme myös Misseksi. Kaiken lisäksi tämä meidän pentumme on tosi samannäköinen kuin minun Misseni oli.

Ensimmäisenä iltana Misse lähinnä istui kuljetuslaatikossa. Hän ei uskaltanut liikahtaa sieltä juuri mihinkään. Yöllä hän miukui monta tuntia. Ymmärrän, hänellä oli ikävä emoa, siskoa, vanhaa perhettä. Seuraavana päivänä Misse uskalsi vähän jo liikkua, mutta lähinnä hän liikkui seinän vieriä pitkin ja säpsähti jokaista ääntä. Hän myös miukui paljon. Ensimmäisen kerran hän söi oltuaan meillä noin vuorokauden ja siitä alkaen ruoka onkin maistunut hyvin. 


Misse on koko ajan enemmän tottunut meihin ja nyt hän jo istuu sylissä, kellittelee lattialla ja on vähän ehkä liiankin villi. Eli pomppii pöydälle, roikkuisi verhoissa jne. Koko ajan pitää vahtia, missä hän menee ja mitä puuhaa.

Ensimmäinen kehrääminen tapahtui viikko sittten torstai-iltana. Misse oli kuopuksen huoneessa ja silittelimme häntä ja kysyin: "Milloin sinä kehräät ekan kerran?". Ja sitten se kehrääminen alkoi. Se kuulosti ihanalta.

Nyt Misse on jo rohkea ja kehrää paljon ja meille on tullut tutuksi myös käsite iltavilli, jolloin Misse juoksentelee ja sekoilee pitkin yläkertaa.



Mietin, ovatko kissat jotenkin muuttuneet siitä, kun minun Misseni oli pieni. Silloin hänelle syötettiin ihan tavallista kotiruokaa. Nyt on penturuokaa, kuivaruokaa, märkäruokaa, senioriruokaa ja ties mitä. Vai onko tässä sama kuin lastenkin kanssa, että ennen sama kaurapuuro kävi kaikkiin ikävaiheisiin, nyt on erilaisia puuroja eri suutuntumalla ja optimaalisilla ravinteilla eri ikävaiheisiin. Misseä kiinnostaa kovasti, mitä me syömme ja olenkin tässä googlaillut viime päivinä: saako kissalle syöttää juustoa / perunaa / paistettua kananmunaa / pastaa.

Ja myönnän, olen vähän höpsähtänyt kissan myötä. Huomasin lässyttäväni hänelle ja eläinkaupassa käydessäni mietin kissojen saippuakuplien ostamista. Vielä en niitä ostanut. Mutta oikeesti, onko ne kivoja?

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Miten säilyttää hyvä yhteys teini-ikäisen kanssa?


Teini-ikä nostaa vanhemmuuden uudelle tasolle, sen olen saanut jo nyt huomata 14 v ja kohta 12 v lasten äitinä. Huomaan, että omassa perheessäni konfliktialttius on lisääntynyt paljon. Erityisesti perheemme kuopus kuohahtelee ihan uudella tavalla verrattuna vaikkapa vuoden takaiseen tilanteeseen.

Sain arvostelukappaleeksi hyvin omaan elämäntilanteeseen sopivan kirjan. Kirja "Peace! - selviytymisopas nuorten vanhemmille" auttaa vanhempaa tunnistamaan omia ja vastapuolen tarpeita sekä ilmaisemaan niitä ymmärrettävällä tavalla. Kirjan luvut ovat sujuvampaa vanhemmuutta, tunteiden säätelyn ja läsnäolon taidot, ilmaise tarkasti, ymmärrä ja validoi, kuuntele ja neuvottele ja muuta konflikti läheisyydeksi.

Itse olen kokenut tärkeimmäksi vanhemmuustaidokseni empatian. Sen, että pystyn löytämään lapsen/nuoren näkökulman tilanteeseen ja suhtautumaan siihen empaattisesti. Kirjassa tästä käytetään termiä validointi. Validoimalla vastapuolta viestität, että hänen ajatuksensa ja tunteensa ovat ymmärrettäviä ja loogisia kyseisessä tilanteessa. Hyviä lauseenaloituksia ovat esimerkiksi: "Tiedän, että susta tuntuu nyt..." tai "Huomaan, että haluat....". Tärkeää on miettiä konfliktin hetkellä, mitä teinini tarvitsee minulta eniten juuri nyt? Tarvitseeko hän läsnäoloa ja aktiivista kuuntelemista? Myötätuntoisia sanoja?

Esimerkkinä validoinnista kirjassa on tilanne, jossa Kaisa jääkin kotiin piirtelemään, kun kaveri Nea on kutsunut hänet syntymäpäiväjuhliinsa. Ei-empaattinen tapa olisi näin: "Yritä nyt ryhdistäytyä! ihme, että joku vielä kutsuu sinut juhliinsa, kun et koskaan niihin lähde. Tuota menoa sinulla ei pian ole enää yhtään ystävää. Nuoren kannalta empaattinen ja validoiva tapa olisi esim. näin: "Sinua varmaan jännittää lähteä juhliin. Et ehkä tunne kaikkia vieraita ja on aina jännittävää tutustua uusiin ihmisiin. Älä vaadi itseäsi olemaan rohkeampi kuin oikeasti olet. Nea tietää ja tuntee sinut hyvin ja toivoo sinut juhliinsa sellaisena kuin olet. Luulen, että sinulla voisi olla hauska ilta, jos lähdet tsekkaamaan millaiset juhlat ovat, vaikka vain hetkeksi. Mutta sinähän sen päätät".


Nostan esille muutaman itseäni puhutelleen ajatuksen kirjasta: Muista omat yksilölliset ja ainutlaatuiset päämääräsi. Mikä sinulle on tärkeää tässä ihmissuhteessa? Se ei varmaankaan ole väittelyiden voittaminen taikka sen osoittaminen, että toinen on väärässä tai syyllinen teidän elämäänne vaikuttavaan ongelmaan. Millaisena sinä haluaisit tämän ihmissuhteen? Ainoastaan rakastava ja ystävällinen suhtautuminen saa aikaan rakastavaa ja ystävällistä suhtautumista. Viestitkö toiselle sellaisia asioita, joita haluat jatkossa saada itse osaksesi?

Kirjassa oli kiva idea myös henkilökohtaiseen kriisikorttiin. Siihen voi koota asioita, jotka saavat itsen rauhoittumaan. Vain rauhallisena pystyy tietoiseen ja järkevään toimintaan, ärtymyksen ja vihan vallassa tulee sanottua sellaisia asioita, jotka eivät edistä suhdetta lapsen kanssa. Keinoja rauhoittumiseen ovat esimerkiksi keskittyminen hengitykseen: Jokaisella sisäänhengityksellä voi keskittyä sanaan "hengitän" ja jokaisella uloshengityksellä sanaan "rentoudun". Tai voi siirtää tarkkaavuuden omaan kehoon: mitä tuntemuksia siellä on? Kiristystä hartioissa, ontto tunne vatsan seudulla tai kylmyyden tunnetta sormissa? Kun saa siirrettyä ajatukset kiukkua kihisevästä päästä omaan kehoon, keho alkaa rauhoittua ja rentoutua.

Teini-ikäisen vanhemman on tärkeä pitää huolta itsestään (tämä sama pätee minkä tahansa ikäisen lapsen vanhempaan). Oma kyky rauhoittua on parempi, mitä paremmin itse voi. Konfliktit syntyvät helpommin kuormituksen ja väsymyksen hetkellä. Kirjassa korostui paljon myös itsemyötätunnon merkitys itsekriittisyyden sijaan.

On myös hyvä muistaa, että nuorten konfliktit ovat tapa irtautua vanhemmasta ja itsenäistyä. Kirjan kirjoittaja Katja Myllyviita muistuttaa, että vanhemmalle on hyvin lohdullinen ajatus: minun kanssani riidellään, koska olen lapselleni tärkeä.

Mutta jotta teini-iästä selviytyisi mahdollisimman vähän riidoin ja hyvän suhteen teiniin säilyttäen, suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille teinien vanhemmille! Olen aiemmin esitellyt blogissani saman kirjailijan teoksen "Tunne tunteesi", josta pidin myös paljon.

Aikaisemmin olen esitellyt myös kirjan Mitä sä rageet. Tunteita sikanolosta sairaan siistiin, joka on esiteineille ja teineille suunnattu kirja (ja myös vanhemmille ja kasvattajille).

* kirja saatu arvostelukappaleeksi kustantajalta (Duodecim)